sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ennen tämän aamun lumisadetta

Hei ja mukavaa sunnuntaita! Nyt olemmekin sitten siirtyneet talviaikaan. Taidan käyttää ylimääräisen tunnin hyvään tarkoitukseen eli bloggaamiseen. Katselin blogejanne ja siellä on todella paljon lumikuvia. Meillä ensilumi satoi vasta tänä aamuna, eli nämä kuvat ovat viime viikolta.

Joensuu aamuvarhaisella, katuvalotkin vielä palavat.

Ilosaaren uusi silta on kauniisti valaistu.

Pielisjoki, tämäkin on kuvattu aikaisin aamulla.

Aamukuva

Ei ollut vielä lunta.

Tämä on kuvattu alkuillasta. Tässä on Sirkkalan silta.

Alkuillan kuva

Auringonlasku Pielisjoella

Aamukuuraa
Kultapallot sinnittelevät. - Nyt on Helsingin kirjamessut koettu ja nähty. Todella hyvä tapahtuma oli. Messuista lisää seuraavassa postauksessa. Oikein hyvää sunnuntaita kaikille!      

52 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kuvista!

    Todellakin meillä oli lunta, mutta nyt taas kaikki on samaa harmautta. Nähtäväksi jää, mitä viikko tuo tullessaan. Syksyn väriloistoa ei enää ole. Tänä vuonna ruska oli niin upea!
    Onneksi sisällä on lämmin ja kynttilät luovat tunnelmaa näihin pimeneviin päiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Saattaa hyvin olla, että meiltäkin nämä lumet vielä häviävät, harvoin ensilumi jää maahan. - Mukavaa sunnuntaita sinulle.

      Poista
  2. Kauniita kuurakuvia!
    Täälläkään ei ole enää kuin rippeet jäljellä ensilumesta:)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Saas nähdä pysyykö lumi täällä. Nyt edelleen kyllä satelee. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  3. Onpa kauniita kuvia. hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Ei teirän tarvinnu kauvaa lunta orotella.
    Meillä kerkes sulaa jo poiski, mutta ny yrittää sataa uutta, jotaki rännän ja lumen sekootusta.
    Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä lumet ovat jo kerran sulaneet. Saas nähdä pysyykö tämä lumi maassa.- Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Sinulla on taito löytää valoa harmaisiinkin kohteisiin.
    Räntää ja vettä sataa vuorotellen. Torstainen lumihanki on vajonnut, mutta vielä sitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Meilläkin lunta tulee edelleen, saas nähdä jääkö se pysyväksi.

      Poista
  6. Kaunis syksyinen Joensuu ja herkkä kuurakuva kultapalloista. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  7. Upeita kuvia. Todella mahtavia värejä <3 Mukavaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen Elämää. Mukavaa sunnuntain jatkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Hienot kuvat! Meillä sataa nyt vettä. Lumesta ei ole enää tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Meillä lumisade jatkuu edelleen, saas nähdä jääkö se maahan pysyvästi.

      Poista
  9. Kauniita syyskuvia ovat ♥. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  10. Kaunista kuuraa, niin kaunista 💙Meillä oli ensilumi parin päivän ajan, kyllä tykkäsin.
    Nyt on taas märkää. Sekin on ihan kivaa. ☂️

    Tuo teidän Pielisjoki on kuvauksellinen. Vettä on aina mukava katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A. Meillä satoi eilen runsaasti lunta. Loppuviikoksi on luvattu vesisateita, saas nähdä sulavatko lumet.

      Poista
  11. Ihanaa sunnuntaita sinullekin täältä vesisateen keskeltä. Lumi tuli ja meni.
    Voi että nuo on niin kauniita nuo ottamasi kuvat, kertakaikkiaan!
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63. Meillekin on luvattu vesisateita loppuviikolle, saas nähdä sulavatko lumet. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  12. Kauniita tunnelmia kuvissa! Jokaisessa vuodenajassa on sitä jotain <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina. Totta, kaikissa vuodenajoissa on oma kauneutensa.

