tiistai 17. huhtikuuta 2018

Raumalta kotiin

Niin vietimme Raumalla vajaan viikon lapsenvahtihommissa. Mukavaa oli. 3-vuotias Minja on niin mukava hoidettava. On hienoa, kun isovanhempana voi olla avuksi lapsenhoidossa. Ja eipähän se isovanhemmistakaan miltään velvollisuudelta tunnu - päinvastoin, eiköhän nämä jutut ole niitä elämän tähtihetkiä.

Monia leikkejä ennätettiin leikkiä.

Legot olivat suosittuja. Pitkä juna matkasi kohti Kuopiota.

Minä ihastuin kauniiseen nukkekotiin. Mieluinen se oli Minjallekin. Tuli mieleen hyviä lahjaideoita, mitä tuonne voisi hankkia lisää.

Isovanhemmilla on kai lupa viedä lapsenlapsi vaikkapa hampurilaiselle, vai mitä? 

 Eilen maanantaina matkasimme takaisin Joensuuhun. Matka on pitkä: 555 km = 8 tuntia. Säätila vaihteli, aluksi oli vankka sumu, sitten satoi ja lopuksi Joensuussa paistoi jopa aurinko. Eilen sattui olemaan syntymäpäiväni, eli päivä kului autossa istuen. Syntymäpäiväaterian kävimme nauttimassa Varkauden Teboililla.

Jännityksellä odotimme, mikä on lumitilanne kotona. Tällaiselta piha näytti. Eli lunta on vielä aika paljonkin, mutta kyllä aika paljon oli sulanut vajaan viikon aikana.

Jotakin vihreääkin sieltä löytyy. Tässä unikot.

Ja tässä kurjenpolvia

Kotona oli mukava yllätys odottamassa. Olin voittanut ihanat villasukat Ronja Ryövärintyttären arvonnassa. Kiitos Ronja!
Muistattehan, että tämä viikko on sekä nuukuusviikko että lukuviikko! - Muistetaan elää nuukasti ja muistetaan lukea.

44 kommenttia:

  1. Ai, kiitos muistutuksesta, enpä muistanut kumpaakaan viikon aihetta! Täytyypä heti aloittaa nuukailu ja lukeminen...
    Pihanne näyttää toiveita herättävältä, etenkin nuo vihreät alut! Ihania.
    Teillä olikin kivan pitkä aika viettää lapsenlapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se kevät meillekin tule. Tosin aikaa varmaankin menee kunnes päästään vaikkapa haravointihommiin.

      Poista
  2. Paljon Onnea! Varkauden Teboil oli meilläkin aina pysähdyspaikka. Onnea voitosta. Vielä on villasukat tarpeen, kun lunta riittää. Vaikka vettähän tuolla nyt sataa onneksi.
    Lukemisen puute yllätti, kun viime viikolla olivat kirjastot kiinni, enkä eilenkään ehtinyt kirjastoon. Toivottavasti huomenna pääsisin. Nuukana sensijaan pitää olla koko ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Mekin pysähdymme lähes aina Varkaudessa ja mielummin käymme Teboililla kuin ABC:llä. Toivottavasti kirjaston hommat toimivat nyt hyvin kun oli niin monen päivän huoltotyöt.

      Poista
  3. Pitkä matka on Joensuusta Raumalle, mutta mukavia nämä mummoilureissut ovat. Ihania yhteisiä hetkiä, kuten kuvista näkyy!

    Lumimassaa on vielä teilläkin paljon, samanverran täällä Savossa. Eipä paljoa vihreää näy! Ehtii lukea lukuviikolla, ei pihapuuhat kiirehdi.
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo lumi tuosta pian sulaa. Kiva olisi päästä touhuamaan pihalla, mutta aikaa vielä menee ennen kuin pääsee vaikka haravointihommiin. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Lämpimät syntymäpäiväonnittelut!
    Nuukuusviikosta kuulin tänään radiossa. Lukemista tulee harrastettua ihan joka viikko.
    Onnea voitosta. Itsekin kudoin tuosta samaisesta langasta parit sukat.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa aikaa teillä lapsenlapsen kanssa! Nuo hetket on niin ainutkertaisia.
    Kyllä sieltä maasta kummasti nousee vähitellen kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hetkiä lastenlasten kanssa osaa kyllä arvostaa. Niitä aina odottaa. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  6. Elämän tähtihetkiä nuo ajat lastenlasten kanssa vietetyt. Onnea syntymäpäivän johdosta. Onnea myös arpajaisvoitosta. Tulivat sopivasti synttärilahjaksi <3 Kevät etenee vauhdilla myös teillä.
    Upeaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Kyllä lastenlapset ovat niin kertakaikkisen ihania.

      Poista
  7. Lastenlasten kanssa vietetty aika ei mene koskaan hukkaan. Sen tärkeämpää ei olekaan.
    Siellähän pilkistää jo ulkonakin jotain. Ihanan väriset sukat, tein itselleni 7 veljeksen langasta ja ovat melkein samanlaiset, väri niin keväinen. Kyllä Suomen kesässä tarvii aika useinkin villasukkaa sateisilla ja koleilla ilmoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä villasukat ovat tervetulleita, olipa vuodenaika mikä tahansa. Ja hienoa kun sain noin kauniit sukat.

      Poista
  8. Onnea syntymäpäivän sankarille. Lasten leikkejä on hauska seurata, lahja elämältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma. Samaa mieltä, on niin ilo että saa nauttia lastenlasten seurasta ja olla myös apuna hoitamissa.

