perjantai 24. toukokuuta 2019

Ihana kevät!

Kyllä puutarha on kiva juttu. Tällainen miete nousee usein mieleeni, kun puuhastelen tuossa pihapiirissä. Muutama vuosi sitten taisin ottaa stressiäkin puutarhasta, varsinkin niinä kesinä kun osallistuimme Avoimiin puutarhoihin. Nyt on mukava laittaa pihaa kuntoon ihan itseä varten. 

Kun lumien sulaminen alkoi, se tapahtuikin tosi nopeasti. Ja nyt jo saa nauttia muutamista kukinnoista. Tällaista kukintaa löytyy täältä.


Särkynytsydän on niin kaunis.

Kevään ensimmäisiä: kevätpikkusydän.
Näistä kulleroistakin minä tykkään.
Kohta avautuvat unikot.


Tyräkit
Minkähän sortin ötökkä tämä lienee? 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!



50 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin, että Avoimista tulee stressin poikasta. Toisaalta:hyvä, että ihmiset pääsevät tutustumaan toisiin pihoihin. Minulla pikkusydän kukkinut jo jonkin aikaa. Nehän kukkivat usein koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, on tosi kiva että Avoimien puutarhojen tapahtuma järjestetään. On mahdollisuus tutustua muiden puutarhoihin ja tavata samanhenkisiä ihmisiä.

      Poista
  2. Kevät on ihanaa aikaa :) Vaikka avoimiin puutarhoihin osallistumisen ei pitäisi olla stressin paikka, niin sellainen siitä helposti tulee. Jokainen haluaisi näyttää puutarhansa parhaat puolet siisteinä. Vaikka järjestävä taho kuinka yrittää sanoa ettei pihan tarvitse olla tip top. Minäkin olen käynyt monenlaisissa pihoissa, siisteissä ja sellaisissakin missä voikukat pilkistivät penkeistä, eivätkä haitanneet yhtään. Yhdessä paikassa oli työt jätetty kesken ja näkysälle, hanskoineen kaikkineen ja sekin oli oikein kiva.
    Stressitöntä kesää sinulle ja kaikille muillekin.

    VastaaPoista
  3. Tulipas muotoiltua huonosti. Saa käsityksen että jos voikukka pääsee kukkimaan penkissä, on epäsiistiä. Korjataan. Olen käynyt erittäin siisteissä, lähes sliipatuissa kohteissa, rehottavissa ja sellaisissa missä voikukat pilkistivät lähes paraatipenkissä eivätkä haitanneet yhtään. Kauniilta näytti siltikin ja yleisilme oli siisti ja hoidettu. Jokaisella on oma maku pihan suhteen ja niin pitää ja saa ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Maatuska. Jokaisella on oma maku pihan suhteen. Niin sen pitääkin olla. Joillekin se siisti piha on se juttu, joillekin taas jokin erilainen versio.

      Poista
  4. Niinpä. Pitikin kysyä osallistutko avoimiin puutarhoihin. Stressiähän siitä voi tulla, mutta ihan samoin kuin Maatuska, erilaisia pihoja on nähty, tiptop, kuten teilläkin ja sitten toisenlaisia. Kaikki ihan mukavia.
    Jonnekkinhan sitä pitäisi suunnata pihoja katselemaan nyt kun ei omaakaan enää ole :)
    Mukavia pihapuuhia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Kyllä minä mietin tuota osallistumista avoimiin puutarhoihin, mutta päätin jättää väliin. Mukava käydä katselemassa muiden pihoja. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  5. Stressitön puutarhakesä on paras!

    VastaaPoista
  6. Tuo tyräkki meinaa valloittaa liikaa meidän pihaa. Onkohan se jokin luonnonvarainen laji?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, onko luonnonvarainen laji. Minä kyllä pidän siitä värin takia. Kyllä se aika paljon leviää.

      Poista
  7. Voi miten sievä Kullero, omaani vielä odottelen eikä näytä nousevan. Unikot sentään ovat jo nupulla minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti unikoiden avautuvan, ne ovat niin kauniita. Muutenkin on niin kiva kierrellä pihaa ja katsoa mikä on kukkimistilanne.

      Poista
  8. Ihania kukkijoita siellä! Kevät on todellakin ihanaa aikaa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kevät on niin ihanaa aikaa, kun saa seurata luonnon ja puutarhan heräämistä.