      Poista
  13. Kaunis Pielisjoki ja ja hienoja siltoja siellä on lukuisia. Ihania kuvia jälleen.
    Kuuraisia pakkasaamuja odotelen tännekin tulevaksi.
    Messupostausta odottelen mielenkiinnolla, hengesssä olin mukana vilinässä..
    Hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Kiva kun seurailit kirjamessujen tapahtumia. Kiva oli tavata Katjaa.

      Poista
  14. Ihanat kuvat. Nurmekseenkin satoi ohut kerros lunta yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkulin käsityöt. Meille on luvattu vesisateita loppuviikoksi, saas nähdä sulavatko lumet.

      Poista
  15. Kauniita kuvia.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa täältä sateiselta Uudeltamaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Meillä on maisema tällä hetkellä luminen mutta loppuviikoksi on luvattu vesisateita, eli saas nähdä sulavatko lumet.

      Poista
  16. Kaunis kaupunki, kauniit kuvat! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Kauniita jokikuvia! On Pielisjoki vähän eri kokoinen kuin meillä Eurajoki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivimäen emäntä. Pielisjoki on kyllä aika iso ja kaunis joki.

      Poista
  18. Oi miten kauniita kuvia kaikki! ja tuo auringonlasku kuva on kyllä ihan häikäisevän kaunis♥ Mukavaa alkavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  19. Miten kauniita kuvia. Kun oli sateinen kesä ja syksy, ei oikein edes uskaltanut odottaa ruskaa. Teilläpäin ainakin maisema on upea ja olet saanut sen eri vivahteet hienosti kuvattua. Hyvää tätä viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Syksyinen luonto oli kaunista, ja kyllä luminenkin maisema kieltämättä on kaunis. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  20. Todella kaunis valaistu silta. Kiva, että suunnittelijat osaavat ajatella myös valaistusta ja sitä, miltä silta näyttää käyttäjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sidlta on minunkin mielestäni tosi kaunis. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  21. Hienoja kuvia mutta pidin paljon kuvasta missä lehdet olivat tehneet peiton koivujen alle. Peiton alle tekisi itsekkin mieli hautautua, mutta aamu on jo pitkällä ehkä tämä tästä. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Nyt onkin lumi peittänyt maan lehtien sijaan. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  22. Kauniita syksyn tuokioita olet kuvannut!

    VastaaPoista
  23. Kauniita kuvia. Upea etenkin tuo auringonlasku! Vaan kyllä lumen tulo oli mielestäni oikein hyvä asia. Aika aikaansa kutakin, ja nyt päästään syksyn ja ruskan sijaan nauttimaan talvesta ja lumesta. Vaikka ei nämä ehkä vielä pysyvät lumet ole.. Kaunista alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos keijunkukkanen. Meilläkin on maisema ihan luminen. Loppuviikoksi on luvattu vesisateita, saas nähdä miten lumien käy. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  24. Kauniit kuvat ja maisemat. Minä olen niin ikävä ihminen, että lumen tuloa aiheuttaa ainoastaan ahdistusta. En tykkää talvesta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu Kukkaiselämää. Kyllä minäkin olen kesäihminen.

      Poista
  25. Ihanan tyylikkäitä kuvia syksyisestä kaupungista ja toisaalta herkkiä kuurakuvia.
    Välillä näytti, että lumi varmaan säilyy jonkin aikaa, mutta nyt taas luvataan niin lauhaa säätä ja sateita, että ehkä ei säilykään... Puutarhan talvisuojauksen kannalta olisi hyvä olla (sää)profeetta. :)
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Meillekin on luvattu vesisateita loppuviikoksi. Saas nähdä miten lumien käy. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  26. Kauniita kuvia! Etenkin kuuraiset kultapallot :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...