tiistai 24. lokakuuta 2017

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus - suurien tunteiden epookkiromaani




Kaari Utrio: Hupsu rakkaus. 2017. Amanita. Kansi Lauri Linnilä. 448 sivua.


Arvostelukappale kustantajalta


Kaari Utrion uutuus Hupsu rakkaus vie lukijan 1800-luvulle, aikaan jolloin Suomen sodasta on kulunut vähän yli kaksikymmentä vuotta ja Suomen suurruhtinaskunta on syntynyt Porvoon valtiopäivillä v. 1809. Kenraalikuvernöörinä on ruhtinas Aleksander Mensikov. Kirjan päähenkilö, sympaattinen opettajatar, merikapteenin leski Hedda Becke saapuu Helsinkiin Mariankadulle serkkunsa Nora Wernerin seuraneidiksi.

Engelin suunnittelema Helsingin tuomiokirkko, jonka rakentaminen aloitettiin kirjan tapahtumien aikaan. Mariankatu sijaitsee tässä lähistöllä.
Heddan odotukset ovat suuret: tanssiaisia, teatteria, seuraelämää. Mutta niinpä niin - kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti. Noran isä kuolee ja mukaan kuvaan tulee tykistön kapteeni Harry Lindmarck. Noran perhe ja Hedda muuttavat Kymenlaaksoon ja majuri Furubomista tulee Noran holhooja. 

Kaari Utrio palkitsee lukijansa tälläkin kertaa. Historiallinen kirja vie lukijan mukanaan ensin Helsinkiin kokemaan silloisen pikkukaupungin vastakohtaisuuksia; oli todella varakkaita perheitä kun taas toisille jo ruoankin hankkiminen oli ylivoimaista. Helsingistä siirrytään Kymenlaaksoon Angereelle, joka oli alunperin Elimäen ja Anjalan tavoin keskiaikaisen Pyhtään anneksipitäjä.
Kaupunkilaiselämään tottuneelle Noralle sopeutuminen oli vaikeaa.

Noralla ei ollut minkäänlaista kokemusta maalaiselämästä tai maalaistaloista saati kartanoista. Hän oli käynyt suurissa kaupungeissa Räävelissä ja Lyypekissä ja Saksan pienissä kylpylöissä Papan ja kotiopettajaren kanssa, mutta ei paikassa, jossa kynnettiin ja kylvettiin ja lypsettiin. (s. 172)
 



Angereen kylässä tutustumme moniin mielenkiintoisiin henkilöihin, mm kirkkoherra Tobias Moliniin. Kirkkoherra on arvostettu seurakunnassaan.

Palkkaa riitti, työtä vähän, asema taattu ja talo kartanoon verrattava. Kirkkoherra voi valita, kenen kanssa pitäjässä ystävystyi. Rahvaalle hän oli Jeesuksesta seuraava. (s. 148) 

Huolenaihetta Molinille aiheutti hurmoshenkiset uskonnolliset suuntaukset, joista eniten pelkoa herätti vankilapappi Henrik Renqvistin edustama Karjalan rukoilevaisuus. Renqvistin ehdoton raittiuden puolustaminen ei sekään miellyttänyt Molinia. 

Kirjan henkilöistä Hedda tuli sympaattisuudessaan minulle hyvin läheiseksi henkilöksi.

Hedda ei ruutumekossaan näyttänyt kiehtovalta, suloiselta tai komealta. Ei runsaita kiharoita, ei ampiaisvyötäröä. Silti hän oli koruttomuudessaan jalo ja hyvyydessään ylevä, kun hän hymyili ja kosketti vanhan neidin olkapäätä. (s. 267)

Historiallisissa kirjoissa arvostan sitä, että kirjailija on perehtynyt aikakauden arkisiin asioihin, kuten asunto-oloihin, vaatteisiin, matkustamiseen ja elinkeinoihin. Näin Kaari Utrio toteaa kertoessaan kirjailijaelämästään:

Romaania suunnitellessani tutkin ja rakennan valmiiksi näyttämöt, joilla kaikki tapahtuu: luonnon, kaupungit, kirkot, talot, huoneet, satamat, laivat, taistelupaikat, piiritykset, tiet, joet, sillat — mitä ikinä tarvitaan.

Förmaaki sijaitsi rannan puolella salin ja Anna Leuhusenin kamarin välissä. Se oli suuri huone, jota juhlisti sinisävyiseksi marmoroitu kaakeliuuni ja ja katonrajassa simpukkakuvioinen boordi. Yksi ovi antoi kyökkiin, josta kuului lakkaamaton kilinä ja kalina. (s. 223)   

Niin Kaari Utrio toimii ja hänen kirjoistaan oppii historiaa viihteen myötä. Utrion tarkasti rakennetut historialliset romaanit ovat ihastuttaneet suomalaisia jo vuodesta 1968. Utrio osaa yhdistää tarinan kerronnan ja tieteen kansantajuistamisen, kuten on tehnyt mm  Mika Waltari. Historiaa polpularisoivista ulkomaisista kirjailijoista tulee mieleen mm Ken Follett.

