maanantai 2. tammikuuta 2017

Kukkia ja perhosia ihastelemassa

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Pakkasia on kohtapuoliin odotettavissa ainakin tänne Pohjois-Karjalaan. Tänään pistäydyin Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa, eli oli ihan selvää kesän kaipuuta. Ja sieltä löytyikin kaunista kukintaa ja ihania perhosia. Ennen Botanian kuvia koostekuva viime vuoden viimeisestä päivästä. 



Botaniassa on niin kaunista ja vihreää.

Niin kaunista ja vihreää.

Kaktusosastolla

Kaikkien kävijöiden lemmikki: papukaija Juuso. Juuso oli oikein juttutuulella, tervehti kaikkia kohteliaasti.


 
Tässä onmustapippuri. Pippuri on Intian rannikolta peräisin oleva köynnöskasvi jonka marjoja kutsutaan pippuriksi. Aluksi marjat ovat vihreitä, mutta kypsyttyään ne muuttuvat punertaviksi. Mustaapippuria saadaan, kun tertut poimitaan raakoina eli vihreinä ja kuivataan auringossa, jolloin ne muuttuvat tummanruskeiksi ja pinnalta ryppyisiksi.

Kaunis kamelia
Tässä on teepensas.

Tämä kaunis kasvi on seepramaija. Nimi tulee seepran raidoista.

Tässä on manilanhamppu.
Manilanhamppu on banaanikasvi, joka on kotoisin Filippiineiltä. Banaania muistuttavat hedelmät eivät ole syötäviä. Manillahamppua käytetään laivaköysien valmistukseen.



Aina ihana ihmeköynnös.

Tässä on käärmepuu. Käärmepuuta käytetään lääkekasvina. Mahatma Gandhin sanotaan nauttineen teetä käärmepuun tehdyistä lehdistä.


Ihanat perhoset


Ollaan helmikuussa lähdössä Intiaan. On aikamoinen juttu selvittää rokotuksia!
Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!

60 kommenttia:

  1. Mikä on Botanian kohtalo? Se muistaakseni oli lopetusuhan alla jossain vaiheessa. Muistelen jopa allekirjoittaneeni jonkin vetoomuksen sen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Tita, Botanian kohtalo on edelleen vaakalaudalla. Selvinnee tässä kevään kuluessa. - Toivotaan parasta, Botania on niin hyvä paikka.

      Poista
  2. Ihana paikka talvella käydä on Botania! Kauniit kasvit ja perhoset ja niistä hienot kuvat! Toivottavasti paikan tulevaisuus turvataan jatkossakin.

    Matkakuumetta pukkaa täälläkin, tosin ei noin kauaksi.

    Mukavia tammikuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Botania on todellakin mukava paikka, siellä on kiva käydä lastenkin kanssa. Aina löytyy jotakin katsottavaa.
      Mukavia pakkaspäiviä!

      Poista
  3. Ihania kuvia reissustanne, kyllä olisi kiva lähteä reissuun mutta mieheni sairauden vuoksi on hankalaa, ennen kävimme usein. Mukavaa viikkoa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla vielä oltu reissussa, ollaan lähdössä helmikuussa.- Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  4. Ooh, Intian matka kuulostaa ihanalta. Ehkä näet siellä Botanian kasveja livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siellä on varmasti Botanian kasveja ihan livenä. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. No sinä saatkin kokea kevään aikaisemmin.
    Kiva katsella botania kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intiassa on varmasti lämmintä, joten siellä saa ensimakua kesästä.

      Poista
  6. Botanias käyntihän on ku miniloma :) On lämpööstä, viheriää, kukkivia kasvia ja perhosia. Oi, Intiahan, siälä ei ainakaa pakkaaset pauku.
    Mukavaa vuaren alakua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Botaniassa on aina kiva käydä, virkistää ihmeesti. - Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Kaukomatka tiedossa, varmasti mukavaa. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava on elää matkan odotuksessa. - Hyvää tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Mukava, että on tuommoisia Botanioita, joissa voi käydä lievittämässä kevät ikävää =) Mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella kiva, että Botania on olemassa. Se on nyt suurissa rahavaikeuksissa, eli toivotaan, että toiminta saa jatkua. - Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista
  9. Ihana käydä talviaikaan tällaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa, etenkin tuollaisessa missä on perhosiakin!

    Oi, Intia kuulostaa eksoottiselta matkakohteelta!
    Mukavaa matkan suunnittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti perhosista Botaniassa. Vaikka ovat ne kukatkin kauniita. - Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  10. Oletpa päässy ihan kesän keskelle ja helmikuussa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Botaniassa on kyllä kesän tuntua. Samoin on varmasti Intiassakin. - Hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  11. Botania ja siellä Juuso:) Meillä on jo monta vuotta siitä kun viimeksi kävimme. Nuoremmat aina välillä kyselee, koska mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan lapset mukaan ja menkää Juusoa katsomaan. Juuso on nyt ainoa papukaija siellä ja tuntuu olevan vähän yksinäinen. - Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  12. Kiitos ihastuttavasta kuvakavalkadista. Se on minulle juuri kuin tilauksesta. Sen avulla on mukava virittäytyä tuleviin viikkoihin. Hyvää vuoden jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti, kauniisti sanottu. - Hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  13. Kauniita kuvia Botaniasta ja tuo kuvakollaasi on hieno! Kauniita pakkaspäiviä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista. Pakkasta todellakin on, tänään -19.

