sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Aika kylmää on vielä

Hyvää pääsiäisen jatkoa! Melko viileää on ollut. Tänään kävin kuvaamassa Kukkosensaaressa.

Kovin näyttää vielä talviselta. Pyhäselkä on vielä jäässä.

Sulaa näkyy vain rantakivillä.

Pilkkijät, kävelijät ja hiihtäjät nauttivat vielä jääpeitteestä.

Rantamaisema

Metsässä oli jo lumettomia paikkoja. Polut olivat ihan jäisiä.

Infotaulu kertoo, että Kukkosensaaren sieniä ovat viinihapero, limanuljaska, kuusilahokka ja tatti.

Pistäydyin katsomassa avontouintipaikkaa. Myös sorsat olivat löytäneet paikalle.

Oman pihan lumitilanne. Ihan heti ei pääse vielä haravoimaan, mutta sulia paikkoja jo näkyy.

Hieno jääpuikko

Kun kävin kukkakaupassa, niin siellä kertoivat, että tämä Pagodipuu on tämän hetken suosikkikukkia. Sopii erinomaisesti vaaleaan sisustukseen.
Pääsiäinen on edennyt levollisesti. Viime yönä kävimme Tuomas-messussa. - Hyvää pääsiäisen jatkoa teille kaikille ihanille lukijoilleni!

49 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia siellä! Ja hieno tuo pagodipuu. Meilläkin on vähän vielä lunta pihassa varjon puolella, mutta sulamaan päin se jo on. Täälläkin olisi huomenna tuomasmessu, toivottavasti jaksan mennä. Hyvää pääsiäisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Teillä näyttää vähän talvisemmalta kuin täällä, eilen satoi vähän lunta meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi tuo lumi jo sulaa pois. On vaan niin kovia yöpakkasia ettei sulaminen juuri edisty.

      Poista
  3. Hui, miten paljon lunta! Toivottavasti pian lämpenee. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, saisi tulla jo lämpimämpää. - Hyvää toista pääsiäispäivää.

      Poista
  4. You still have a lot of snow !! Amazing photos !!
    Happy Easter !!

    VastaaPoista
  5. Siellä on jo lumet sulamassa, täällä reilut 130 km pohjoisempana/itäisempänä ei vielä sulia kohtia näy. Rauhallista pääsiäisen jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kevät tulee sinnekin pian. - Hyvää toista pääsiäispäivää.

      Poista
  6. Kauniita maisemia kaikessa talvisuudessaan. Rauhaisaa pääsiäisen jatkoa ja osanottoni menetyksessänne.

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia!
    Paljon on siellä vielä lunta. Toivottavasti pian sulavat ja pääset pihahommiin.
    Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Tänään oli jo lupauksia kauniimmasta säästä.

      Poista
  8. Kauniita maisemia. Hyvää toista pääsiäispäivää:)

    VastaaPoista
  9. Siellä näyttää vielä upean talviselta - saa nähdä, ovatko lumet jo sulaneet, kun äitini ja veljeni sinne Juuan mökillemme toukokuun puolivälin jälkeen tulevat.
    Olette olleet kovasti mielessäni tänä pääsiäisenä - voimia teille tähän päivään ja huomiseenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta Lady of the Mess. Ai teillä on mökki Juuassa, kiva kuulla.

      Poista
  10. Lunta ja kylmää on! Hieno tuo pagodipuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pagodipuu on kyllä kaunis. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  11. Onpa siellä vielä talvista! Täällä ei ole pahemmin enää lunta lauantain satelun jälkeen, mutta kylmää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvista on vielä, mutta tänään oli jo aurinkoista. Jospa se siitä lämpenee.

      Poista
  12. ihana tuo pagodipuu! Mutta onpa siellä vielä lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on vielä aika paljon. Mutta tänään olikin jo aurinkoinen päivä.

      Poista
  13. Kaunis pagodipuu, en olekaan ennen nähnyt!
    Kylmää on ollut, mutta kevät etenee kumminkin pikkuhiljaa! Lintuja tulee pikkuhiljaa lisää:)
    Levollista viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olikin jo aurinkoinen ilma, eli se antoi lupauksia keväästä. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  14. Kiinnostava uusi tuttavuus, tuo pagodipuu. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pagodipuu on minustakin tosi mukava. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  15. Lunta on vielä harmillisen paljon. Onpa jännä tuo pagodipuu. En ihmettele yhtään, että on suosittu, on niin kauniin näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on varmasti vielä aika paljon lunta. Tänään kuitenkin paistoi jo aurinko, se tuntui niin hyvältä.- Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  16. Paljon näyttää teillä olevan vielä lunta, täällä ei enää ole lunta mutta ilmeisesti sama kylmyys ja yöpakkaset.
    Pääsiäinen on kohta ohi ja alkaa tämäkin kuu kääntyä loppupuolelle.
    Myötäeläen kanssanne kaikessa tulevassa ja voimia kulkea kohti uutta kevättä ja kesää.

    VastaaPoista
  17. Oh no! Still that much snow?? it looks like january.. Thanks for visiting my blog..

    I'm following you will you follow me back please?

    http://from-a-girls-mind.blogspot.com

    VastaaPoista
  18. Ovat nuo lumet jonkin verran teilläkin huvenneet. Meillä on jo paljas maa, paitsi metsässä. Tamppaantuneilla teillä ja poluilla on jäätä ja niin huomasin teilläkin olevan. Rantamaisema ja jääpuikkokuva ovat vaikuttavia. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  19. Kylmää on ollut, mitä se kevät oikein vitkastelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on ollut, tänään onneksi paistoi aurinko ja oli jo vähän lämpimämpää. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  20. Onneksi täällä meillä lumet ovat jo sulaneet.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet jo joutaisivat pois meiltäkin. Tänään onneksi paistoi jo aurinko. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  21. Kokkolassa on vielä vähän lunta. Aamuisin melkein 10 astetta pakkastaja mereltä puhaltava kylmä tuuli. Missä se kevät oikein piilottelee.
    Kauniita kuvia olit ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat yöpakkaset on teilläkin. Tänään oli onneksi aurinkoinen sää, joten ehkä se tästä lämpenee. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  22. Ihanaa nähdä sulia paikkoja maassa. Meillä ovat lumet jo hävinneet pihasta täällä etelässä. Yöllä oli pakkasta mutta päiväaurinko on sulattanut jääpuikkomme. Sinulla on tosi komea kuvassa !

    Tuo ensimmäinen kuva on sitten kaunis ja rauhoittava. Tuntuu mukavalta katsella kauas saareen ja kauemmaksikin 🙂ja antaa mielikuvituksenkin liitää kauas 🌴

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A. Sinun kommenttejasi on aina niin mukava lukea. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  23. Täälläpäin jo lumet menneitä ja läheisen lahden hienoinen sohjopeite ihan lähtöä vailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti täältäkin lumet kohta lähtevät. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  24. Ola, desejo que tenha passado a pascoa em família com felicidade, as fotos são lindas, mostram na perfeição a beleza das paisagens de inverno.
    AG

    VastaaPoista
  25. Vai teilläkin on tullut lunta. Tänään oli onneksi aurinkoista. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...