tiistai 11. huhtikuuta 2017

Aurinkoa kaivataan!

Hyvää tiistai-iltapäivää! Sää täällä Joensuussa on suorastaan talvisen oloinen, hiukkasen lunta satelee, vaikka auringonpaiste olisi niin paljon mukavampi vaihtoehto. Mutta onneksi lumet ovat kuitenkin sateiden myötä vähentyneet, vaikka kyllä sitä lunta vieläkin on.

Tällaiselta näyttää pihamme vielä, eli lunta on aika paljon.

Pääsin kahlaamaan toiselle puolelle taloa. Näin kauniilta näyttää mustilanhortensia vieläkin.


Mutta lupauksia keväästä on jo näkyvissä lumettomilla paikoilla. Kurjenpolvet ovat rohkeita.
 
Lupauksia seinän vierustalla

Lupauksia nämäkin

Tänään kampaajalla

Tässä lopputulos

Vein kirjaston vaihtohyllyyn Kristan kirjoja. Toivottavasti kirjoille löytyy hyvät kodit.

En minä ihan jouten ole ollut eläkepäivinä! Viime viikolla ilmestyi tämä kieltenopetusta käsittelevä julkaisu, kirjoitettu yhteistyössä kahden kollegani kanssa.

Oikein ihanaa pääsiäisen odotusta!

52 kommenttia:

  1. Vautsi, osaatko venäjääkin? Onneksi olkoon kirjasta!
    Minäkin vein eilen muutaman kirjan tuonne hyllyyn. Suurin osa on viety jo, muutamia jäljellä enää. Aina sitä toivoo että joku haluaisi niitä itselleen, mieluummin, kuin paperinkeräykseen.Kaupaksi en ole saanut montakaan.
    Kristan kirjat on uusia ja varmaan haluttuja.
    Ihana helmililja, Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Poistin oman vastaukseni kun oli niin monta kirjoitusvirhettä. Mutta siis kiitokset julkaisuonnitteluista. Kristan kirjast ovat lähteneet mukavasti kiertoon. - Mukavaa pääsiäisen odotusta!

      Poista
  2. Olin ennen kirjaston suurkuluttaja nykyään kulutan e-kirjoja, on se kätevää vaikka kirjoja tilaan paperisenakin.Kirjoja ei ole koskaan liikaa ja aina löytyy uusi ajoita lukea. Puutarhakirjat nyt in ja juuri istutin selleriä, pari tomaattia ja jokusia muitakin, mutta ei siinä vielä ollut kaikki :)Poikani(14v) lukee myös venäjää, joten aika hyvä saldo kun on äidinkieli saksa, suomi, enkku ja venäjä.

    Hyvää pääsiäistä sinulle myös.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa pojallasi hyvä kielitaito. Uskon, että siitä on hänelle paljon hyötyä tulevaisuudessa. Minunkin pitäisi kokeilla e-krjoja. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  3. Siellä on vielä paljon lunta, mutta ihania lupauksia pilkistää maasta. Tyylikäs kampaus ja niin taitavakin olet, onnea julkaisun johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos julkaisuonnitteluista. Onhan se kiva kun se on nyt valmiina. Nyt meillä paistaa aurinko ja lumi vaan sulaa - onneksi.

      Poista
  4. Siellä onkin vielä paljon lunta!
    Mutta kiva, kun maasta pilkistää jo alkuja!
    Hieno uusi tukka!
    Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään paistaakin aurinko ja lumi sulaa vauhdilla - onneksi. Mukavaa keskiviikkoa sinulle Sari!

      Poista
  5. Täällä on jo lupauksia enemmän. Sinivuokko kukkii ja naapurissa lumikello.

    VastaaPoista
  6. Saman verran on lunta täälläkin, mutta kevättä tekee kumminkin. Hyvältä näyttävät hiuksesi. Minäkin kävin tänään kampaamossa ja kummasti siellä nuortui taas:)

    Kristan kirjat löytävät varmasti lukijansa♥

    Hyvää pääsiäisen odotusta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään onkin aurinko paistanut ja lumi sulaa vauhdilla. Kristan kirjat ovat onneksi lähteneet hyvin kiertoon. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  7. Aika paljon vielä lunta. Kuitenkin tämä on paras aika. Joskus olen toivonut, että saisin elää saman kevään kahteen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus - elää sama kevät kahteen kertaan!

      Poista
  8. Olet ollut varsin ahkera ja tuollainen yhteistyöskentely on varsinkin eläkkeellä mukavaa. Onnittelut aikaansaannoksesta! Hyvää pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
  9. Onnea julkaisusta ja uudesta kampauksesta kans! On teilläkin paikoin runsaasti lunta, mutta meillä ei ehtinyt edes pälvipaikkoja syntyä. Tämä päivä meni lumimyrskyssä ja nyt iskee pakkaset. Ei hurjan keväiselle tunnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Kovin viileitä säitä on luvattu pääsiäiseksi. Olisi niin kiva päästä jo puutarhatöihin.