      Poista
  14. Kyllä pitäis käydä tuolla Botaniassa useammin todellakin, jos se säilyis paremmin. Surkeata on jos ei rahoitusta löydy. Sen verran ainutlaatuinen paikka täälläpäin!
    Teillä onkin hieno matkasuunnitelma, mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, todella toivon, että Botanian olemassaolo jatkuu, niin hyvä paikka se on. Hyvää tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  15. Kiva kurkistus kesään. Sinulla on tulossa varmasti mielenkiintoinen matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu. Matkaa odotamme kovasti, emme ole ennen käyneet Intiassa. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  16. Ihania värejä. Jos joskus on asiaa Joensuuhun, niin täytyy muistaa tuo Botania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Suosittelen Botaniaa vierailukohteeksi Joensuussa. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  17. Ihania kuvia, niistä välittyy lämpö ja kesä tänne lumimyrskyn keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö. Botaniassa voi hyvin aistia kesän. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  18. No tuolla kyllä viihtyy pitempäänkin. Ihanan vehmasta ja kauniita perhosiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, Botaniassa on ihanan vehmasta ja perhoset tuovat siihen mukavan lisän. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  19. Olipa kiva nähdä kuvia Botaniasta. En olekaan koskaan käynyt siellä. Kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. Jos joskus käyt Joensuussa, suosittelen Botaniassa käyntiä. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  20. Onpa kesäiset kuvat keskellä vitivalkoista talvea :)
    Täytynee muistaa tämä Botania, kun ensi kesänä (ehkä) taas saavun sinne.
    Ja voi että, ihan Intiaan asti, ette ihan lähelle menekään ja siellä kaikki on erilaista. Tsemppiä matkavalmisteluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Botaniaa kun ensi kerralla tulet tänne. Botania on rahoitusvaikeuksissa, joten toivotaan, että toiminta kuitenkin jatkuu. - Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  21. Upea papukaija. Ja upeita juttuja kaikissa muissakin kuvissa :)
    Nyt onkin hyvä aika mennä kasvitieteelliseen puutarhaan.
    Ihana postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Keskellä talvea on kyllä kiva pistäytyä kasvitieteellisessä puutarhassa, saa aistia kesätunnelmia. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  22. Meillepäin on myös pakkasia luvassa. Onneksi tuli hieman lunta ennen niitä! Perhoset ovat ihania. Kiva, että niitä oli myös kasvitieteellisessä puutarhassa. Hyvää Intian matkaa, kun sen aika koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tänään -19 astetta, eli aika kylmää. Kiitos matkatoivotuksista, aika jännä mennä sinne päin maailmaa.

      Poista
  23. Hyvää matkaa Intiaan! Avoimin silmin ja ihmettelyn tunnetta mukaan! Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan ymmärtää, avoin mieli on tärkeää. Ali

    VastaaPoista
  24. Upeat perhoset ja niin kevään vihreää.Kivat uuden vuoden kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki. Botaniassa on todella kaunista. Jos tulet joskus Joensuuhun, voin suositella Botaniaa vierailukohteeksi.

      Poista
  25. Kiva kuvavisiitti vehreyden keskellä. Upeat perhoset myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä. Botania on kiva paikka, ja perhoset vielä täydentävät kokonaisuutta. Hyvää loppiaista!

      Poista
  26. Kauniita kukkia ja perhosia. Hyvää loma matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitos myös matkatoivotuksista; matkaan on vielä runsaasti aikaa. Hyvää loppiaista!

      Poista
  27. Oi, ihanaa Intian matkaa Anneli!! Kahdesti itse olen Mumbaissa töiden puolesta käynyt, ja pitänyt kovasti. Ja paikallinen ruoka - ihan parasta! Nauti lämmöstä ja auringosta, näin vuoden alussa siellä onkin loistavat lomakelit.

    P.s. Kun ehdit, niin kurkistapas blogistani Ystäväkirja -haaste - olisi kivaa kuulla sinunkin vastauksesi sisustusaiheisiin kysymyksiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Intia on miellyttänyt sinua. Me emme ole siellä ennen käyneetkään. Täytyypä käydä katsomassa Ystäväkirja-haastetta.

      Poista
  28. Onpa todella kauniita perhosia.
    Ihanaa matkaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat todella ihania, ne täydentävät Botanian kukkakauneutta. Kiitos matkatoivotuksista - matkaan on vielä useita viikkoja.

      Poista
  29. Kaunista ja vihreää!
    Tiedätkö onko myös ulkoalueiden ylläpito vaarassa? Olen tässä lueskellut Botanian nettisivuja ja harkinnut Botanian ystäviin liittymistä.
    "Kaikki paitsi puutarhan ylläpito on turhaa." :)
    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Eiköhän ne ulkoalueet ainakin osittain (hoidetut alueet) ole olennainen osa Botaniaa, eli ajattelisin, että jos Botania menee, niin nekin alueet jäävät ilman hoitoa.- Hyvää loppiaista myös sinulle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...