      Poista
  9. Lastenlasten kanssa vietetyt hetket ovat luksusaikaa.

    Kauniit sukat, villasukilla on aina käyttöä.
    Kyllä teilläkin kohta haravalle on käyttöä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen noista villasukista, ovat niin kauniit. Toivottavasti kevään tulolle ei tule takapakkia, meillä ainakin on niin ankea ilma.

      Poista
  10. Mukavasti teillä aika kuluu lasten kanssa, kun lumen sulamisia odotellaan. Kurjenpolven lehdet ovat ihanan virkistävä näky <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mukavaa oli pikku-Minjan kanssa. Ehkä se kevät tulee, vaikka nyt taitaa tulla vähän takapakkia, niin ankea sää on.

      Poista
  11. Onnittelut syntymäpäivän johorosta!
    Matka onki tosi pitkä. Siksi onki mukavaa, jos voi viättää perillä monta päivää. Mukava viikko teillä :)
    Ja viheriääki jo, vaikka luntaki näkyy viälä olevan kohtalaasesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Mukava reissu oli, vaikka mielellämme tulimme jo kotiin. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Varmasti kiva ja voimaa antava reissu vaikka kilometrejä kertyikin kiitettävästi. Nuukuusviikko on voimassa meillä aikas usein :) ja lukuviikkokin välillä. Kaikkea kivaa sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että nuukuusviikko ja lukuviikko on teillä noteerattu. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Lämpimät syntymäpäivä Onnittelut Ja onnea voitosta Lastenlasten kanssa oleskelu on ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Samaa mieltä, lastenlasten kanssa on niin mukavaa.

      Poista
  14. Synttärionnittelut sulle!
    Ja kivan reissun teitkin lapsenlapsesi kanssa, ne ovat sellaisia, jotka jäävät mieleen, niin sulle kuin lapsellekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka. Olen samaa mieltä, puolin ja toisin oli kiva reissu.

      Poista
  15. Lastenlasten kanssa puuhailu on todella mukavaa ja yhteiset hetket tärkeitä ja mieluisia.
    Paljon onnea syntymäpäiväksi johdosta ja kauniista sukista.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Kukkia synttärisankarille! Pitkän junan rakentajilla on ehdottomasti oikeus ja velvollisuus energianpaikkuuseen hampurilaisilla ja ranskalaisilla:) Arki on arkea ja lastenlasten kanssa touhuaminen on juhlaa. Hauskasti olet kuvannut nuo terhakkana työtyvät karvapalleroiset unikot, siitä se alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Kyllä lastenlapset ovat niin huippuihania! Toivotaan, että unikoiden kasvu edistyy. Nyt sää näyttää kovin ankealta.

      Poista
  17. Onpa ihastuttavat värit palkintosukissa 💚

    Teillä on ollut ilmeisen ihanaa lapsen kanssa. 3-vuotiaat ovat mainioita olentoja ja kummasti aikuinenkin tykkää leluista ja nukkekodeista kun niiden ääreen pääsee 😀 Tosiaan nukkekotiin voi suunnitella ja hommata vaikka minkämoisia kalusteita ja juttuja. Meilläkin on yksi vanha nukkekoti mutta nyt olemme pakanneet sen kellariin kun lapsikaverit alkavat olla aika isoja.

    Nam, hampurilainen ja ranskiksia 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä itsekin uppoutuu noihin lasten leikkeihin. Olen aina tykännyt legoista ja nyt tuo nukkekoti hurmasi minut täysin.

      Poista
  18. Mukavaa kun villasukat kelpasivat☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat ovat todella ihanat, kiitos vielä kerran.

      Poista
  19. Kiva matka, mutta olipas se pitkä. Ja näit monenlaista ilmastoa. Ja tietenkin teillä taisi olla se lumisin alue.
    Lastenlapset on ihania, kiva heidän kanssaan on puuhastella, mutta jos pitäisi olla viitenä päivänä viikossa 8 tuntia niin se olisi jo voimille käypää. Pieninä annoksina niitä tulee sopivasti ikäväkin.
    Nukkekoti on kiva ja virikkeellinen juttu lapselle, ja sinullekin, kun voit ideoida sinne kaikkea mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, en kyllä enää jaksaisi hoitaa 8 tuntia päivässä jatkuvasti lastenlapsia, siitäkin huolimatta että ovat niin ihania. Sillon tällöin on paras ratkaisu molemmin puolin.

      Poista
  20. Varmasti mukava matka. Meillä se on yhtä pitkä matka edessä kun puolentoista viikon päästä matkaamme anoppilaan Tohmajärvelle . Hän on palannut Joensuusta taas kesäasunnolleen. Eli taidetaan tulla taas lumen keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun olette tulossa näille seuduille. Tervetuloa!

      Poista
  21. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
    Sanovat että lastenlasten kanssa puuhaaminen on ihan parasta elämässä. :)
    Nukkekoti on tosiaan kaunis. Olen seuraillut joitakin blogeja, joissa aikuiset rakentavat ja sisustavat sellaista ja on innostavaa nähdä, miten arkisista tavaroista, korkeista, napeista, juomapilleistä jne voi askarrella hienoja kalusteita.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Minäkin olen nähnyt aikuisten nukkekoteja, joiden kanssa oikeasti puuhataan kaikenlaista, hahmoja nimetään vaikkapa sukulaisten mukaan ja hankitaan/tehdään heille sopivia kalusteita.

      Poista
  22. Lastenlapset ovat parasta, mitä olla voi. Vaikka se on täysiaikaista, on heidän kanssaan puuhailu niin antoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Kirlah! Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...