lauantai 11. kesäkuuta 2016

Arvontamuistutus ja haaste

Tuulista lauantai-iltapäivää!

Pohjois-Karjalassa tuulee, välillä paistaa ja välillä sataa. Lämpötila on 10 astetta. Huomiseksi on luvassa lämpimämpää. 

Muistuttelen tässä aluksi blogini arvonnasta, jossa palkintoina on kolme upeaa puutarhakirjaa. Olethan jo osallistunut? Ellet, vielä ennättää, viimeinen osallistumsipäivä on 14.6.2016. Tässä linkki arvontaan: ARVONTA.


 
Ilahduin kovasti kun sain haasteen Rita A:lta Kieltenopen Kotiblogista.. Pitkään aikaan ei ole haasteita tullutkaan, joten mielelläni tartuin tähän haasteeseen. Rita A:n kanssa olemme olleet blogikavereita vasta aika vähän aikaa; olikin kiva huomata, miten paljon yhteistä meillä on, eli mm. puutarhaharrastus, lukemisen ihanuus ja lisäksi olemme molemmat kieltenopettajia. Ritan blogissa on aina mukava vierailla. Siis lämmin kiitos Rita!
 
Haasteen säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.-
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.



Siis kysymyksiin, eli ensimmäiseksi muutama sana siitä, kuinka aloitin bloggauksen. Tämä oli ensimmäinen kuva, jonka laitoin blogiini 9.11.2014.


 
Olin miettinyt blogin aloittamista jo muutaman vuoden verran. Päätinkin, että kun pääsen eläkkeelle, blogin perustaminen on yksi eläkeajan ensimmäisiä tehtäviä. Bloggaukseen minua oli innostanut luonnollisesti puutarhaharrastus sekä myös innostus valokuvaukseen, mutta myös nuorimman tyttäreni innostus bloggaukseen. Hän on kirjabloggari Lukutoukan kulttuuriblogissa. Hän innosti minua ja myös auttoi minua bloggauksen alkuun. Ensi alkuun olin vakuuttunut siitä, että käsittelen blogissani vain puutarha-asioita, mutta toisin kävi. Kaikenlaisista asioista tulee kirjoitettua – matkoista, kirjoista, lapsista, harrastuksista. - Olen tosi tyytyväinen blogin aloittamisesta. 

 Pihan sivupiha
 
Kaikesta muustakin tulee kirjoitettua, mm. kirjoista.

Ohjeita aloittaville bloggaajille



Vaikea on ohjeita antaa muille bloggaajille; tärkeintä lienee oma innostus asiaan ja halu jakaa asioita muiden kanssa. Valokuvien merkitys blogeissa, mm. puutarhablogeissa, on suuri, joten pitää muistaa kantaa kameraa mukana. Kannattaa miettiä myös yksityisyyttä, eli on syytä miettiä, miten paljon paljastaa omasta yksityisyydestään. - Mutta kaiken kaikkiaan voin taata, että mukavaa blogin pitäminen on. On ollut aivan ihana saada uusia blogituttavuuksia, joista muutaman kanssa ollaan tavattu livenäkin. Koska minulla itselläni ei ole puutarha-alan koulutusta, blogit toimivat minulle myös oppikirjana: oppii tuntemaan uusia kukkia ja saa kuulla uusia niksejä.

Sain haasteen siis Rita A:lta Kieltenopen kotiblogista. 
Kiitos Rita haasteesta.

Tässä kuva tältä päivältä puutarhasta. Tällä paikalla oli ennen kukkapenkki,  jossa oli mm. tarha-alpeja ja revonpapua. Revonpapu valloitti sitten kaikki muut kasvit, joten jouduimme purkamaan koko penkin. Laitoimme tilalle heikkakentän, jonka viimeistelin viime viikolla.

Palkinnonsaajiksi nimeän seuraavat ihanat blogit:

1. Katri-Maija Marjatilan emäntä
2. Hanne Valkoinen leinikki
3. Mari L Marin puutarhassa
4. Reeta Pellonperän emäntä
5. Ritva Ritvan elämää
6.  Tarja Kotiporstua 
7. Kivisen Vilma Kivisen Vilman piha
8. Päivikki Pala maata ja muita pieniä tarinoita
9. Satu Korpinkiven tupa 
 10. Tuulevi Lopotin Toimelan pihaunelmia

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille! 

 



29 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen haaste. Minusta on hauska lukea, miten muut ovat alkaneet bloggaamaan sekä kuinka blogi on muuttunut vuosien varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tähän haasteeseen oli kiva vastata.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta. Otan sen ilomielin vastaan, sillä haasteita ei ole pitkään aikaan ollutkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Hanne kun otat haasteen vastaan. - Haastepuolella on todella ollut aika hiljaista viime aikoina.

