perjantai 26. tammikuuta 2018

Neljän puutarhakirjan arvonta

Hei kaikki. On arvonnan aika. Arvonnassa on neljä kaunista ja varmasti hyödyllistä puutarhakirjaa. Sopivat varmasti vaikkapa lahjakirjoiksi. 


1) Taina Koivunen: Puutarhurin käsikirja. Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa. 2016. Gummerus. Kuvat Taina Koivunen ja Matti Pietarinen. Kartat: Ilmatieteen laitos. 176 s.

Kirja tarjoaa tuhdin tietopaketin puutarhatietoutta, joka liitetään vuodenaikoihin. Puutarhurin on tärkeää muistaa, että puutarhaa hoidetaan ilmaston ehdoilla. Kirjan esittelyn löydät täältä

2)  Eva Robild & Görgen Persson: Kotipuutarhan monivuotiset kukat. Suomen oloihin soveltaen suomentanut Hannele Vainio. 2012. Otava. 208 sivua.Teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi Otavan julkaisemana nimellä Perennat puutarhassa. 



Kirjailija Eva Robild toteaa kirjan esipuheessa, että kukkaryhmän tarkoitus on levittää iloa. Näinhän se on, tätähän me haluamme. Kirjassa tarkastellaan puutarhan perennoja  kattavasti eri näkökulmista. Kirjan esittely löytyy täältä.

 
3) Lars Jon: Kimppu. 2017. Karisto Oy. Suomentanut Jenni Pitkäniemi. 190 sivua.

Jos kimppujen sidonta kiinnostaa sinua, tässä on sinulle juuri oikea kirja. Kirjassa on selkeät ohjeet kukkakimppujen sitomiseen. Kukkamateriaalia löytyy monistakin paikoista: omasta puutarhasta, parvekkeelta, luonnosta ja kukkakaupasta. Kirjan esittely löytyy täältä.

4)  Bella Linde & Lena Granefelt: Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja. 2016. Minerva. Suomennos Kirsi Tanner. Ruotsinkielinen alkuteos: Rätt ur jorden. Handbok i självhushållning. 256 sivua.

 
Omasta maasta -kirja tarjoaa aloittavalle viljelijälle perusteellisen oppaan vihannesviljelyn saloihin. Varmasti kokeneempikin viljelijä saa kirjasta hyviä vinkkejä. Kirjan esittely löytyy täältä. 

Voit osallistua näiden puutarhakirjojen arvontaan:  


·        * yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa kohta ”lue”) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen.



       * kahdella arvalla, jos seuraat Pihakuiskaajan matkassa -blogia blogit.fi:ssa.
Arvontaan voi osallistua myös Facebookissa: Pihakuiskaajan puutarha.


Osallistumisaika päättyy tiistaina 6.2.2018 klo 18.


Tervetuloa osallistumaan mielenkiintoisten puutarhakirjojen arvontaan! Jos jokin kirjoista on sinulle erityisen mieluisa, mainitsethan siitä kommentissa.  – Onnea arvontaan!
 

155 kommenttia:

  1. Vau, kahdella mukaan jälleen. :) Jos valita saisi niin viimeisin olisi kaikkein mieluisin. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana Hippo hiiri. Oletkin ensimmäinen osallistuja! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kahdella arpasella mukana. Tulee niin kaipuu kohti kevättä ja kesää noista kirjoista! Eikä se ehkä ole kuin yksi hujaus, kun taas juodaan päiväkahveja takapihalla ja nautitaan auringon lämmöstä. Oikein mukavaa viikonloppua sinullle Anneli!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan kahdella arvalla ja kirja 1 kiinnostaa eniten. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Liityin uutena lukijana kummassakin, kun sattumalta löysin blogisi. Eli kahdella arvalla mukana ja tuo Kimppu kirja olisi mieleinen, kutenmyös puutrahurin vuosikin juuri aloitettujen opintojen tueksi.
    fairytailriver@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kaksi ensimmäistä kirjaa olisi kiinnostavia. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  6. Puutarhakirjat ovat aina mielenkiintoisia ja usein myös tarpeellisia. Näistä kiinnostaa nyt eniten tuo viimeinen eli Omasta maasta, jonka esittelyn kävin lukemassa edellisessä postauksessasi.
    Eli yhdellä arvalla mukana!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Aivan upeat kirjapalkinnot!

    Jätän arvonnan väliin, sillä aika laiskasti jaksan tuota puutarhaani hoitaa. Juuri sen verran, että siellä olosta nauttii :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiva kun kävit blogissani. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Kaikki kirjat ovat kiinnostavia. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Oih, ompas upeita kirjoja! Viimeinen kirja olisi kaikista mieluisin, tosin hyvin kiinnostavia kaikki :) Kahdella arvalla osallistun :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Omasta maasta olisi erityisen kiinnostava:)
    Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  11. Heipparallaa!