      Poista
  10. Onnea uudesta kirjasta, upea saavutus! Kampaajalla käynti piristää... On teillä vielä lunta, mutta onhan siellä paljon lupausta keväästäkin. Hyvää Pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku. Kyllä se kevät tännekin tulee. Pääsiäiseksi tosin on luvattu aika viileää säätä. - Hyvää keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  11. Onnea uudesta kirjastasi ja kaunista pääsiäistä! Teillä on lunta, mutta myös viherää työntyy esille, nättiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta. Vihreää tulee esiin eli kyllä se kevät sieltä tulee. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  12. Onpa teillä lunta vielä, joskin näyttää jo uutta kasviakin pukkaavan. Lienee kylmempiä säitä tulossa. Harmi, sillä kevään toivoisi jo edistyvän. Onnea kirjasta ja uudesta kampauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Olisi tosi kiva kun kevät jo tulisi ja pääsisi vaikkapa puutarhatöihin. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  13. Onnea kirjasta ja uudesta kampauksesta. Lyhyemmiltä näyttävät hiukset nyt.

    VastaaPoista
  14. Ajatella, että scillat jo noin isoja, vaikka toisin paikoin paljon lunta! Meillä jo ihme kyllä sulaneet pihalta, mitä nyt viime yönä ripsautti pienen kerroksen uutta. Scillan alkuja en ole edes etsinyt, niin on kuolleen näköistä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo scillat ovat ihan aurinkoisen paikan seinän vierellä. Ensimmäiset kukinnot ovat aina siinä penkissä. - Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  15. Onnittelut kurjan valmistumisesta! Kevään ominaisuuksiin kuulu tämä keikuttelu, välillä on takapakkia. Meillä on jo lumet kadonneet, eikä lisää kaivata ennen ensi talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri. Kevätsäät ovat vaihtelevia, nyt on luvattu aika viileätä säätä pääsiäiseksi. Mutta kyllä se kevät sieltä tulee. - Mukavaa keskiviikkoiltaa.

      Poista
  16. Onnea ja menestystä kirjallesi.

    Meiltä lumet jo hävisivät, mutta illalla satoi uutta, aurinko on tänään ne jo sulattanut.

    Hyvää pääsiäisen aikaa teille.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma. Hyvää pääsiäisen aikaa myös sinulle!

      Poista
  17. Onnittelut kirjan johdosta. Ihailen kielitaitoisia ihmisiä. Kampaus pukee sinua. Minäkin toivon Kristan kirjojen saavan hyvät kodit. Sinä saat vielä nauttia noista lupauksista moneen otteeseen. Hyvää pääsiäisviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Kirjaihmiset ovat löytäneet Kristan kirjoja ja uskon niistä olevan iloa monille lukemisesta innostuneille. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  18. Hyvää pääsiäistä ja hieno kampaus tuli :)

    VastaaPoista
  19. Onnea uuden kirjan johdosta.
    Aurinko se on ihmeellinen voima, joka kannattelee.
    Hyvää pääsiäisenodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Totta, auringolla on ihmeellinen voima. Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  20. Paljon on teillä vielä lunta, mutta ihmeesti vaan jo jaksavat muutamat kukat kurkistella maasta. Meillä ei ole ollenkaan lunta ollut enää pitkään aikaan ja tänäänkin olen kukkamaata putsaillut ja lehtiä nurmikolta haravoinut. Kun en syksyllä juuri koskaan haravoi niitä, niin keväällä tuo homma on sitten edessä. Terassihuonekalut pesin myös, mutta ihan niin lämmintä ei vielä ole että ulkona haluttaisi syödä.
    Tukkasi on laitettu tosi kauniisti, eikä ole liian laitetun näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana että olet päässyt jo puutarhatöihin ja haravoimaan. Ne ovat niin mukavia hommia talven jälkeen. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  21. Onnea julkaisusta!

    Kampaajasi teki hyvää jälkeä. Minulla meni vuosia, että kävin kampaajalla vain harvoin (aika pitkät hiukset, joten tasautin vain latvoja), mutta nyt olen ottanut tavaksi käydä parin kuukauden välein.

    Kevät tulee tänä vuonna hieman keikkuen, mutta nuo lupaukset tekevät hyvää.

    Kristan kirjoille hyvää matkaa uusiin koteihin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kevätsäät ovat vaihtelevia, nytkin on luvattu aikaa viileää säätä pääsiäiseksi. Mutta kyllä se kevät sieltä. - Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  22. Toivottavasti teillä lumet sulaavat pian pois, täällä lounaassa sitä ei enään ole :)
    - Tänään kävin itsekin vähän siistimässä hiuksia, pärjää taas hetken niiden kasvatuksessa. Oikein mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäisen odotusta myös sinulle Marru!

      Poista
  23. Onnittelut kirijan julukaasusta. Sitä oli varmasti mukava teherä, ei tarvinnu yksin puurtaa, ku oli muitaki tekijöötä. Pehemiä lasku eläkepäiville. Mukavaa pääsiääsen orotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Totta, mukava oli kirjaa tehdä porukassa. - Hyvää keskiviikkoiltaa!

      Poista
  24. Onnittelut kirjan julkaaisusta Hieosti sopii tuo kampaus sinulle Hyvää pääsiäisen aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Hyvää pääsiäisen aikaa myös sinulle.

      Poista
  25. Onnittelut kirjan julkaisemisen johdosta! Kampaus on hieno. Joensuun kirjaihmiset saavat Kristan hyllystä hyviä kirjoja. Hänellä oli niitä varmasti paljon, kuten minullakin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...