keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Aurinkolomalla Kap Verdellä

Keskiviikkoiltaa kaikille blogiystäville! Olenkin ollut pois täältä blogimaailmasta runsaat kaksi viikkoa. Syynä siihen on ollut Aurinkoloma isolla A:lla! 😎
Olimme kahden viikon lomalla Kap Verdellä, ja siellä Salin saarella Santa Marian kaupungissa. Olemme olleet siellä aiemminkin, viisi vuotta sitten. Ja sinne suuntasimme uudelleen, tuolle auringon, lämmön, tuulen, hiekan ja kauniiden maisemien saarelle. Saari on lähes takuuvarma aurinkopaikka, aurinkoisia päiviä on vuodessa 330. - Nyt pärjään psorini kanssa hyvin kesään asti!


Tässä kuvia Santa Marian kaupungista. Ihastuin jo viime kerralla näihin värikkäisiin rakennuksiin.

Hienot värit vaatimattomissakin taloissa

Luovuuttakin voi käyttää

Pääkatu

Santa Maria on kehittynyt ja kasvanut paljon. Uutta on rakennettu ja kaikki on niin siistiä.

Lisää väriä tuovat kauppiaiden tuotteet.    


Tämä se on taidokasta. Myyntitavarat kulkevat mukavasti mukana.

Yhdessä tuumin
Kaunista!

Kuningaspalmut ovat naamioituja kännykkämastoja. Kätevää, vai mitä?

Keskeinen tapaamispaikka on laituri. Sinne kalastusalukset tuovat kalaa, siellä kala perataan, huutokaupataan ja kuljetetaan kauppoihin ja toreille.

Kalastusalusten odottelua

Hyvä saalis!

Työn touhussa

Minäkin pääsin kuvaan.

Mammat työssään



 Lisää kuvia tulee vielä kunhan ennätän katsoa kuvat.



 

50 kommenttia:

  1. Iloisen värikästä, tuolla varmaan hymyillään ja nauretaan paljon.
    Pidän veden läsnäolosta.
    Onpa teillä hieno lomakohde. Miltähän tuntui palata Suomen säähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kap Verde on lähes takuuvarmana aurinkopaikkana hyvä lomakohde. - Kotona odottivat lumityöt!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ihastuin jo eka kerralla Kap Verdellä käydessämme noihin ihaniin väreihin.

      Poista
  3. Ihania värikkäitä kuvia!
    Oli varmasti piristävää päästä noihin maisemiin täältä talven keskeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta tuntui loma näin lumisen talven keskellä. Aikamoiset lumityöt olivat odottamassa kun tulimme kotiin. Mutta kevättä kohti mennään kuitenkin.

      Poista
  4. Kiitos Anneli hienosta kuva-kavakaldista. Ihmettelinkin jo minne katosit. Matkustamiseen hurahtaneena odotan innolla seuraavia kuvia. Tervetuloa suomen kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Joskus on ihan hyvä pitää vähän sometaukoa. Mutta mukava tähän tuttuun maailmaan on aina palata. - Kuvia tulee kyllä lisää.

      Poista
  5. Jännittävän näköinen paikka. Aurinkoa ja palmuja. Kelpaisi kyllä minullekin.

    VastaaPoista
  6. Oi, upeata väriterapiaa tänne lumen keskelle. Hienoja kuvia mielenkiintoisesta paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Pidin noista värikkäistä rakennuksista jo viisi vuotta sitten ja edelleen ne olivat niin ihastuttavia.

      Poista
  7. Vau! Iso kiitos värikylläisestä nojatuolimatkasta Kap Verdelle; teki hyvää sielulle ja sydämelle tämän harmauden ja viiman keskelle! Koreita taloja ja komeita fisuja, lämpöä ja aurinkoa sekä iloisia ihmisiä kuulostaa aidolta lomalta. Salin saari on meilläkin ollut tapetilla, mutta toistaiseksi toteuttamatta... Tämä postaus oli silkka ilo lukea; mainiota loppuviikkoa ja sujuvaa kotiutumista Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Kiva kuulla, että tekin olette harkinneet Kap Verdeä lomakohteeksi. Voin kyllä suositella!

