lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kotona odotti kauniisti kukkiva puutarha

Tulimme kotiin viime yönä Riian matkalta. Paluu vaihtui jo lauantain puolelle VR:n myöhästymisen vuoksi, yli tunti oltiin myöhässä. Ikävää, kun jo sinänsä myöhäinen paluu venyy toisen vuorokauden puolelle. Vaikka olimme olleet poissa vajaan viikon, puutarhassa oli runsaasti uutta kukintaa. Liljat olivat auenneet, nauhukset olivat kukassa, samoin jaloruusut ja leimut. Piha näyttää nyt niin kauniilta.

Liljat

Liljojen takana kukkii palavarakkaus.

Liljoja on useissa väreissä.

Leimut
Nauhuspenkki houkuttelee kimalaisia.
Ennen Riikaan menoa vietimme päivän Helsingissä. Koska oli luvattu aurinkoista säätä, päätimme viettää päivän Suomenlinnassa. Päivästä tuli kyllä aiottua lyhyempi, kun heti puolen päivän jälkeen alkoi sade. Mutta kaunis ja mielenkiintoinen paikka tuo Suomenlinna on. 


Tykkien aukkoja

Vanhaa historiaa
Tunnelmallisia kulkuaukkoja

Kivi ja kasvit sopivat niin hyvin yhteen.

Kauniita maisemia

Kun on Helsingissä, tulee aina kuvatuksi kirkko. Onhan se kaunis.
Myöhemmin tulee vielä Riian kuvia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

31 kommenttia:

  1. Kaunis Helsinki! Hyvin samanlaisia kuvia otin minäkin kun runsas viikko sitten siellä käytiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Helsinki on kaunis kaupunki, etenkin kesällä. Suomenlinna on aina käymisen arvoinen.

      Poista
  2. Kyllä itsekin aina huomaan, kun olen ollut kotoa/mökiltä pois pari päivää, että aina siellä on muutoksia tapahunut. Suomenlinnassa tullut muutaman kerran käytyä pääkaupunkiseudulla asuessani. Hieno paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinna on todellakin hieno ja mielenkiintoinen paikka. Siellä voisi käydä vaikka joka kesä.

      Poista
  3. Suomenlinnassa olen käynyt viimeksi lapsena. Riikassa kävin ensimmäistä kertaa tänä kesänä, mielenkiinnolla jään odottelemaan matkakuvia.

    VastaaPoista
  4. Olen käynyt Suomenlinnassa kerran, luokkaretkellä seitsemällellä luokalla. Pitäisi varmaan joskus käydä uudestaan!

    Kyllä on kotiin ollut hieno tulla, kun piha on täynnä kukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Suomenlinnaa vierailukohteeksi. Olen varmaa, että tykkäisit paikasta.

      Poista
  5. Kylläpä oli loistokas pihatervehdys teitä vastassa! Reissuun on aina kiva lähteä, kuin myös kotiin palata, voidakseen taas lähteä...

    Suomenlinna on kiehtova kesäkohde, historiaa ja suolantuoksuista merituulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Takkutukka. Suomenlinna on hieno käyntikohde, siellä voisi käydä vaikka joka kesä.

      Poista
  6. Upeasti kukkivat liljat, ihania!
    Suomenlinna on yksi suosikkikohteeni pääkaupunkiseudulla, tosin aika ruuhkaista siellä nykyään on. Vallisaari kiinnostaisi, jospa sitten ensi kesänä sinne.
    Riian matkakuvia odotellesssa, kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Minttuli. Suomenlinna on todella upea paikka, käymisen arvoinen vaikka joka kesä. Vallisaari voisi olla mielenkiintoinen. Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä sinulle!

      Poista
  7. Leimut tuovat aina mammani mieleen...hänellä oli niitä pitkä penkki♥.
    Olisi mahtavaa muuttaa tuonne Suomenlinnaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut ovat kauniita perinnekukkia. Joo, Suomenlinna olisi aika mahtava paikka asua.

