torstai 24. elokuuta 2017

Sannan vihreä kirja

Sanna Raskulta Kukkala-blogista on ilmestynyt ihastuttava kirja. Kirja, johon on mukava tarttua, niin kaunis ja viehättävä se on. Kirjan teemana on vihreys.



Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää. WSOY. 2017. Kuvat Sanna Rasku. 157 sivua.

Sanna kertoo kirjan esipuheessa, että kirjan tavoitteena on näyttää lukijoille, kuinka puutarhan ja kodin yksityiskohdilla saadaan näyttäviä ja persoonallisia vihreitä kokonaisuuksia ja miten kukista ja kasveista voi inspiroitua puutarhassa, terassilla ja sisätiloissa. Kirja jakaantuukin kolmeen osaan: Kaunista ja vihreää puutarhassa, terassilla ja sisällä. 


Puutarhaosiossa Sanna toteaa: "Omassa puutarhassa puuhailu on ihanaa! Saan itse olla oman elämäni puutarhasuunnittelija ja oman kädenjäljen näkee samantien". Tästä me puutarhaharrastajat voimme varmasti olla samaa mieltä. Puutarhaa kannattaa miettiä eri huoneina. Tilojen jakaminen tapahtuu mm pergolarakenteilla ja luonnollisesti myös poluilla. Viihtyisyyttä puutarhaan saadaan ruukkuistuksilla, joita kannattaa sijoittaa sisääntulopaikoille ja myös terassien ja pergoloiden sohvaryhmäalueille. Kukilla on ilman muuta iso merkitys viihtyisyyden luomisessa; kukkapenkit ovat puutarhojen kruunuja.


Toisessa osiossa käsitellään katettuja terasseja ja parvekkeita. Tällä tavalla voi puutarhakauden aloittaa aiemmin ja lopettaa myöhemmin.Viherkasveja kannattaa suosia myös terassilla. Vihreä yleensäkin antaa huolitellun loppusilauksen sekä ulkona että sisällä. Lasitetulle terassille voi siirtää viherkasveja sisältä. Niitä täydentävät kauniisti kesäkukat. 


Kirjan kolmannessa luvussa tuodaan puutarha sisätiloihin. Kukat ja viherkasvit voivat olla luontainen osa sisustusta. Kun halutaan sisustaa viherkasveilla, mahdollisuuksia on monia: mehikasvit ja kaktukset, ilmakasvit, kokedama ja kasviterraario. Leikkokukat ja puutarhasta poimitut kukat viimeistelevät kodin vihreän ilmeen.


Kiitos Sanna ja WSOY tästä kauniista kirjasta. On tärkeää, että puutarhakirjassa on kauniit valokuvat ja että kirja on kauniisti taitettu. Tästä kirjasta varmasti jokainen puutarhuri löytää itsellelleen sopivia vihervinkkejä puutarhaan, terassille ja sisätiloihin. 

Tämä kaunis kirja tulee blogini syysarvontaan ihan lähiaikoina. Pysythän kuulolla!

10 kommenttia:

  1. :) Oi kiitos!!! Ihanaa kuulla, että tykkäsit! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kirja kuulostaa ja näyttää oikein hyvältä😍👌Mukavaa torstaita sinne🌻

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä kirjalta.
    Hyvät kuvat ovat yhtä tärkeät kuin teksti.

    VastaaPoista
  4. On kyllä kauniita kuvia.
    Mukavaa elokuun loppua.

    VastaaPoista
  5. Kirja on paitsi kauniisti kuvitettu varmasti myös innostava. Kiitos Anneli! Mukavaa illan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kiva kirjaesittely. :) Hienoa, että kirjassa on kerrottu myös puutarhan tuomisesta parvekkeelle ja sisätiloihin!

    VastaaPoista
  7. Kivalta vaikuttava kirja. Kaunis kiitos esittelystä ja mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa. Täytyypä pysyä kuulolla jos vaikka onnistaisi arvonnassa. -Katja

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...