    Kiva kun kävit kommentoimassa Madeira-tekstejä.
    Juu, olen vieraillut blogissasi, mutta epäsäännöllisesti. Ihana arvonta, onnea kaikille osallistujille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin upeat Madeira-kuvat. Kiva kun osallistut arvontaan.

      Poista
  12. Mukana yhdellä arvalla. Mikä kirja hyvänsä käy, hienoja kaikki. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan Nila. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  13. Wau, mikä arvonta! Mukana kahdella ja kimppu kiinnostaa ehdottomasti!
    Kivaa viikonloppua Anneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa Mamma63. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  14. Kahdella mukana. Ensimmäinen mieluisin.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja on erityisen mieluinen, koska omavaraisuus kiinnostaa kovasti :) talviuninalle(at)gmail.com 1 arpa

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella! Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja kiinnostaa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana yhdellä. Tuo omasta maasta kiinnostaa:)

    VastaaPoista
  18. Nelosta tavoittelen yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana.
    Viimeinen kirja kiinnostaa eniten.

    VastaaPoista
  20. Kotipihan monivuotiset kukat kiinnostavat kovasti. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana! Omasta maasta ja Kimppu kiinnostavat :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kiva arvonta ja hyvänoloisia kirjoja kaikki:) Tuo nro3. Kimppukirja olisi ehkä kuitenkin kaikkein mieluisin, kun niitä on niin kiva tehdä varsinkin luonnon materiaaleista:) Kahdella arvalla mukana. Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana! Omasta maasta kiinnostaa eniten. :)
    villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana. Kaikki kirjat käy 😊

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukaan ja kimppukirja olisi kiva.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihan huippu arvonta! Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  27. Kaikki kirat käy 😊. Puutarhakirjoja on mukava selailla vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  28. Vau mitä kirjoja. Yhdellä arvalla mukana. Kimppu-kirja olisi ihana. Mukavaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  29. Kahdella arvalla mukana! Omasta maasta -kirja kiinnnostaa kovasti.
    Onnellista viikonvaihdetta, Anneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa Piipe. Hyvää viikonvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  30. Ihania kirjoja olet taas löytänyt! Varsinkin nuo 1. ja 2. kiinnostavat. Yhdellä arvalla mukana. Hyvä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa Huopalintu! Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  31. Ihania kirjoja, kahdella arvalla mukana! Tuo kimppukirja olisi mieluisin!

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana! Jos voittaisin, viimeinen olisi mieluisin!

    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihania kirjoja ja kaikki kuulostavat mielenkiintoisilta. Olen mukana yhdellä arvalla.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa Piparminttu. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  34. Yhdellä arvalla mukaan. Kirjat 1 ja 4 olisi itselleni ne hyödyllisimmät. Etenkin tuo Omasta Maasta-kirja tulisi tarpeeseen, sillä keväällä on tarkoitus laittaa koko kasvimaa uusiksi. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  35. No, sattuipa kivat kirjat arvontaan! Minulla on aika paljon puutarhaan ja kasveihin liittyviä kirjoja, mutta näistä ei vielä yhtäkään. Kimppu näyttää kuitenkin kaikkein mielenkiintoisimmalta. Kahdella arvalla ehdottomasti mukana.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa Riina. Hyvää viikonvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  36. Mukana yhdellä arvalla. Kivoja kirjoja :)

    VastaaPoista
  37. Kauniita kirjoja kaikki, mutta kaikkein kiinnostavin on tuo Omasta maasta:) Osallistuisin kaikkien muiden arvontaan, paitsi tuon Kimppu-kirjan arvonnan jätän väliin, koska sillä ei taitaisi olla käyttöä minulle, vaikka siinä kaikkea kaunista onkin.

    VastaaPoista
  38. Kimppu olis mielenkiintoisin, yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana. Puutarhan monivuotiset kukat kiinnostaa eniten, tosin ei minulla ole noita muitakaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  40. 1 ja 4 olisivat kiinnostavimmat& ajankohtaisimme minulle
    minna.vaani@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kimppukirja ihana.Mukana kait yhdellä-

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana, mieluisin on Kotipuutarhan monivuotiset kukat.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla kokeilen Kimppu tai Omasta maasta -kirjaa ihanassa arvonnassa, terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
  44. Yhdellä mukana:) Viimeinen kirja minulla jo on, joten mikä tahansa kolmesta ekasta kiinnostaa

    VastaaPoista
  45. Vaikea kävellä kirjojen ohi! Olen yhdellä arvalla mukana! Hyvää kevättalvea puutarhaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana arvonnassa. Mukavaa talven jatkoa myös sinulle!