      Poista
  8. Hei herra ja rouva.
    Mikä on projektisi?
    Sinulla on vaikeuksia kehittää tai aloittaa projekti. Sinulla on hyvä aloite, mutta pankki kieltäytyi saamasta lainaa. Vakavat ihmiset, jotka joutuvat lainaamaan rahaa loogisesta syystä, älä viivytä projektisi valmistumista. Ota vastaan nopea ja taattu lainatarjous 72 tunnissa. Älä epäröi ottaa yhteyttä saadaksesi lisätietoja, niin olet täysin tyytyväinen.

    Sähköposti: georges.matvinc@gmail.com
    WhastApp: +33756924191

    VastaaPoista
  9. Puutarhasi järjesti snulle komean kotiinpaluun kukinnan.
    Suomenlinna on hieno paikka. Käyn siellä kerran kesässä ja aina se ihastuttaa yhtä paljon. En yhtään ihmettele, että muualta tulleet turistit pitävät Suomenlinnaa eksoottisen aina kohteena.
    Olet näköjään saanut saman lainatarjouksen, joka minulle tuli Saksan kielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Suomenlinna on todellakin hieno paikka, ja aina käymisen arvoinen. Ihmettelin kyllä tuota lainatarjousta!!!

      Poista
  10. Kesä on kyllä kukkeimmillaan, ja leimujen sekä liljojen värit ovat runsaat!

    Suomenlinna on yksi suosikkikohteitani pääkaupunkiseudulla. Rakastan vanhaa historiaa ja rakennuksia. Suomenlinnan kivistä rakentaminen puhuttelee minua ihan erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Suomenlinna on todellakin aivan upea paikka. Siellä voi käydä vaikka joka kesä.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tämä heinä-elokuun vaihde on hienoa kukinnan aikaa. Toivottavasti jatkuu vielä pitkään.

      Poista
  12. Ooh, kuinka upea puutarha!
    Suomenlinnassa pitäisi kyllä käydä.
    Leppoisaa heinäkuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinna on käymisen arvoinen, niin paljon mielenkiintoista näkemistä siellä on.

      Poista
  13. Aivan ihanat kukat kotona teillä!
    Viime kesänä elokuussa käytiin Suomenlinnassa ja oli hieno reissu. Jäi paljon näkemättä vaikka olevinaan käveltiinkin paljon. Uusittava olisi sekin reissu.
    Olet näköjään saanut Roskapostia tännekkin, kyllä ne löytääkin joka paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinna on kyllä hieno paikka. Siellä voisi käydä vaikka joka kesä. Totta, roskapostia näkyy tulevan tännekin.

      Poista
  14. Olipa upea tevetuloa-toivotus kotona odottamassa. Liljat ja muut kukat lähes häikäisevät loistollaan.
    Samoja kuvia löytyy varrmaan jokaisen Hesan kävijän kansioista. Kelpaahan kirkkoa ja Suomenlinnaa kuvatakin.
    Kauniita heinäkuun viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, moni Helsingissä kävijä käy Suomenlinnassa ja on se kyllä käymisen arvoinen paikka. Siellä voisi käydä vaikka joka kesä. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  15. Helsinki on kyllä hieno kesäkaupunki! Sinulla kukkivat ihanasti liljat! Lomalta paluu kesällä on aina pieni yllätys, niin paljon kasvit ehtivät muuttaa hetkessä pihapiirin ilmettä!

    VastaaPoista
  16. Hei, nimeni on Lorenzo Agustina. Olen lainan rakenteen johtaja. Tarjouksemme on avoin kaikille ammattilaisille ja yksityisille asiakkaille. Voimme antaa sinulle lainan, jos tarvitset sitä. Korko on kannattava ja edustaa 2% vuodessa tarvitsemastasi summasta. Jos tiedosto hyväksytään, pankki lähettää pankkisiirrot tilillesi ja kerää rahaa. Tarjoamme 5 000 000 euroa 5 000 eurolla. Takaisinmaksuaika on 1 vuosi ja 25 vuotta, Kerro meille, tarvitsetko lainaa?
    ota yhteyttä sähköpostitse: lorenzoagustina807@gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...