sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulun tunnelmia lumisessa Raumassa

Vietimme joulun Raumalla tyttäremme perheen luona. Oli kertakaikkisen mukava ja tunnelmallinen joulu. Sen takasivat läheiset, hyvä ruoka, kaunis luminen maisema ja ennen kaikkea tyttäremme 3-vuotias Minja-tyttö. 

Kun Raumalla käy, pitää ehdottomasti käydä myös vanhassa Raumassa. Se on niin viehättävää aluetta, kauniita, kunnostettuja asuintaloja, kivoja pikkukauppoja, viihtyisiä kahviloita ja vanhan kaupungin tunnelmaa.

Lumi tuo oman hohtonsa värikkäille taloille.
Sivukadulta


Kauniita taloja
Kirkko on käymisen ja kuvaamisen arvoinen.
Pitkästä aikaa vietimme sukujoulua.

Maisema oli kaunis ja luminen. Lumi alkoi sulaa tapaninpäivänä.

Pikkuisen hiihtoharjoittelua


Lumihommissa

Mukana leikeissä oli tämä kaunis koira.
 Mukavaa tämän vuoden viimeistä päivää! Ensi vuoteen!


43 kommenttia:

  1. Vanha Rauma on kaunis. Ihana oli varmasti joulunne.
    Ihanaa vuodenvaihdetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63. Ihanaa vuodenvaihdetta myös sinulle.

      Poista
  2. Onpa todella kaunis vanha Rauma talvisissa kuvissasi! Postikorttimaisemia suorastaan.
    Mukava joulu teillä ollut. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Rauma on todellakin kaunis - olipa sitten kesä tai talvi. Ihanaa vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  3. Vanha Rauma on kyllä viehättävä kokonaisuus! Ihana joulu teillä siellä on ollut.

    Hyvää tulevaa vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, vanha Rauma on kyllä kaunis alue. Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  4. Hienot talviset kuvat Raumasta sekä pikku neidistä!

    Hyvää uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle.

      Poista
  5. Rauma on kaunis kaupunki. Hyvää tulevaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Katja. Ihanaa vuodenvaihdetta sinulle.

      Poista
  6. Ihana kaupunki tuo Rauma. Oikein hienoa vuodenvaihdetta ja uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Kristiina. Rauma on todellakin kaunis kaupunki. Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  7. Kauniita kuvia, tunnelmallinen kaupunki. Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu. Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  8. Rauma onkin kaunis kaupunki. Kävimme siellä, kun oltiin purjehtimassa. Vene jäi Uuteenkaupunkiin, kun jäimme vielä sinne yhdeksi yöksi ennustetun kovan tuulen vuoksi. Lähdimme bussilla käymään Raumalla. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun olette tutustuneet Raumaan. Uusikaupunki on myös tullut tutuksi kun olemme olleet tuolla Raumalla tyttäremme luona. Ihanaa vuodenvaihdetta myös sinulle! Terveisiä miehellesi.

      Poista
  9. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia, jotka välittävät oivasti joulun ja Rauman tunnelmia. Perhejoulu on harvinaisena herkkuna paras, etenkin monen polven voimalla vietetty:)
    Kiitos kuluneesta ja sujuvaisen suloista alkavaa uutta vuotta Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Takkutukka. Kiitos myös sinulle hyvästä blogikaveruudesta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

      Poista
  10. Ihania kuvia joulusta. Rauma on tuttu paikka, kun poika opiskeli siellä monta vuotta.
    Onnellista Uutta Vuotta ja paljon uusia ihania kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Rauma on sinullekin tuttu paikka. Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle Risa!

      Poista
  11. Kauniita kuvia Raumalta. Hyvää tulevaa vuotta 2019.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva. Kaikkea hyvää myös sinulle tulevana vuonna!

      Poista
  12. Vanha Rauma on niin kaunis. Kiitos kuvistasi, Anneli!
    Onnellista ja hyvää uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  13. Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Kaunis Rauma. Olen käynyt vain kesällä. Ihanat lumiukko ja -koira, meillä ei ole ollut niin paljoa lunta että lumiukkoja olisi voinut tehdä. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina. Minäkin toivotan sinulle kaikkea hyvää ensi vuodelle.

      Poista
  15. Mukava nähdä ja kuulla, että olet ollut täällä Raumalla joulun vietossa. Itsekin innostuin kuvaamaan Vanhaa Raumaa taas joulukuussa. Kaikkea hyvää vuoteen 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Rauma on todellakin kuvaamisen arvoinen. Toivottavasti pääsen taas keväällä käymään isellä. Kaikkea hyvää myös sinun ensi vuoteesi.

      Poista
  16. Näyttääpäs kauniilta tuo vanha Rauma, taitaa olla aika kaunis myös kesällä.
    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  17. Hyvää ja onnellista uutta vuotta!⭐️🎉❤️

    VastaaPoista
  18. Oikein hyvää uutta vuotta 2019 sinulle.

    VastaaPoista
  19. Beautiful photos!
    To you and your family I wish a Happy New Year !!!
    May it be a year of fulfilled dreams, happiness, love and health.
    Many greetings and a big hug
    Maria de
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  20. Onnea ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  21. Oikein hyvää uutta vuotta ensi vuodeksi!

    VastaaPoista
  22. Onpa kauniita kuvia Raumalta! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  23. Ihanat kuvat.
    Rauma on kaunis kaupunki.
    Kiitos viime vuodesta ja
    Onnellista tätä vuotta!

    VastaaPoista
  24. Kaunista. Onnellista uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
  25. Shoppaillessa jäinkin tänne lukijaksi, huomasin myös että profiilissasi oli joensuu, minä olen sieltä kotoisin, mutta olen 45 vuotta sitten muuttanut turkuun, käyn kuitenkin joka kesä 2 kertaa joensuussa, Raumaan ei täältä ole pitkä matka, mutta ei ole tullut käytyä, varmaan on kaunis kaupunki.Tervetuloa myös mun blogiin vierailemaan.

    VastaaPoista
  26. Vieras huomaa kauneuden omaa väkeä paremmin👍kaunis oli kattauskin.

    VastaaPoista
  27. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...