lauantai 13. toukokuuta 2017

Ihanaa äitienpäivää!

Hyvää lauantai-iltaa! Menin kansalaisopiston luontokuvauskurssille. Tänään piti mennä luontoon kuvaamaan, mutta koska oli luvattu niin kylmää ja huonoa säätä, menimmekin Botaniaan, Joensuun kasvitieteelliseen puutarhaa. Kyllä siellä riitti kuvaamista ihan yllin kyllin. 

Botania on Joensuun kasvitieteellinen puutarha. Aiemmin se kuului yliopistolle, nyttemmin sitä hallinnoi yksityinen säätiö. Olemassaolon tulevaisuus on valitettavasti epävarma.

Viehättäviä levähdyspaikkoja. Ope antoi neuvoja kuvaukseen.

Niin vehreää ja vihreää.

Juuso on nykyisin ainoa Botanian papukaija. Se on varmaankin vähän yksinäinen. Nyt se tarinoi meille kurssilaisille kaikenlaista, alkaen hyvän päivän toivotuksista ja päätyen v-alkuiseen sanaan.

Kaktusosastolla

Kaktusosastolla

Kaktusosastolla

Andrean flamingonkukka

Viisikki

Aaroninparta

Botanian kauniita perhosia

Kauniita perhosia

Meillä vietettiin jo tänään äitienpäivää. Tässä lahjapöytäni. Kuvasta puuttuu vielä mieheni minulle ostama objektiivi, joka ei ole vielä tullut. Tänä vuonna äitienpäivämme onkin erilainen, ei ole Krista täällä kanssamme juhlistamassa äitienpäivää. 

 Hyvää äitienpäivää teille kaikille äideille ja mummoille!

67 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää myös sinulle Anneli <3 Äitienpäivänä menetyksesi tuntuu varmasti muita päiviä suuremmalta. Onneksi kauniit muistot kantavat eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Hyvää äitienpäivää myös sinulle Anneli.

    VastaaPoista
  3. Hyvää äitienpäivää sinullekin ja voimia! Suru värittää senkin päivän erilaiseksi, mutta vuosien myötä irrottaa hiukan otettaan. Näin ainakin itselläni, 10 vuotta sitten viestin elämäni ensimmäistä äitienpäivää vaikkei lasta sylissä ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on ollut surua. Toivotaan, että suru irrottaa otettaan ajan myötä. Hyvää äitienpäivää sinulle.

      Poista
  4. Upeita kuvia olet ottanut. Kiitos samoin aurinkoista Äitienpäivää Anneli A.♥

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia!
    Hyvää äitienpäivää sinulle!💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Hyvää äitienpäivää myös sinulle.

      Poista
  6. Ihana paikka tuo kasvitieteellinen. Kuvatkin hienoja.

    Oikein hyvää äitienpäivää sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvitieteelliset puutarhat ovat kyllä upeita paikkoja ja aina käymisen arvoisia. Mukavaa äitienpäivää myös sinulle!

      Poista
  7. Ihania kuvia kasvitieteellisestä puutarhasta, ne ovat kerrassaan viihdyttäviä paikkoja. Hyvää äitienpäivää sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku ja hyvää äitienpäivää myös sinulle.

      Poista
  8. Hienot kuvat! Kohta sitten pääsetkin kuvaamaan Madeiran luontoa ja kukkia.

    Kiitos ja hyvää äitienpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Kovasti odotan jo Madeiran matkaa. Varmasti on todellinen kukkaparatiisi. Hyvää äitienpäivää sinulle!

      Poista
  9. Hyvää äitienpäivää. Kauniita perhosia.

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia! Hyvää äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  11. Punaiset kukat ovat jotenkin niin vahvan ja upean näköisiä. Hyvää äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  12. Varmastikin inspiroiva kurssi, viisikki on ihana. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia! Äitienpäivä muuttui, mutta sen voi tehdä erilaiseksikin. Kaikkea hyvää sinulle sinne!

    VastaaPoista
  14. Hyvää äitienpäivää Anneli. Olet ottanut ihastuttavia kuvia Botanialta.