      Poista
  8. Kiitos ihanasta piristyksestä tänne lumisateiseen aamuun! Niin, voiko tätä enää uskoakaan, lunta sataa aina vaan! Kap Verde on käymättä, vaikka muualla Afrikassa ollaankin koluttu. Leppoisan ja siistin näköinen paikka. Serkut ja tuttavat siellä ovatkin käyneet. Viimeksi sillä surullisenkuuluisalla lennolla, joka takkuili Vaasassa...
    Lisäkuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tui on takkuillut useammankin kerran Kap Verdelle tänä talvena. Meillä oli Apollomatkojen matka joten eri lentoyhtiö oli kysymyksessä. Mielestäni Kap Verde on todella siisti paikka moneen afrikkalaiseen maahan verrattuna, esim Kenia.

      Poista
  9. Ihana loma ja kauniita kuvia, kiitos Anneli <3

    VastaaPoista
  10. Upeaa väriloistoa ja auringonpaistetta! Oli varmasti ihana loma. Näiden kuviesi katseleminen piristää kummasti tämän loputtomalta tuntuvan valkeuden keskellä, kiitos sinulle :)
    Jään innolla odottamaan seuraavaa matkapostaustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin aikamoinen yllätys palata kotiin kun lunta oli vaan tullut lisää ja tulee koko ajan. Kiva oli pieni piristys tämän ikuiselta tuntuvan talven keskellä.

      Poista
  11. Upeasti hehkuvia värejä! Jotenkin niin maalauksellista. Valo teki varmasti monin tavoin hyvää. Tulipa matkakuume.

    T. Lumiomena-blogin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin saaren väreihin. Loma katkaisi mukavasti tämän talven ja nyt sitten vaan kevättä odottelemaan.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele. Oli todella virkistävä matka. Aurinko on ihana!

      Poista
  13. Ihana reissu, tämän pakkaas- ja lumitalaven keskellä. Oli varmasti surkia tulla takaasi, ku mikää ei oo muuttunu....tai ohan, lunta on tullu lisää. Hianon färisiä rakennuksia ja tosi hyvä naamioontikonsti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lunta oli tullut aika tavalla lisää ja nytkin lumisade jatkuu. Mutta mukava breikki oli tämä aurinkomatka. Nyt vaan kevättä odottamaan.

      Poista
  14. Oi, näyttääpä ihanalta ja rauhalliselta kohteelta!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  15. Näyttääpä kauniilta paikalta! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Kap Verde on kyllä mielenkiintoinen paikka.

      Poista
  16. Oih, kivan näköistä :) Aurinko teki varmasti hyvää <3 Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko teki hyvää sekä mielelle että keholle. Nyt taas jaksaa kevättä odottaa. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Onpa teillä ollut mukava matka ja mit ihanat värikkäät talot.
    Todella hyvät kuvat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sylvi. Loma oli oikein mukava, nyt jaksaa kevättä odottaa.

      Poista
  18. Kuulosta aja näyttää hyvälle paikalle!1 Kiitos vinkeistä ja ehkä voit kertoa muutenkin minkälaista siellä oli, hotellit, ruokailut, turvallisuus ym ym ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan seuraavaan postaukseen yleistä tietoa saaresta. Kiitos vinkistä.

      Poista
  19. Ihanan värikästä ja aurinkoista. Himpunverran eroa tähän harmaaseen ja lumiseen Suomeen. Oli varmasti mahtava reissu.

    VastaaPoista
  20. Ihanasti väriä ja valoa kuvissasi, kuulostaa mainiolta matkalta. Ja huh mikä kalasaalis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hyvä matka. Tykkäsin niin kovasti noista värikkäistä rakennuksista. Kalahommia oli kiva seurata.

      Poista
  21. Upeat kuvat matkaltanne Ihanat värikkäät talot Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Itsekin ihastuin noihin värikkäisiin taloihin. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  22. Voi miten upeita kuvia ja tuo auringon paiste..Ah:)❤ Varmasti on ollut mahtava reissu! Mukavaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo ehdin kaipailla, että mihin se Anneli on mennyt, kun ei ole mitään kuulunut. Upea matka varmasti. Kiva, että saamme lisää kuvia.

      Poista
    2. Kiva reissu oli. Kiva olet jo kaipaillut minua Ansu.

      Poista
  23. Ihanan energisiä värejä. Nauti <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...