Hupsu rakkaus vie mukanaan, ainakin minulle oli nautinto lukea tätä Kaari Utrion 34. kirjaa. Paikka paikoin minulle tuotti vaikeuksia kirjan suuren henkilömäärän hallitseminen; sitä tosin helpotti kirjan alussa oleva henkilöluettelo. Kirjan lopusta löytyy myös kirjaan liittyvä sanasto sekä 1800-alkupuolen mitat, painot ja rahat. 

Erityiskiitos kirjan kauniista kannesta sekä tunnelmallisista sisäkansista. Se, mitä olisin kaivannut, oli kartta tai oikeastaan kaksi karttaa, toinen Helsingistä ja toinen Angereelta.

Olin eilen teatterimatkalla Kuopiossa ja kävimme lounastamassa Kallasvesj-ravintolassa. Talo on rakennettu 1800-luvulla ja eittämättä ravintolan tunnelmasta huokui Utrion huonekuvaukset.

Lounasravintola Kallavesj
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

18 kommenttia:

  1. Kaari Utrion kirjat on luettu kaikki, tai ainakin lähes kaikki. Kiitos arvostelusta, tämä pitää laittaa varaukseen kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että Kaari Utrio on sinullekin tuttu. Suosittelen myös tätä kirjaa.

      Poista
  2. Kiitos esittelystä♥ Muistan nuo Kaarin kirjat jo lapsuudesta, äitini on innokas Utrion teosten lukija ja minäkin sain lukea hänen lainaamiaan kirjoja. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että Kaari Utrio on sinullekin tuttu kirjailija. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Tämä kuulostaa minun kirjalta. Olen lukenut kaikki Kaari Utriot. Historia vie mennessään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anneli. Olen nuorempana ollut armoton Kaari Utrio fani. Kai Linnilän kuolema teki minut surulliseksi Kaarin vuoksi. Varmaan tämä tuulee luetuksi. Ihana huomio tuo kartta. Olen kaivannut itse sellaista melko moneen kirjaan. Hyvää keskiviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Minäkin olen karttafani, olisi niin mukava seurata tapahtumia karttojen mukaan. Hyvää viikon jatkoa sinulle.

      Poista
  5. Tuopa saattais olla sellanen kirja mikä tulis mullaki luettua. Oon tosi huono lukemaan kirjoja, muut harrastukset mennee eelle.

    VastaaPoista
  6. Hieno postaus Anneli <3
    Kaari Utrion kirjat oli jossakin vaiheessa luettava, sillä minulla oli kaksi intohimoa, historia ja dekkarit. Harvoin ne kohtasivat yhdessä. Kirjasähkökäyrästä löytyy vain yksi hieno historiallinen Utrion kirja Yksisarvinen. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksisarvinen on mielestäni yksi Kaari Utrion parhaista kirjoista.

      Poista
  7. Kiitos Anneli kirjaesittelystä! On niin mielenkiintoinen, käympä kirjastossa!

    VastaaPoista
  8. Nämä kirjasittelysi ovat olleet mainioita. Olen kerännyt niistä luettelon ja aina kirjakauppaan tai kirjastoon mennessä otan sen mukaan. Se lisäksi ohjaa tiettyjen kirjailijoiden muiden kirjojen ääreen. Luettelo on täynnä kiinnostavia kirjoja ja sehän kasvaa koko ajan. Kiitos Anneli!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa hyvältä kirjalta. Minulla on jäänyt aikuisiällä lukeminen harmittavan vähiin, ja sitten kun luen, luen yleensä kirjan, jonka olen lukenut jo aiemmin. Monesta kirjasta on muodostunut niin rakas, että niihin on palattava yhä uudestaan ja uudestaan. Silti olisi kiva löytää myös uusia, lukemisen arvoisia kirjoja. Kiitos kirjaesittelyistä, näistä löytyy monta hyvää lukuvinkkiä! :)

    VastaaPoista
  10. Kiva vinkki. Tosiaan pitää laittaa varaukseen tämä kirja. Utrion kirjat on ainakin melkein kaikki tullut luettua. Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Vanhempia Utrioita lukenut, nykyiset ovat jääneet vähemmälle. Kaaria on itselläkin hyllymetri jos parikin, kun mies osti entisessä elämässä:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...