      Poista
  3. Kiitoksia ohjeista aloittelevalle bloggaajalle! Hirveen paljon mielenkiintoisia puutarhablogeja löytyy kulkemalla blogien "Näitä seuraan" listoja pitkin. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Totta, uusia blogeja löytyy "Näitä seuraan" listojen kautta.

      Poista
  4. Kiitos paljon haasteesta! Tämä olikin ensimmäinen saamani blogihaaste! Olen kirjoitellut vasta melko lyhyen ajan, joten täytyypä oikein miettiä, mitä keksin vinkeiksi aloitteleville bloggaajille, kun itsekin vielä vähän harjoittelen - tai onhan tässä jo reilu vuosi mennyt, mutta tahtini on melko verkkainen elämän ollessa juuri nyt aika kiireistä, että olen mielestäni ihan aloittelija. Mutta ensi viikolla voi tarkastaa, keksinkö mitään: pienipalamaata.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Päivikki jos otat haasteen vastaan. Älä ota haasteesta kuitenkaan mitään stressiä.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta kiva näitä on lukea, saa nähdä koska kerkeän paneutua tuohon . Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos otat haasteen vastaan Ritva. Älä kuitenkaan ota haasteesta mitään stressiä. - Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Tälle tyttärellesikin on tämä haaste tullut, täytyy lähiaikoina paneutua tähän. :) Kivat vastaukset sinulla, ja hyviä ohjeita aloittavalle bloggaajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjabloggareiden keskuudessa tämä haaste taitaa kiertää jo aika hyvin. Ilmeisesti tulossa myös puutarhabloggareille.

      Poista
  7. Ai että on ihana piha. Siihen on takuulla kulutettu runsain mitoin aikaa, energiaa ja suunnittelua.
    Näkee että on rakkaudella luotu.

    Mukavaa lukea miten aloitit bloggaamisen. Hauska yllätys että Lukutoukka on tyttäresi.
    Hän kuuluu minun kaveripiiriini :)

    Annat hyviä ohjeita aloitteville blogisteille. Jäin oikein miettimään tuota kun toteat että
    kuvat ovat tärkeitä puutarhablogeissa. Totta. Joissakin puutarhakirjoissa, joita 20 vuotta
    sitten luin kun pihaa aloin hoitaa, oli harmittavan niukasti kuvia. Kyllä puheena olevan
    kasvin kuva elävöittää juttua kovasti, ja puutarhablogeissa on kivaa nähdä saman kasvin
    eri kasvuvaiheita ja kehitystä yms.

    Kivaa sunnuntaita ja kiitos haastevastauksesta sekä linkityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin, että olette Lukutoukan kanssa blogikavereita. Kiitos vielä kerran kivasta haasteesta.

      Poista
  8. Hyvi nousoo esille nua patsahat. Lämpööstä pyhäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Aurinkoista sunnuntaita. Meillä on tällä hetkellä ihan pilvistä ja lämpöasteita on vain 9.

      Poista
  9. Kiva postaus. Vaikken nyt itse ole jaksanut paneutua tohon pihan hoitoon, riippuu aina siitä miten kipeä on.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  10. Ihanalta näyttää puutarhasi<3

    Otin kerran vastaan tarha-alpia ja sitä olen katunut, vaikka meillä on 3000 neliön puutarha. Kohta kypsyn siihen ja se saa lähteä. Lupiinikin on sata kertaa ihanampi eikä leviä ihan hulluna ainakaan meillä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä, miten kasvit käyttäytyvät eri tavalla eri puutarhoissa. Meillä tarha-alpi oli ihan OK, tykkäsin siitä kovasti.

      Poista
  11. Kiva on ihastella toisten puutarhaluomuksia, kuten sinun Anneli A/Pihakuiskaajan puutarhasta. Välillä tosin kateuden piikki näivertää, kun oma maa, saarimaa, on niin karun kuiva, eikä tasaista paikkaa ole kuin laiturit. Niissä sitten tuulen tuiverruksessa innokkaasti jotain kasvattelee. Maisemien ihailu ei aina puutarhahimoa tyydytä. Näillä kuitenkin mennään, kukin omillansa, onnellisena. Kiitti kivoista postauksistasi ja idearikkaista puutarhaluomuksistasi. Varpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti kirjoitit Varpu. Mukavaa viikonloppua saarimaalla.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos haasteesta :), yritänpä joskus ryhdistäytyä. Kaunista teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Älä ota paineita haasteesta - kaikki aikanaan.

      Poista
  14. Kiitos Anneli, haasteeseen on vastattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Satu kun vastasit haasteeseen. Kivat vastaukset.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...