      Poista
  46. Kivoja kirjoja kaikki!
    Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  47. Löysinpäs kivan blogin! Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan Kristiina. Minäkin pistäydyin blogissasi.

      Poista
  48. Kiitos, että vinkkasit arvonnastasi 😁 yhdellä arvalla oallistuan ja toivon saavani monivuotiset kukat-kirjan. Ihania kuvia sinulla paljon. Selailin postauksiasi. Mukavaa viikonvaihdetta🙂

    VastaaPoista
  49. Tuo Kimppu-kirja taitaa olla se mun juttu... =)
    Yhdellä mukana, kiitos!

    VastaaPoista
  50. Kivoja kaikki! Ehkä tarpeellisin olisi Kotipuutarhurin monivuotiset kukat :)
    Yhdellä mukana.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kiva arvonta kahdella arvalla mukana.Kiinnostaa kotipuutarhurin monivuotiset kukat :)

    VastaaPoista
  52. Onpa ihania palkintoja!
    Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  53. 1 arpa :) Lukijana bloggerin kautta. 4 kirja kiinnostaisi eniten :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mielenkiintoisia kirjoja sinualla arvonnassa. Kaikki kiinnostaa kovasti, mutta ehkä 1 ja 4 ovat eniten käyttiksiä nyt tähän hätään. Lukijana bloggerissa ja nyt Blogi.fi:ssäkin eli 2 arpaa. Kiitos vinkistä Blogi.fi foorumistakin.

    VastaaPoista
  55. Ihania kirjoja. Innostun aina keväällä pienen terassialueemme puutarhanhoidosta, mutta viimeiset kesät ovat olleet niin sateisia, että viime syksynä ajattelin, ettei kannata tuokaan homma. Ehkä kuitenkin taas jollain lailla hurahdan. :)

    Yhdellä arvalla mukana ja kiitos arvontavinkistä. :) Ykköskirja olisi minulle hyödyllisin.

    VastaaPoista
  56. Aivan ihania kirjoja!♥
    Jonon jatkona kokeilen minäkin onneani kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa! Kimput-kirja kiinnostaisi eniten, mutta Puutarhurin käsikirja voisi myös olla hyödyksi. Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla. kikki kirjat vaikuttavat niin mukavilta, mutta ehkäpä Taina Koivunen: Puutarhurin käsikirja. Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  59. Upeita kaikki, Tuo monivuotiset kukat olisi minulle mieluisin ja viimeinenkin todellinen helmi. Kahdella mukana

    VastaaPoista
  60. Ihania kirjoja :)
    kahdella arvalla mukana!
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana, ihanassa arvonnassa❤ Leppoisaa tiistaita sinulle❤

    VastaaPoista
  62. "Kotipuutarhan monivuotiset kukat" kiinnostaisi eniten! :) Mukaan yhdellä arvalla. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kiva arvonta ja sen huomaa myös osallistujissa, olen mukana kahdella arvalla ja jos onni suo os on myös Suomeen :)

    VastaaPoista
  64. Viimeisessä postauksessasi tosi kauniita talvisia kuvia! Onnea tosiaankin Saulille uudelle jaksolle presidenttinä!

    Mukana arvonnassasi yhdellä arvalla ja tuo alin kirja kiinnostaa kaikkein eniten vaikka hienoja kirjoja kaikkikin.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  65. Kiva arvonta! Liityin blogisi lukijaksi!
    Valintani olisi kirjoista nro 1.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Kiitos, mukana yhdellä arvalla ja kaikki kirjat ovat varmasti voiton arvoisia. 👍

    VastaaPoista
  67. Mukana yhdellä arvalla. Monivuotiset kukat kiinnostaa eniten ja kukkakimput eivät juurikaan.

    VastaaPoista
  68. Kiva kun kävit blogissani Viherrin ! Osallistun kahdella arvalla. Vähiten kiinnostaa Omasta maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vierailulle blogiini ja osallistut arvontaan.

      Poista
  69. Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa. Kaikki kirjat kiinostaa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  70. Mukana kahdella arvalla :)
    Omasta Maasta olisi itselle mieluinen kirja.

    VastaaPoista
  71. Ihania kirjoja! Kimppu- kirja onkin jo tuttu entuudestaan, mutta kotiuttaisin sen mieluusti omaan kirjahyllyyni:) Nuo muutkin kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. Olen kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  72. Mukaan yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  73. Ihana arvonta! Osallistun yhdellä arvalla. Erityisesti tuo Puutarhan monivuotiset kukat houkuttaa, mutta kiinnostavilta vaikuttaa muutkin. :)

    VastaaPoista
  74. yhdellä mukaan.omasta maasta olisi mieleinen.terv.anneli.rikkonen@luukku.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...