sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Taina Koivunen: Puutarhurin käsikirja. Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa




Taina Koivunen: Puutarhurin käsikirja. Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa. 2016. Gummerus. Kuvat Taina Koivunen ja Matti Pietarinen. Kartat: Ilmatieteen laitos. 176 s.

Arvostelukappale kustantajalta

Perjantaina posti kuljetti minulle ihanista ihanimman puutarhakirjan. Taina Koivusen Puutarhurin käsikirja on uskomattoman kaunis. Sen sisältö on mielenkiintoista ja varmasti hyödyllistä kaikille puutarhureille. Uskon, että jokainen haluaa olla puutarhaharrastaja tutustuttuaan tähän kirjaan.Tasokkaan kirjan kruunaavat Koivusen ja Pietarisen upeat valokuvat. Kirja on aiemmin ilmestynyt nimellä Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa.  


          
Kirja tarjoaa tuhdin tietopaketin puutarhatietoutta, joka liitetään vuodenaikoihin. Puutarhurin on tärkeää muistaa, että puutarhaa hoidetaan ilmaston ehdoilla. Ilmaston lämpenemisellä on merkityksensä myös puutarhurille; ilmasto vaikuttaa mm kasvien valintaan. 



Tietopaketti sisältää runsaasti tarpeellista ja hyödyllistä perustietoa kaikille puutarhaharrastajille ja varmasti myös ammattilaisille, mm perennojen valinnasta, istuttamisesta ja hoidosta. Kirjassa on myös kasvitaulukoita, joista ainakin minulle on kovasti hyötyä. Perhoset ovat mieluisia vieraita puutarhassa. Kirjassa onkin luettelo syksyisen puutarhan parhaista perhosperennoista sekä perhosten suosimista kesä- ja kuivakukista. Kirjasta löytyy myös luettelo matalista, keskikorkeista ja korkeista pensaista, joilla on koristeelliset marjat tai hedelmät kasvukauden päättyessä. 

Nyt eletään talviaikaa. Toivottavasti olemme osanneet tehdä suojaustoimenpiteitä puutarhassa, jotta puutarha selviytyy mahdollisilta talvituhoilta. Suojaustoimenpiteistä huolimatta joudumme todennäköisesti hoitamaan talvivaurioita lepotilan purkautuessa keväällä. Myös talvisaikaan puutarha on kaunis. Kauneutta korostavat jääkoristeet ja vihreät havukasvit. 


Koko talven olemme odottaneet kevättä. Ja tuleehan se sieltä - vihdoinkin. On aika nauttia alppiruusujen kukinnasta, kylvää perennoja, leikata kasveja, pensaita ja puita. Kirjassa onkin yksityiskohtaiset ohjeet eri lajien leikkaamiseen. Kesä onkin sitten puolestaan puutarhan kulta-aikaa. Perustietojen lisäksi lukija saa kirjasta hyviä ideoita puutarhaa varten, mm puutarhan vesiaiheista, ruukkupuutarhan kasvivaihtoehdoista, puutarhaan sopivista heinäkasveista sekä valon ja varjon köynnöskasveista. Lukija saa myös vinkkejä pajukoristeiden ja -käyttöesineiden tekemiseen.



Kirjan kirjoittaja puutarhuri ja puutarha-agronomi (MMM) Taina Koivunen on puutarha-alan ammattilainen. Hän on työskennellyt mm Helsingin yliopiston puutarhatieteen laitoksella ja kirjoittanut puutarha-alan lehtiartikkeleita sekä oppi- ja tietokirjoja.

Taina Koivunen
Puutarhan vuodenajat ovat jokainen kauniita omalla tavallaan, mikä käy ilmi jo kirjan nimessä. Kaunis on myös itse kirja.

Tämä kaunis kirja tulee blogissani arvontaan muutaman viikon päästä.

37 kommenttia:

  1. Nämä kirjat vievät mennessään! Kiitos postauksesta ja esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kirja tuntui sinustakin mielenkiintoiselta.

      Poista
  2. Varmasti hyvä kirja kauniine kukkakuvineen!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kirja olisi sinullekin mieluisa. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  3. Tuota kirjaa on jo tullut kaupassa haikailtua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kiinnittää huomiota kaupoissakin kauneutensa vuoksi.

      Poista
  4. Oi, tämä kirja on vahvasti päätymässä hankintalistalle :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos esittelystä! Kaupassa tuota kirjaa jo käsissäni pyörittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kiinnittää huomioita kaupoissakin, kun on niin kaunis kirja.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kirja on todellakin hyvä, kaunis ja hyödyllinen. Uskon, että sinäkin tykkäisit tästä.

      Poista
  7. Katselin tuota kirjaa tänään Prismassa. Nätti kirja ja paljon tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kiinnittää huomiota kaupoissakin kauneutensa vuoksi. Ja niin hyvä ja hyödyllinen siältö.

      Poista
  8. Kiitos esittelystä varmasti hyvä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielestäni hyvä ja hyödyllinen kirja. Uskon että olisi sinullekin mieluisa.

      Poista
  9. Vaikuttaapa ihanalta kirjalta. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
  10. Upean oloinen kirja, kiitos esittelystä :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon, että kirja olisi sinullekin mieleinen. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  11. Kuulostaapas monipuoliselta kirjalta.
    Pitää sitten osallistua arvontaa.
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on todella hyödyllinen ja sen lisäksi vielä niin kaunis. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  12. Ups, taisi jäädä kasvit isommin suojaamatta. Meillä on tosin ollut erittäin leutoja ilmoja.
    Kirja vaikuttaa hyvältä. Puutarhakirjojen lukeminen auttaa kasvien kaipuuseen. 💚
    Hain tänään havuja pihalle heittämästämme joulukuusesta ja toin sisälle 😀 🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut niin leutoja ilmoja että ei varmaan haittaa vaikka ei olekaan suojauksia. Kirja on mielestäni todella hyvä ja hyödyllinen. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  13. Mielenkiintoista. Tämä voisi olla sellainen hyvä perusteos puutarhan hoitoon ja kertoohan sen nimikin, käsikirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyödyllistä tietoa löytyy kaikentasoisille puutarhaharrastajille. Mukavaa keskviikkoa!

      Poista
  14. Tässä on hyvä kirja, vaikkapa lahjaksi. Kiitos sen esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, käy hyvin vaikkapa lahjakirjaksi. Varmasti lahjan saaja tykkäisi tällaisesta.

      Poista
  15. Onpa tosiaan ihana kirja!
    Kattavaa tietoa ja kauniit kuvat.

    Tunnelmallista talviviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirja on kaunis ja hyödyllinen. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  16. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja. Oliko siinä laajempikin pohdiskelu ilmastonmuutoksesta ja puutarhasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjassa on aika laajalti pohdintaa ilmastomuutoksesta. Tällaista en ole nähnyt muissa puutarhakirjoissa.

      Poista
  17. Uinuva puutarhuri alkaa heräillä, kun katselee tällaisia kauniita kukkia. Alkaa tulla tahtotila löytää uusia suosikkeja ja samalla nousee esiin pelko tuleekohan ensi kesästä sateinen ja miten kaikki taas vaikuttaa kukkien ja siementen valintoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakirjojen katselu herättää kesän kaipuun. Toivotaan että saamme kauniin kesän. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...