torstai 28. syyskuuta 2017

Laura Lähteenmäki: Korkea aika - lukupiirimme suosittelee





 
Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY. 2016. 280 s.

Viime keväänä meillä oli lukupiirissämme kirjaston kirjavinkkaaja esittelemässä uutta suomalaista kirjallisuutta ja häneltä saimme vinkin tästä Lähteenmäen kirjasta Korkea aika. Itselleni ja muillekin lukupiiriläisille Lähteenmäki oli ihan uusi tuttavuus. Hämmästyinkin, kun huomasin miten laaja tuotanto hänellä on. Ensimmäinen nuorten kirja Rinkkadonna ilmestyi jo vuonna 1998. Lähteenmäen tuotanto on saanut runsaasti palkintoja.

Anna-äidin ja Lauri-pojan evakkomatka vuonna 1948 Terijoelta päättyy Pihlajan tilalle Hämeeseen. Näin alkaa Laura Lähteenmäen uusimman kirjan Korkea aika perhetarina ja sukupolviromaani 1940-luvulta vuoteen 2015 saakka. Annan mies ja Laurin isä Olavi kotiutuu sodasta ja aloittaa uuden kodin rakentamisen. Vaikka uutta kotia rakennetaan, ikävä on kova Terijoelle. ”Ja kun Anna oli yksin, hän antoi itsensä ikävöidä kotiin, oikein ikävöimällä, ikävöidä. Se kylä oli siellä ja ihmiset, metsät, joki, kivet rannalla, talot ja teiden, polkujen matkat tiettyjen aitojen ja puiden ja pensaiden kohdalla. Niitä ei enää koskaan näkisi.” Ikävä painoi Annaa, vaikka kaikki ulkoisesti olikin hyvin: uutta taloa rakennettiin, Anna sai opettajan paikan, Anna odotti toista lasta. 
 

Niin hyvin eivät asiat olleet Pihlajan tilalla. Sodassa invalidisoitunut Kalle-aviomies oli vihainen kohtalostaan, mikä näkyi jatkuvana ärtyneisyytenä. Avulias ja sympaattinen Anna halusi olla avuksi Kallen aviovaimolle Heljälle.Tarina jatkuu sukutarinana. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkä sukutarina, vaan ihmisten tekemät valinnat heijastuvat jälkipolviin.

Kun käsittelimme tätä kirjaa lukupiirissämme, mukana oli 12 senioria, kaikki naisia. Lähes kaikki olivat lukeneet kirjan etukäteen. Korkea aika herätti runsaasti keskustelua ja kirjasta oli pidetty. Mielestämme Otson perheen evakkotaipale oli kuvattu vakuuttavasti, samoin karjalaisten asettuminen uusille asuinpaikoilleen. Kirjassa käy ilmi karjalaisten ja hämäläisten luonteenlaatujen eroavaisuus ja myös hienovaraisesti kuvatut kulttuurierot. Ihmettelemisen aihetta ei anna se, että paikallinen väestö tunsi kateutta ja jopa pahansuopaisuutta karjalaisia kohtaan, joka saivat maata ”ilmaiseksi”. Karjalaiset kyllä vaistosivat ilmapiirin ja kokivat itsensä ”toisen luokan mustilaisiksi” kuten eräs lukupiiriläinen muisteli. Kaikki oli Kaunismäellä niin koreasti kuin vain puukosta lähti, ja koko mäki niin kirjava että silmiin särki. (s. 101)

On luonnollista, että lukupiiriläiset kiinnittävät kirjoissa huomiota erilaisiin asioita. Ja sehän se on lukupiirien rikkaus. On tärkeää, että lukupiirissä on niin avoin ilmapiiri, että mitä erilaisimmat näkemykset pystytään ja halutaan jakaa toisten kanssa. Niin kävi myös tämänkin kirjan kohdalla. Pohdimme yhdessä erään lukupiiriläisen huomiota kirjan värimaailmasta, sodan harmauden ja synkkyyden vastakohtana kirjassa kuvataan monia asioita voimakkailla oranssin ja keltaisen väreillä. Samoin karjalaisuuden kuvaukseen liittyy värien runsaus. Arvailimme kirjassa käytettyjä murresanoja; olisikohan näistä voinut olla sanasto kirjan lopussa?

Pidimme Lähteenmäen kauniista kielestä, samoin kirjan selkeää rakennetta oli helppo seurata. Totesimme, että kirjaa piti lukea huolella, niin paljon isojakin asioita oli kätketty yksittäisiin sanavalintoihin. Kirjan kansi puolestaan oli mielestämme mitäänsanomaton. Kaiken kaikkiaan Korkea aika on hyvä ja uskottava kuvaus Suomesta 1940-luvulta lähtien tähän päivään saakka. Lukupiirissämme koettiin, että kirja ei ole pelkästään sukutarina, se on myös Annan ja Laurin kasvutarina, siihen sisältyy vahvaa kuvausta ihmisten välisistä suhteista sekä kuvausta kahdesta vahvasta naisesta, Annasta ja Heljästä.

Vanhoilla ajoilla päsmäröinti ja kaikenmoinen neuvominen oli rasittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi sanottiin, että ennen kaikki oli niin paljon huonommin tai paremmin - mitä milloinkin. Hän uskoi, että kullakin ajalla oli paineensa ja onnensa, eikä hän ymmärtänyt Emman murheita tai ilonaiheita eikä tyttö hänen. (s. 260)

21 kommenttia:

  1. kiintoisa kirja. Sota on jättänyt jälkensä moneen suomalaiseen perheeseen.

    VastaaPoista
  2. ...ja taas tuli lukulistalle uusi kirja..:)

    VastaaPoista
  3. Minusta Heljän tarina olisi ollut paljon kiintoisampi... Pidin kuitenkin kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasteni mummo tuli evakkona Laatokan rannalta ja hän on ollut ihana persoona, mutta äitinsä, jonka ehdin tuntemaan pari vuotta, oli todella temperamenttinen ihminen. Meistä ehti tulla sydänystävät sen parin vuoden aikana, eikä sukupolvien eroa huomannut.

      Poista
    2. Kävin lukemassa sinun bloggauksen. Kyllä minäkin jossakin vaiheessa mietin että Heljstä olisi mukava lukea enemmänkin, mutta sitten kirja imaisi mukaansa. Tykkäsin kovasti.

      Poista
  4. Minunkin pitää alkaa pitää jotain listaa näistä mielenkiintoisista kirjoista. Sitten on helppo mennä listan kanssa kirjastoon tai tehdä varauksia.

    VastaaPoista
  5. Minulle ennestään tuntematon kirjailija ja kirja herättivät mielenkiintoni, siksikin, että edesmenneet appivanhempani olivat Karjalan evakoita. Kirjoitat osuvasti lukupiirin olemuksesta. Itse käyn pienemmässä piirissä, mutta samalla tavalla sekin toimii. Hyvää viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Laura Lähteenmäki oli entuudestaan tuntematon kirjailija. Ja senkin takia tätä oli kiva lukea että löysi uuden ihanan kirjailijan.

      Poista
  6. Mielenkitoinen kirja kiitos esittelystä. Hyvää syksyä Anneli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Hyvää alkavaa lokakuuta sinulle Irma.

      Poista
  7. Mukavaa viikonloppua ja kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki. Mukavaa lokakuun alkua sinulle!

      Poista
  8. Varmaan hyvä kirja, tykkään lukea "vanhoista ajoista".

    VastaaPoista
  9. Kiitos esittelystä! Nuo sota-evakkoajoista kertovat kirjat ovat kyllä ajatuksia herättävää luettavaa..Mukavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...