maanantai 5. marraskuuta 2018

Marraskuun alun terveiset



Heipä hei. Mukavaa maanantaipäivää! Uusi viikko on jälleen alkamassa. Nopeasti on syksy mennyt, nyt ollaan jo marraskuussa. 

Kirjamessut on nyt ohi tältä vuodelta. Hieno tapahtuma oli. Itselleni Kari Hotakaisen Kimi Räikkönen -lukupiiri oli iso juttu, kun sain osallistua siihen kirjabloggarin roolissa.

Kari Hotakainen
Syksy on tullut, ei voi mitään. Onneksi ei vielä talvi kuitenkaan. Meillä on vielä ihan hyvät pyöräilykelit ja muutenkin mukavat ulkoilusäät. Paljon on tullut ulkoiltua, useasti kamera mukana.

Utran saarilta. Vesi on todella alhaalla.


Utran saaret, taustalla Utran kirkko.
Tämäkin on Utran saarilta, on tosin otettu jo muutama viikko sitten. 

Tässä sama maisema, kuvattu tänään auringonnousun aikoihin.
Läksinkin aikaisin liikkeelle tänä aamuna, jotta saisin kuvatuksi auringonnousun. Oli niin kaunista, ettei olisi malttanut lähteä kotiin.
Pyhäinpäivä meni. Muistimme Kristaa. Mutta elämä kantaa. Siinä isona apuna ovat ihanat lastenlapset: Juho 8 vuotta ja Minja 3 vuotta.
PS. Olin viikonloppuna kansalaisopiston Luovan kirjoittamisen kurssilla. Oli mukavaa vaihtelua. Kurssin opettajana oli Vuokko Sajaniemi, joka on kirjoittanut kirjan Pedot. Olemme lukeneet sen lukupiirissämme.
Mukavaa viikkoa kaikille!

36 kommenttia:

  1. Luovan kirjoittamisen kurssille voisin mennä osallistua, vaan eipä täällä suomenkielisenä sellaista järjestetä, joten pitää vaan jatkaa blogin kirjoittamista :)
    Mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä blogin kirjoittaminen luovasta kirjoittamisesta käy. Oli tosi kiva osallistua tuollaiselle kurssille. Mukavaa marraskuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)
    Olen suorittanut luovan kirjoittamisen apron ja tykkäsin melkein kaikesta, mitä tunneilla tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin, että olisi mukava opiskella enemmänkin luovaa kirjoittamista, niin mukavalta tämä kurssi tuntui. - Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Mukavaa marraskuuta Anneli!
    Ihania kuvia! Varmasti mielenkiintoinen tuo kurssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Oli todella mielenkiintoinen ja antoisa kurssi. Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle.

      Poista
  4. Hiano auringonnousu. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hieno oli auringonnousu. Kannatti herätä ajoissa. Mukavaa marraskuun jatkoa myös sinulle.

      Poista
  5. Upeita kuvia olet ottanut. Minunkin on pitänyt ehtiä Utran saareen, mutta on jäänyt.
    Mielläkin Nurmeksessa on Pielisen pinta todella alhaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vesi on todella alhaalla, maisema on ihan erilainen kuin keväällä.

      Poista
  6. Kaunis auringonnousu kuvassasi.
    Lapsenlapset tuovat suurta iloa elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Samaa mieltä, lastenlapset ovat niin ihania.

      Poista
  7. On ollut tosi kauniita auringonlaskujakin siellä Joensuussa. Niin, kyllä sen on vaan elämän jatkuttava. Ihanaa kun on lastenlapsia iloa tuomassa. Hyvää marraskuuta, saa nähdä koska sitä lunta alkaa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kauniita auringonlaskuja ja auringonnousuja. Nyt vaan sää näyttää aika harmaalta. Onneksi ei ole vielä tullut lunta. Mukavaa marraskuun jatkoa!

      Poista
  8. Hienoja kuvia!
    Marraskuun lempeitä päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Mukavaa marraskuun jatkoa myös sinulle.

      Poista
  9. Ulkoilu kameran kanssa tuotti kauniin kuvasadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta. Kyllä syksy on kaunista vuodenaikaa.

      Poista
  10. Marraskuu on, mutta ei anneta sen synkentää mieltä! Hienoja kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pimeää on. Onneksi kauniita kuvauskohteita löytyy, vaikka sää on harmaa.

      Poista
  11. Pitääkin kysyä anopilta kun talvet siellä Joensuussa asuu, onko käynyt milloin Utran saaressa . Kauniita kuvia olet kävelyreissuillasi napsinut. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannatti herätä ajoissa, jotta sai auringonnousun kuvatuksi. Utran saaret on Joensuussa yksi suosituimmista ja myös kauniimmista luontokohteista. Sieltä löytyy aina kuvaamista.

      Poista
  12. Mukavaa ja tapahtumarikas kuun alku Sinulla! Hotakaisen tuotannosta olen suuresti pitänyt ja hän vaikuttaa persoonanakin mielenkiintoiselta. Kiitos myös kauniista kuvista, joista tuo Utran vesi alhaalla on pysäyttävä rauhallisuudessaan ja tasapainoisuudessaan. Ulkoilukelejä on riittäänyt ja hyvin on tossu kulkenut metsäpoluilla.

    Rakkaitamme kannamme aina mukanamme. Nuo Mummon mussukat ovat suloisia ja sen näköisiä pilkesilmäisiä vesseleitä, että vauhdissa piisaa!? Lapsenlapset ovat palsamia haavoihin, raollaan oleva ikkunamme tulevaisuuteen ja mitä parhainta luomulääkettä vaivaan kuin vaivaan... Hyvää viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka kivasta postauksesta. Utran saaret on mukava paikka, sieltä löytyy aina kuvaamista, olipa sää mikä tahansa. Samaa mieltä, kiitos lastenlapsille kaikesta ilosta. Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle!

      Poista
  13. Kauniita kuvia! Kirjamessuilla oli varmasti antoisaa. Onneksi teillä on nuo ihanat lapsenlapsenne teitä ilahduttamassa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanha Virsi. Kirjamessut oli jälleen kerran niin mukava tapahtuma. Lastenlapset ovat meille suuri ilo.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle!

      Poista
  15. Utra on kaunis joka vuodenaikana. Ja nuo sinun kuvasi tekevät sille täyttä oikeutta.
    Teen juuri jotain, mitä en uskonut kuunaan tekeväni. Luen Hotakaisen Tuntematonta Kimi Räikköstä.
    Suloinen kaksikko <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Kirsti, että olet lukemassa Kimi Räikköstä! Muistahan sitten kertoa mitä mieltä olet. Utran saaret on kyllä niin hieno paikka, että sieltä löytyy kuvaamista joka vuodenaikaan ja säällä kuin säällä.

      Poista
  16. Kari Hotakainen on sitten mainio tyyppi.
    Hienoa että olet viettänyt aikaa kirjoitus- ja lukupiireissä.
    Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
  17. Kiitos sanoistasi ja kuvista. Paljon on kauniita paikkoja näkemättä😑

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...