keskiviikko 31. joulukuuta 2014

maanantai 29. joulukuuta 2014

Talvimaisemia



Lunta on jo aika paljon joulukuun 2014 lopussa. Maisema on talvisen kaunis,

Hyötypuutarha talvella.
Puut ovat hyvin kauniita.

perjantai 26. joulukuuta 2014

IHANAA JOULUA KAIKILLE!

Kurt-orava, joka on pihamme vakituinen kävijä, toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Rauhallista kolmatta adventtia!

Jouluvalojen kauneutta kolmantena adventtina. Kohta on joulu! 

Suunnittelusta

Nurmikkoa on hävinnyt paljon istutusten ja kiven myötä. Tavoitteena ei kuitenkaan ole luopua kokonaan nurmikosta. Olemme suosineet kaaveria muotoja esimerkiksi kukkapenkeissä.

Pihamme on aivan tasainen. Siksi olemme rakentaneet joitakin kukkapenkkejä hieman korkeammiksi, koska puutarha näyttää aina mukavammalta jos siinä on myös korkeuseroja.

Tästä se kaikki alkoi!


 Tästä alkoi puutarhamme. Tällä paikalla koivun juurella oli aikoinaan lasten hiekkalaatikko. Purimme sen ja laitoimme tilalle kukkapenkin. Sitten mietimme, mitä kukkapenkin ympärille voisi laittaa. Eli pala kerrallaan puutarha on rakentunut.
Sitten oppia hakemaan. Menin Marttojen puutarhakurssille puutarhaa suunnittelemaan. Kurssit olivat hyviä ja paljon tietoa antavia.

Kukille nimet

Tällaisilla merkeillä nimetään kukat.

Työpöytä

Puutarhan työpöytä. Tällä on paljon käyttöä.

Love Lanen ja Park Avenuen risteyksessä on levähdyspaikka.

Takapihan levähdyspaikka.

Talvisia maisemia

Näyttää siltä, että saamme valkean joulun Joensuuhun. Lumi peittää puutarhan. Kaunista on.

Lumilyhtykin on peittynyt lumeen.

torstai 4. joulukuuta 2014

Takapihan kukkapenkki. Tämä on suosikkini: rauhallinen ja levollinen. Kukkapenkki on talon varjoisalla puolella.

Viime kesänä teimme kukkapenkille jatkoa. Kuunliljoja tuli siihenkin.

Unikkoja

Unikot kaunistavat puutarhaa jo heti alkukesästä.

Kaukasian unikko

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lisää kiveä

Monen monta kiveä mahtuu tähänkin näkymään.

Myös Chaplin tykkää kivestä.

Takapihan kukkapenkin rauhallinen ilme selittyy kiven käytöllä ja kuunliljoilla.

Rakkaudesta kiveen

Kiveä on käytetty runsaasti puutarhassamme.

Kivikanat

Kiveä tässäkin runsaasti.


Kiveä ja kivikkokasveja

Somistusta

Autokatoksen seinän somistusta.

Kissa kivellä

Kivikanat

Aurinkokello näyttää aikaa.

Ystävämme Chaplin

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Liljojen kauneutta

Värililjojen kauneutta.

Heinäkuun lopun kukkaloistoa: liljat, nauhukset ja leimut.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kuukauden kuva

Tämän kuvan olen valinnut kuukauden kuvaksi (marraskuu 2014).

Wow! Seeproja!


Seeproja pihalla, apua! Selitys: opettelen photoshoppausta...

Suihkualtaat

Olin aina halunnut suihkuallasta puutarhaamme, koska vesi puutarhassa on niin tärkeä elementti. En kuitenkaan halunnut sähköjohtoja ja pumppuja puutarhaamme, minkä tähden suihkuallasta ei sitten hankittukaan. Kunnes sitten Suomenkin markkinoille tulivat aurinkokennoilla toimivat suihkut. Tähän olemme olleet tyytyväisiä, kuten on myös allasta vartioiva Chaplin. Onhan tämä suihkualtaan ekologinen vaihtoehto.

Suihkuallasta koristavat muoviset kukat.
Sivupiha oli vielä lähes täysin työstämättä. Mietimme, että sinnekin sopisi suihkuallas. Niin alkoi kaivaustyöt. Tässä kuoppa kaivettuna.

Tässä vaiheessa oli laitettu reunuslaatat paikalleen.

Tällaiselta se valmiina näytti. Laitoin orvekkeja koristamaan allasta.

Allas sai Plaza-nimen.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Liljat

Liljat kuuluvat suosikkikukkiini.

Liljat toivottavat vieraat tervetulleiksi Pihakuiskaajan puutarhaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...