    VastaaPoista
  15. Hieno paikka tuo luonnontieteellinen. Näinköhän tänä kesänä pääsis käymään... siis jos menen Joensuuhun.
    Hyvää Äitienpäivää, Anneli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset käymään Joensuussa myös tänä kesänä. Botaniassa kannattaa poiketa. Kesällä voi ihastella myös ulkoalueita.

      Poista
  16. Hyvää Äitienpäivää sinulle Anneli <3

    VastaaPoista
  17. Ihana kuvauspaikka ja kauniit kuvat.
    Nämä juhlapäivät tuovat aina mieleen haikeita muistoja ja sinulle erityisesti kun suru on niin tuore. Ihanaa päivää ja auringon paistetta kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
  18. Tuossa paikassa olen monesti halunnut käydä. Täytyisi tehdä joskus retki Joensuuhun. Sinulla on varmasti tänään erityisen koskettava äitienpäivä. Aurinkoista äitienpäiväsunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Botaniassa käynti kannattaa. Mukavaa äitienpäivää myös sinulle.

      Poista
  19. Hyvää äitienpäivää. Hienot kuvat ♥

    VastaaPoista
  20. Paljon mielenkiintoista kuvattavaa ja hyviä kuvia oletkin saanut. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu. Hyvää äitienpäivän iltaa myös sinulle!

      Poista
  21. Äitienpäivä nyt jo lopuillaan, mutta toivotan myös vielä Hyvää äitienpäivää ja hyvää alkua uuteen viikkoon.

    VastaaPoista
  22. Epäs tiennyt, että teilläkin on kasvitieteellinen puutarha.
    Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  23. Voi, Juuso! Muistan, että Juuso asui joskus hotellin aulassa (siinä ns. Piimälinnassa olevassa, onkohan siellä enää hotellia?) ja sittemmin se tosiaan muutti Botaniaan. Hieno paikka.

    Hyvää äitienpäivän iltaa sinulle, Anneli. Halauksia ikävään, kevään valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Juuso on nyt Botaniassa. Botaniassa oli vielä vähän aikaa sitten neljä papukaijaa, mutta nyt Juuso on yksin. Selvästi se on iloinen kun siellä käy vierailijoita, jotka seurustelee sen kanssa.

      Poista
  24. Mukavaa äitienpäivän iltaa! Ihania kuvia Botaniasta! Se on upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa äitienpäivän iltaa myös sinulle marketta!

      Poista
  25. Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa on myös papukaijoja ja kilpikonnia sekä karppeja, jotka ovat jo isoja möllyköitä. Lapsia ihastuttamaan on korkeisiin kasvustoihin laitettu dinosaurus ja apina.
    Voi kunpa sinne saataisiin myös perhosia.

    Oikein lempeää äitienpäiväiltaa ja mukavaa viikon alkua, jokaiselle päivälle voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa olisi tosi mukava käydä. Hyvää viikon alkua myös sinulle!

      Poista
  26. Olen kerran käynyt Joensuun kasvitieteellisessä ja aivan hurmaannuin kaikista eksoottisista kasveista ja perhosista. Toivottavasti se saa jatkaa ilonamme. Hieno tapa viettää äitien juhlapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että Botania on sinulle tuttu paikka. Minäkin kovasti toivon, että se voi jatkaa toimintaansa.

      Poista
  27. Kiitos kierroksesta. Kuviesi myötä tuntui kuin olisi melkein itse ollut mukana. Nuo kasvitieteelliset keitaat minun on aina käytävä katsomassa, kun pääsen pois kotinurkista. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle.

      Poista
  28. Hieno paikka! Todella sääli, että Botanian tulevaisuus on edelleen epävarma

    VastaaPoista
  29. Hurja miten kauniita juttuja tuolla Botaniassa. Papukaijakin 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikkea kaunista ja kivaa löytyy sieltä. Juuso on ihan huippu.

      Poista
  30. Moi Anneli, voitit blogiarvonnassani kirjan :) Laitatko yhteystietosi tulemaan multaasormissa@gmail.com niin saan kirjan postiin :)

    VastaaPoista
  31. Olá, visitar um jardim botânico é agradável, assim pode-se apreciar a variedade de lindas plantas de varias cores e fotografar as mesmas como foi o caso, as fotos são lindíssimas.
    AG

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...