torstai 14. syyskuuta 2017

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia




 Jussi Adler-Olsen: Pullopostia. 2014. Gummerus. Alkuteos: Flaskepost fra P. 2009. Kääntäjä: Katriina Huttunen. 551 sivua.

Isä ja äiti olivat puhutelleet häntä kolmeen vuoteen vain silloin kun oli pakko. He eivät nähneet hänen ponnistelujaan, eivät huomanneet kun hän yritti miellyttää heitä rukouskokouksissa. Heille hän oli vain Chaplin-niminen Saatanan peili eikä mitään muuta. Oli täysin yhdentekevää, mitä hän teki ja keksi.

Jostakin syystä minulta on jäänyt Pullopostia lukematta, vaikka olenkin lukeutunut Adler-Olsenin fanittajaksi kahden aikaisemman kirjan perusteella (Vanki v. 2012, Metsästäjät v. 2013). Oli suorastaan ihana palata muutaman vuoden jälkeen Tanskaan rikospoliisin apulaiskomisario Carl Morckin Osasto Q:n seuraan. Morckin tausta tulee tässäkin kirjassa useamman kerran esille: Morck oli ollut maineikas poliisi mutta työtehtävissä ollessaan luoti osui häneen ja yksi hänen kollegoistaan kuoli ja toinen haavoittui. Töihin palattuaan Morck siirretään uuden Osasto Q:n johtajaksi. Morckin tiimi Osasto Q:ssa koostuu kolmesta henkkilöstä: johtajana on Carl Morch ja apulaisina hänelllä on monitaitoinen, omalaatuinen iranilainen Assad sekä persoonallinen Rosa. Osaston tehtävänä on ratkoa vanhoja ratkaisemattomia rikoksia.

Nyt Osasto Q:n tehtäväksi tulee selvittää vanha pulloposti, joka sisällä on selkeä avunpyyntö. Onko avunpyyntö totisinta totta vai vain pikkupoikien pilaa? Osasto Q lähtee selvittämään arvoitusta ja saa selville, että viestin oli kirjoittanut verellä toinen tappouhkan alaisista veljeksistä, jotka kuuluivat Jehovan todistajiin. Eikä tämä tapaus ollut ainoa. Morck apulaisineen joutuu samanaikaisesti selvittämään murhapolttoja, joten Osasto Q:n tiimi on totisesti työllistetty.

Kirja on mielenkiintoisesti rakennettu. Lukija tietää jo kirjan alkuvaiheessa, kuka on murhaaja, mutta lukijaa pidetään kuitenkin jännityksessä aivan kirjan loppuun saakka. Mitä erilaisimmat uskonlahkot tulevat kirjassa esille, kun etsitään murhaajaa. Kirjan ote eri uskontoja kohtaan ei ole tuomitseva; ne kuuluvat luontevasti kirjan juoneen. Samalla lukijallekin tulee pohdittavaksi ankarien ja väkivaltaisten vanhempien vaikutus lasten myöhempään elämään. Pidän Adler-Olsenin tavasta kirjoittaa jännityskirjoja. Kirjoissa on todellakin otteessaan pitävää jännitystä, mutta kirjoissa saa myös nauraa. Morckin ja Assadin keskinäinen sanailu saa lukijan hyvälle tuulelle.

Pullopostia palkittiin Lasiavain-palkinnolla vuoden parhaana dekkarina. Saamme nauttia Osasto Q:n seurasta myös tulevina vuosina; kirjailija on luvannut kirjoittaa sarjaan kymmenen osaa. Nyt yöpöydälläni odottaa uusin Adler-Olsenin Vartija, joten jännitystä on taas luvassa.

Mitä me teemme Yrsan ja Rosen kanssa?” Assad kysyi. ”Emme mitään. Yritetään vaan elää sen asian kanssa.” Assad nyökkäsi. ”Yrsa on kolmikyttyräinen kameli,” hän sanoi. ”Mikä?” ”Niin sanotaan siellä, mistä olen kotoisin. Siis vähän omalaatuinen. Vaikea ratsastaa mutta hauska katsoa.” ”Tosiaan, kolmikyttyräinen kameli. Se kuulostaa siivommalta kuin skitsofreeninen.”

22 kommenttia:

  1. Kiitos Anneli ansiokkaasta kirjaesittelystä. Listani pitenee.

    VastaaPoista
  2. Adler-Olsen on taattua skandinaavista dekkarituotantoa. Luin vähän aikaa sitten tuon uusimman eli Vartijan. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet lukenut Vartijan. Se odottelee tuolla yöpöydällä.

      Poista
  3. Kiitos tästä! Täytyypä pitää mielessä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tämän kirjailijan kirjoja en olekaan lukenut. Pistetäänpä nimi muistiin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adler-Olsen on kyllä tutustumisen arvoinen. Toivottavasti sinäkin tykkäät.

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä! Tuo on varmasti sellaisena pikkuisen pimeänhämäränsateisena syysiltana jännää luettavaa:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sopii syysiltoihin. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Dekkarien luku onkin jäänyt vähälle, tässä mainio tilaisuus parantaa tilannetta. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sinäkin pidät Adler-Olsenista. Ihan huippuja!

      Poista
  7. Kiitos hienosta kirjaesittelystä.
    Minä olen laiska lukemaan ♥

    VastaaPoista
  8. Okei, tähän kirjaan pitää, tai kirjailijan tuotantoon, tarttua. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen että sinä luet paljon dekkareita, eli tässä olisi uusi tuttavuus.

      Poista
  9. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Tykkään lukea dekkareita silloin kun oikein erityisesti haluan rentoutua tai olen väsynyt. Adler-Olsenia en kuitenkaan ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
  10. kiitos esittelystä, kuulostaa kiintoisalta

    VastaaPoista
  11. Itsekin luin tämän kirjan jokin aika sitten ja tykkäsin kovasti! Olen lukenut Odler-Alsenin toisenkin kirjan, Metsästäjät, mutta en muista kumman luin näistä ensin. Tämä Pullopostia joka tapauksessa jäi paremmin mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin olet lukenut jo useita Adler-Olseneita. Nyt Vartija odottaa tuolla yöpöydällä, eli jännitystä on taas tiedossa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...