sunnuntai 11. elokuuta 2019

Paras kukkakesä taitaa olla jo ohitse


Hyvää sunnuntai-iltaa! Pitäisi olla marjojen keruussa, mutta jotenkin kehtuuttaa eli laitanpa tässä muutaman tätä päivää kuvaavan kuvan. 

Olin eilen Leppävirralla luokkakokouksessa. Ensi keväänä tulee 50 vuotta siitä, kun pääsin ylioppilaaksi. Ajatella, 50 vuotta! 😇 Tämän luokan kanssa on ollut aika vähän kokoontumisia, eli monen kanssa tavattiin ensimmäisen kerran 49 vuoteen. Kokoontumisemme oli "valmisteleva" kokous ensi kevään riemuylioppilasjuhlaa varten. Oli tosi mukava tavata koulukavereita. Opettajistammekin oli neljä paikalla.

Tässä me olemme Vesileppiksen tiloissa.
Pihapiiri näyttää aika kauniilta kaikkine kukintoineen. Liljat ovat olleet tänä kesänä kerrassaan upeita. Olemme saaneet nauttia todellisesta väriloistosta. Nyt alkaa olla viimeisten liljojen aika. Tässä liljakattaus.











Siperianunikot ilahduttavat koko kesän ajan.

Leimujen aika

Kuunliljat
Japaninnauhuksen komea kukinto

Yhden kerran käytiin sienessä. Kaikki sanoivat, ettei sieniä ole, kun on ollut niin kuivaa. Mutta pitihän se itse käydä kokemassa. Kahden ihmisen kahden tunnin sienisaalis on tässä. Oletteko te saaneet sieniä?

Tässä tulee kirjamainos. Johanna Venho kirjoittaa kirjassaan Ensimmäinen nainen Sylvi Kekkosesta. Tämä on todella hieno kirja ja niin kaunista kieltä. Ehkäpä Finlandia-ehdokas? Kirjablogissani on postaus tästä kirjasta, löytyy täältä.




sunnuntai 4. elokuuta 2019

Riika-kuvasetti nro 2

Hyvää sunnuntaita kaikille! Tässä tulee vielä toinen kuvasetti Riika-matkaltamme. Eli kaiken kaikkiaan, suosittelen Riikaa matkailukohteeksi, pitkäksi viikonlopuksi löytyy kyllä runsaasti katsottavaa. Kaupunki on komea, Art Nouveau -alue on niin upeaa katsottavaa. Tässä muutama esimerkki näistä jugend-taloista.

Katse ylöspäin Art Nouveau -alueella! Näin opas meitä kehotti ja se kyllä kannatti.

Rakennukset ovat kauniita, ja niin ovat myös kaikki yksityiskohdat.



Lisää yksityiskohtia
Tässä talossa toimi aikoinaan KGB. Nyt siinä toimii KGB-museo.
Kivoja restauroituja puutaloja
 f
Vanha kaupunki on jo aika hyvin restauroitu. Mutta muualla onkin sitten vielä rähjäisiä alueita. 
Kun on isoja komeita rakennuksia, pitää olla isoja patsaitakin.

Zeppelin-halleista on tehty kauppahalleja. Isoja halleja ovat. Tässä hallissa myydään ainoastaan lihatuotteita.

Riikalaiset rakastavat kukkia. Kukkia on kaikkialla, kukkia myydään kaikkialla. Tämä Zeppelin-hallien ulkotorilta.
Tämä on gettomuseosta. Museo oli koskettava, toteutus oli todella vaikuttava. Lisäksi kävimme sotamuseossa, miehitysmuseossa ja KGB-museossa.
Kaupungin keskustassa Bremenin soittoniekat.
Hyvää uutta viikkoa! Me toivomme vähän lämpimämpää säätä, nyt liikutaan kymmenen asteen korvilla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...