sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Kohti tammikuun loppua!

Hyvää sunnuntai-iltaa! Vuosi on käynnistynyt mukavasti ja nyt mennäänkin jo kohti tammikuun loppua. Puutarha-asiat alkavat jo näkyä postauksissa ja monella on jo taimet hyvää vauhtia varttumassa. 

Me saimme tänne Pohjois-Karjalaan kevyen lumipeitteen. Maisema näyttää kauniilta ja paljon valoisammalta. Aika vähän on aurinko näyttäytynyt. Pistäydyimme alkuviikosta Tukholmassa. Jännä, miten tuollainen muutaman päivän mittainen reissu voi piristää. Oli kiva olla laivalla ja syödä hyvin. Serenadella on iso Desigual-kauppa, jonka ohi ei kyllä koskaan pääse. Nyt matkaan tarttui toppatakki. 

Tukholmassa kävimme Fotografiskassa, jossa on nyt todella hyvät näyttelyt. Tässä muutamia makupaloja.


Erik Johanssonin Places Beyond -näyttelyn Full moon service

Alex Pragerin Welcome home -näyttelyn Desiree
 Pentti Sammallahden mustavalkokuvien Distant Land -näyttely. Ulug-Khem, Tuva.
Jatkoimme Fotografiskasta kohti Södermalmia. Kauniita katuja ja kauniita vanhoja rakennuksia. Täällä bongailimme Stieg Larssonin Millennium-paikkoja. Jos haluat muistella niitä, niin pistäydypä kirjablogissani. Tästä!
Auringonlaskun aikaan

Auringonlaskun aikaan
Iltapäivän aurinkoa

 
Minulla on tässä parin kuukauden projekti, kun käyn sairaalalla kolme kertaa viikossa valohoidossa. Psori yltyi aika mahdottomaksi ja ihotautilääkäri oli sitä mieltä, että rasvoilla ei enää pärjätä.

Ihanaa uutta viikkoa!




52 kommenttia:

  1. Varmasti reissu piristää, mukava kun sait talveen kivan katkaisun. Tallinnassakin on kuulema Fotografiska, oletko käynyt?

    Ihanat kuvat jälleen kerran, kiva kun saatiin vähän lunta ja pakkastahan onkin luvassa koko viikoksi.
    Kivaa talven jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt Tallinnan Fotografiskassa. Siinä olisikin hyvä syy lähteä Tallinnaan. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Hienot auringon värittämät kuvat! Tuo valohoito kuulostaa hyvältä, toivottavasti saat apua!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuallaaselle, täyren kuun palavelulle, olis ollu monena pimiänä iltana tarvetta. Hyvä, että oli piristävä reissu. Toivottavasti valohoito tepsii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienetkin matkat näköjään piristävät kummasti. Uskon, että kyllä se valohoito auttaa.

      Poista
  4. Kauniita kuvia auringonlaskusta.
    Toivottavasti hoidot auttavat nopeasti.
    Mukavaa tammikuun loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Minäkin todella toivon, että hoidot auttavat. Mukavaa tammikuun loppua myös sinulle!

      Poista
  5. Minä olen käyny joskus nuorempana sub valohoidossa ihottuman takia. Muistaakseni auttoi. Toivotaan että saat apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sub-valohoito on sinullekin tuttua. Uskon, että saan siitä apua niin että pääsen taas kesään asti.

      Poista
  6. Ehkä jonkinlaista valohoitoa tarvitsisi jokainen, jos tällainen leikinlasku sallitaan! Nyt on lumettoman maan myötä hyvin pimeää ollut ulkona jo monta kuukautta. Hyvä, että saat helpotusta omaan vaivaasi. Meillä lunta odotellaan edelleen, joten kateellinen olen lumisista maisemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tänä aamuna pakkasta 17 astetta. Ihan on nyt talven tuntua, kun maakin on valkoinen. Ihan mukava.

      Poista
  7. Kiitos kuvista: Sammallahti pysäytti ja antoi tilaa aatosten lentää, aurinkokuvat puolestaan virittivät toiveikkuuta kevään lähestymisestä. Meillä aamusta, kuten eilenkin, maa hintsusti valkea, päivän mittaan sitten taas mustaa...

    Tuosta valohoidosta oli paljon apua Kanssakulkijalle, kun psori yleensä juuri tähän vuodenaikaan äityy ärhäkäksi, ja saimme jopa liitolta vuokratuksi lampun kotiinkin, toivottavasti helpotusta myös Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kovasti noista Sammallahden mustavalkoisista kuvista. Todella rauhoittavia. Ja taitavia otoksia. Uskon että valohoito tuo helpotusta. Olin muutama vuosi sitten Psoriliiton terveysmatkalla Kanarialla. Oli aika kiva juttu!

      Poista
  8. Kauniita, mielenkiintoisia kuvia.
    Toivottavasti saat valohoidosta pian avun. Zemppiä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe. Uskon, että valohoito auttaa. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Upeita kuvia, niinkuin sinulla aina!

