sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kuusi kuvaa kesästä



Kiitos Between Kuusi kuvaa kesästä -haasteesta. On muuten aika haasteellista valita vain kuusi kuvaa. Piti oikein miettiä, millaisia kuvia valitsee, puutarhaa, kukkia, luontoa vai matkoja. Eli taisi tulla valituksi aika sekalainen joukkio.

Aloitetaan keväästä. Unikko on niin kaunis näinkin. Tämän taidan valita ykköskuvaksi.


Näitä lapset ihastelevat. Afrikan eläimiä pohjoiskarjalaisella vuolukivellä. 
Toivottavasti saamme perhosia puutarhaamme joka kesä.
Sitten matkakuviin. Olimme kesäkuun alussa Itävallan upeissa maisemissa.

Heinäkuussa pistäydyimme Riiassa. Mahtavan upeita rakennuksia.

Raumalla kaksi neitokaista. 

En haasta ketään, kun tuntuu, että niin monet ovat jo vastanneet tähän haasteeseen. Mutta ilman tähän voi tarttua ken haluaa.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Tämän vuoden teema on paras.
  • Julkaise kuusi kuvaa kesästä ja kerro mikä niistä on se parhain. Siis yksinkertaisuudessaan paras muisto, hetki, loppuun saatu projekti, valokuva yms. Mikä vain sinusta on se paras muisto.
  • Haasta yksi tai useampi blogi
  • Ilmoita Tuplasti terapiaa-blogiin osallistumisesi ja että saako siellä julkaista valitsemasi parhaan muistosi kuvan tulevassa koontipostauksessa. Kerätään parhaat muistot yhteen postaukseen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Marraskuuta mennään



Mukavaa sunnuntai-iltaa! Katsotaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa ja huomasin Betweenilta saadun haasteen, kiitos siitä. Tartun siihen mielelläni, mutta ne kuvat sitten myöhemmin. Halusin kuitenkin laittaa muutaman kuvan nytkin. Valitettavasti olen kuvaillut tosi vähän. Lumet ovat nyt kaikki sulaneet eikä harmaita päiviä juuri huvita kuvata. 

Nämä kuvat ovat ajalta ennen vesisateita.

Kaupunkiin mennessä

Auringonlaskun jälkeen

Mukava lumipeite oli jo maassa ennen vesisateita.

Tässä ihan toisenlainen kuva. Kirkossamme oli Tuomas-messu. Tällä kertaa messussa laulettiin iskelmiä. Oli todella erilainen ja virkistävä messu. Huolella oli kanttori valinnut iskelmät, sopivat niin hyvin kirkkoonkin.

Sain olla haastattelemassa esikoiskirjailija Risto Pakarista Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa eilen lauantaina 16.11. Pakarisen kirja on Jonain päivänä Jennifer, tein juuri postauksen kirjasta kirjablogiini.

Joulun tunnelmaa kaupoissa
Mukavaa tulevaa viikkoa!

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Ollaan jo marraskuussa


Osa Suomea on jo lumen peitossa, Lapissa tuntuu olevan jo koviakin pakkasia. Meillä on lumi jo tullut ja mennyt pari kertaa, mutta nyt viime viikolla satanut lumi on toistaiseksi pysynyt maassa.

Tämän vuoden ruska oli kaunista. Tässä muutama ruskakuva viime viikon alusta ennen lumisateita.

Tuttu kuvauspaikkani: Utran saaret Joensuussa
Utran saarilta tämäkin

Kaupungilta, rakennus on vanha talouskoulu Joensuussa.

Kävin viikolla Leppävirralla katsomassa äitiäni Attendossa. Tämä kuva on matkalta eli vähän lunta oli kertynyt. 
Torstaina satoi lumi. Utran saarilta tämäkin.

Kotipiha
Ruokintakausi on alkanut.

Mukavaa tulevaa viikkoa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...