keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulua odotellessa


Heipä hei kaikille! Huomaan, että edellinen postaukseni on kuukauden takaa. Tänä kuukauden aikana on talvi tullut, lunta on runsaasti. Ja kohta on joulu!

On ollut kauniita auringonnousuja ja auringonlaskuja. Tässä auringonlasku Pielisjoella.

Joensuun kaupungintalon torniin ei yleensä ole pääsyä, koska siellä olevat portaat eivät täytä turvallisuusmääräyksiä. Satuin kuitenkin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin kuin pääsinkin torniin kuvaamaan. Kyllä oli komeata! Tässä näkymä Pielisjoelle päin.

Tässä on Joensuun uusin liikenneympyrä #Tuohi.
Keskustan asutusta

Joensuun uusi tori on valmis. Nyt meillä on toriparkki.
Pistäydyimme Tukholman risteilyllä. Moderna museetissa oli Andy Warholin näyttely. Tässä Warholin Mao.

Nobel-museossa oli Martin Luther Kingin näyttely. Hyvä näyttely! Kannatti tutustua. Olin USA:ssa vaihto-oppilaana tuona vuonna 1968, jolloin King murhattiin. Muistoja tuli mieleen.

Kingin näyttelystä
Olin eilen Leppävirralla muuttamassa äitiäni Attendon hoitokotiin. Äitini on 92 vuotta ja hän on asunut yksin. Me lapset olemme niin iloisia, kun hän pääsi jo jouluksi muiden seuraan nauttimaan joulusta. 

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille! Me matkaamme Raumalle joulua viettämään.

42 kommenttia:

  1. Voi että nämä sinun kuvat on upeita, niin kauniita otoksia♥ Siellä teillä Joensuussa on kyllä komeat maisemat♥ Kiva että äitisi pääsee uudessa kodissaan heti joulusta nauttimaan. Leppoisaa joulun odottelua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen iloissani äitini puolesta. Uskon, että hän on tyytyväinen. Mukavaa joulun odotusta myös sinulle.

      Poista
  2. Kauan on äitisi selvinnytkin yksin. Toivottavasti hän kotiutuu hyvin. Siitä on aikaa vierinyt kun olen Joensuussa ollut viimeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että äiti sopeutuu hyvin. Kiva kun hän pääsi sinne jouluksi.

      Poista
  3. Oikein hyvää Joulua teille! Äidille onkin mukavaa aikaa tutustua uuden kodin joulun viettoon.
    Hyvää matkaa sinne toiselle puolen Suomea joulun viettoon.
    Enemmän lunta siellä entisillä kotikulmilla on, täällä on juuri maa valkoisena, mutta kyllä sitä lunta tulee varmaan lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Emilie. Kyllä meidän lastenkin on mukava viettää joulua, kun tietää että äidillä on turvallinen olo. Toivottavasti sinäkin saat nauttia valkoisesta joulusta.

      Poista
  4. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Joensuu on kaunis kaupunki.
    Hyvää ja rauhallista jouluaikaa sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihanaa jouluaikaa myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  6. Oikein mukavaa joulun odotusta ja joulua!

    VastaaPoista
  7. Kiva päästä kattomahan kotokaupunkia välillä lintuperspektiivistä. Teillä lapsillaki o ny varmasti rauhallisempi miäli, ku äitee o hoitokoros. Ei tartte murehtia pärijäämistä. Leppoosta joulun orotusta ja turvallista matkaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voimme olla turvallisin mielin kun tiedämme että äiti on turvallisessa paikassa. Mukavaa joulun aikaa myös teille!

      Poista
  8. Kiitos ja tunnelmallista sekä kaunista jouluta teille!

    VastaaPoista
  9. Hyviä kuvia oot ottanu Joensuusta. Mukava nähä yläilimoista kuvattuna.
    Äitin mäneminen hoitokottiin on hyvä assii, helepottaa huol kovasti ommaisii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, kaupunki näyttää ihan erilaiselta korkealta kuvattuna. Mukavaa joulun aikaa sinulle.

      Poista
  10. Lumi tekee kaiken niin kauniiksi. Oikein hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyllä täällä päin Suomea on valkoinen joulu. Mukavaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  11. Kauniit kuvat, kiitos tunnelmasta! Warhol on kiintoisa taiteilija ja helppo uskoa Martin Luther Kingin näyttelyn aikaansaamaan tunneryöppyyn. Mittava esitaistelija ja kunnioitusta ansaitseva henkilö, jonka surma kosketti syvästi ja mutta "I have a Dream" jätti ikuisen jäljen sydämeeni.

    On auringonnousuja ja auringonlaskuja. On hyvä asia, että äitisi pääsi hoitokotiin, jossa toivottavasti enemmän seuraa ja iloa hänelle sekä varmasti vähemmän huolta teille. Mukavaa Raumanmatkaa ja lämminhenkistä joulua Sinulle ja läheisillesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukku. Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  12. Kauniit kuvat. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Mukavaa joulun aikaa myös sinulle.

      Poista
  13. Upeat talviset maisemakuvat! Varsinkin tuo eka kuva on huikean kaunis!

    VastaaPoista
  14. Kiitos hienoista kuvista ja hyvää joulua.

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia, kuin postikortista jälleen!
    Ihanaa, että sait äitisi hyvään 'kotiin'.
    Ihanaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  16. Todella hienoja maisemakuvia! Tunnelmallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Hyvää joulunalusaikaa myös sinulle!

      Poista
  17. Oi, teilläkö oikein aurinko pilkistelee! Meillä on niin pimeitä päiviä, ettei meinaa päivä valjeta ollenkaan. Ehkä mieli on tummana muutenkin läheisten sairastellessa. Onpa hyvä että löysitte äidillenne hyvän paikan. Meillä on tuo sama juttu edessä ehkä piankin. Mukavaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotusta tuotti tuo hoitopaikan löytyminen äidille. Hän voi viettää mukavan joulun eikä meidän lasten tarvitse olla huolissaan.

      Poista
  18. All the photos are beautiful, but the first is fantastic.
    Merry Christmas to you and to your family!
    May 2019 will be full of joy, health and love, for you and you loved ones.
    Best wishes
    Maria de
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  19. Itä-Suomen kaupungit ovat niin idyllisiä. Noh, on Raumakin😉siellä on tullut muutaman kerran käytyä. Mukavia hetkiä rakkaiden parissa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...