    Valohoitoa minullekin suositeltiin silloin kun ihosairauteni oli pahimmillaan, nyt rauhallisessa vaiheessa, joten rasvoilla pärjään toistaiseksi:)
    Toivottavasti saat siitä avun♥

    Nyt on talvi ja pakkanen:) Hyvää tammikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Hyvä kuulla, että pärjäät nyt rasvoilla. Se on minullakin tavoitteena. Ja sitten vaan odottelemaan kesää ja aurinkoa. Pakkasta on meilläkin. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Kyllä reissuun lähtö saa aina vähän vipinää ja piristystä aikaan :)
    Onkin ollut aika synkkää tämä "talviaika" vähän valoa, joten toivottavasti auttaa psoriisi. Nuo aurinkokuvasi kyllä helpottaa muuten silmien kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se valohoito auta, ainakin toivon niin. Nyt olemme saaneet runsaasti lunta tänne!

      Poista
  11. Sammallahden kuva ja sinun kauniit maisemakuvasi ovat upeita.
    Aina reissussa vähän rähjääntyy, vaikka varmasti enempi virkistyy mieli ainakin. Mukavaa antia siellä on ollut. Toivottavasti valohoitao auttaa, tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppitoivotuksista. Minä todella pidin noista Sammallahden mustavalkoisista kuvista. Rauhoittavia.

      Poista
  12. Hienoja kuvia, kuten sinulla aina. Saisipa valokuvan kaltaisen "täyskuupalvelun" omaan maisemaan.
    Toivottavasti valohoidosta on sinulle apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Kyllä valohoito varmaankin auttaa. Ainakin toivon niin.

      Poista
  13. Upeita kuvia, sekä näyttelyssä että sinun kuvaamasi auringonlaskut! Talvi tuli kuitenkin, mutta odotellaan lisää valoa... toivottavasti valohoidosta on nopeasti helpotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku. Valoa odotetaan, vaikka nyt olemmekin saaneet tänne meille todella paljon lunta. Uskon, että valohoito auttaa.

      Poista
  14. Kyllä pienetkin matkat piristää kummasti. Toivottavasti saat apua valohoidosta. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa myös sinulle. Toivon todella, että valohoito auttaa.

      Poista
  15. Voi että, kurjaa tuo psori, mutta toivottavasti valohoito tuo helpotusta. Vaikka täytyy kyllä ihmetellä, kuinka noin valoisa persoona kuin sinä, tarvitsee lisävaloa...
    Hurmaavia valokuvia, niin sinun kuin muidenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitos Nettimartta! Niin kaunis kommentti.

      Poista
  16. Viimeisistä kolmesta ihanasta kuvasta tuli koti-ikävä-

    VastaaPoista
  17. Voi, mitä huikeita taideteoksia.
    Ja ihania kuvia. Toivottavasti psori helpottaa.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  18. On kaunista auringonlaskuu ollu Joensuussakin. Aurinko taitaa olla hyväks tuolle psorille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aurinko ja merivesi ovat psoria parantavia.

      Poista
  19. Ihania ovat tuollaiset muutaman päivän reissut. Tukholmassa riittää aina katseltavaa ja koettavaa. (Sanoo hän, joka asuu parin tunnin matkan päässä Tukholmasta, eikä kuitenkaan koskaan tahdo sinne ehtiä).
    Mukavaa kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma on kyllä kiva kaupunki. Siellä on tosi mukavaa piipahtaa silloin tällöin.

      Poista
  20. Upeita kuvia jälleen! Toivottavasti valohoidosta olisi hyvä apu. Oikein mukavaa helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Mukavaa helmikuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  21. Kiitos jälleen mielenkiintoisista kuvista! Auringonnousut ja - laskut sävähdyttävät aina.
    Toivottavasti saat ihottumaan apua!

    VastaaPoista
  22. Kauniit kuvat. Tukholma on ihana kaupunki. Toivottavasti saat ihon kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Minäkin tykkään kovasti Tukholmasta, siellä on mukava piipahtaa silloin tällöin.

      Poista
  23. Minäkin innostuin tuosta kuutamokuvasta vaikka näin sen vain lehdessä. Tosi jännä, erilainen! Tukholma on kaunis monella tavalla - vettä laivoineen, vanhan kaupungin kujia, historiallisia rakennuksia, kulttuuria. Mutta kun olen asunut Ruotsissa jo nelisenkymmentä vuotta kaipaan Suomen järvimaisemia ja ajatteles jos pääsisin joskus synnyinseuduilleni Pielisjärvelle. Näin netistä että toinen runoteoksistani on Joensuun kirjastossa niin että jos olet kiinnostunut niin käyhän lainaamassa (tekijä: Helena Kallio-Koski) (en muista kumpiko kirjoistani juuri siellä on, joko "Kristallit rukiin muruset" tai "Ei se sitä ole" joista kävin puhumassa Tukholman messuilla marraskuussa).
    Toivottavasti hoitosi tuottavat hyviä tuloksia, kaunista talven jatkoa sinne kauniiseen Pohjois-Karjalaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät Tukholmasta ja myös Suomesta. Siis olet täältä päin kotoisin? Hyvää helmikuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  24. Olis Kevät kaipuu -haaste tarijolla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...