      Poista
  9. Särkynyt sydän on yksi minunkin suosikkini. Kulleroita kasvoi mummolassa laajasti, pellollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin pidät särkyneestäsydämestä. Kullerot ovat niitä perinneperennoja. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  10. Särkynytsydän on ihana ja tykkään myös unikoista joiden avautumista odottelen...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan kovasti unikoiden avautumista. Ne ovat niin kauniita. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  11. Kevät on ihana ja puutarha on ihana. Välillä mietin, onko edes normaalia iloita ja nauttia puutarhassa möyrimisestä ja kukkien katselemisesta näin paljon. Ihan sielua toisinaan riipaisee kaikki pienikin kauneus.
    Ymmärrän hyvin Avoimiin valmistautumisesta syntyvän stressin. Itse olisin varmasti aivan puhki kaikesta jännittämisestä ja laittamisesta. Olen käynyt monenlaisissa puutarhoissa, eikä toisen pihaa katsellessa tule arvostelleeksi tekemättömiä töitä ja rikkaruohoja. Kyllä sitä yleensä ihastelee ja pohtii, miten kivasti ihmiset puutarhaansa laittaa.
    Leppoisaa viikonvaihdetta sinulle, nautitaan keväästä ja kukkien kauneudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Nautitaan keväästä ja tulevasta kesästä. Ja tänään jännitetään jääkiekkoa ja äänestystuloksia. Kävimme juuri äänestämässä.

      Poista
  12. Hienot kuvat.
    Kaikista näistä saamme juuri nyt nautti.
    Olisinpa lukenut blogiasi silloin, kun sinulla oli "avoimet". Olisin yhdistänyt tyttären luona ja sinun puutarhassasi käynnit :)
    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi Kirsti, toki voit tulla meillä käymään vaikka emme olekaan avoimissa. Tervetuloa!

      Poista
  13. Kauniit kuvat!
    Kevät ON vaan niin ihanaa aikaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele. Samaa mieltä! Nautitaan luonnon heräämisestä ja puutarhasta.

      Poista
  14. Kylläpä puutarhassasi kukkiminen on jo pitkällä!
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana seurata kukintojen avautumista. Nyt odotan kovasti unikoiden avautumista. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  15. Pikkusydän on ahkera kukkija. Aloittaa aikaisin ja jaksaa kukkia pitkään. Oiva kukkapenkin laitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusydänkin on aika kaunis, vaikkakin kukinta on melko vaatimatonta. Kukkapenkin laidassa sitä on minullakin.

      Poista
  16. Meillä särkynytsydän on vasta kymmensenttinen, tosin se on valkea. En tiedä, herääkö se sitten hitaammin keväällä vai onko muuten vain kylmemmässä kohdassa. Pikkusydämet ja kullerot ovat juuri aloittaneet meilläkin kukinnan. Joskus olen leikitellyt ajatuksella osallistua Avoimiin puutarhoihin, mutta sitten tulee mieleen, että varmasti stressaisin liikaa keskeneräisistä jutuista ja rikkaruohoisesta nurmikosta, vaikka eihän sellaisiin itsekään kiinnitä huomiota toisten pihoissa kierrellessä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että varmasti avoimissa käyvät vieraat eivät edes näe niitä rikkaruohoja. Itse vaan ottaa turhaa stressiä. Yleensä ihmiset ovat todella tyytyväisiä, kun pääsee tutustumaan toisten puutarhoihin.

      Poista
  17. On ihanaa, kun keväällä puutarha alkaa kukkimaan. Ja mukavaa on hoitaa puutarhaa omassa tahdissaan. Toisten puutarhoissa on silti ihanaa vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä alkukesä on niin mahtavaa aikaa. Kaikesta nauttii.

      Poista
  18. Äkkiää teillä rupes kukkimahan. Meillei nuasta kuki ku pikkusyrän.Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kesä tuli ihan rytinällä! On niin kaunista, ja jo niin moni kukka kukkii.

      Poista
  19. Tosi kauniita kulleroita! Tai kaikki muutkin kukat kuvissasi kyllä ilahduttavat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niitä perinnekulleroita. Todella kauniita.

      Poista
  20. Kauniita kuvia! Mukavaa kun on taas kevät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Kevät ja alkukesä ovat niin mahtavaa aikaa.

      Poista
  21. Se onkin ihme, miten nopeasti pohjoinen joka vuosi ottaa etelän kasvuvauhdissa kiinni. Taidetaan olla jo melkein tasoissa.

    VastaaPoista
  22. Kyllä kevät on ihanaa, kun luonto puhkeaa kukkaan.

    VastaaPoista
  23. Minä kävin kuokan kanssa vanhan mummolan mailla ja toin iänvanhaa kulleroa omallekin tontille, minusta se on niin ihana perinnekasvi. Mukana tuli tietty vuohenputki ja nyt sitä on kaikkialla penkissä. Tärkeintä oli kuitenkin saada mummon puutarhan raunioilta muutama todella vanha kasvi säilytykseen.

    Avoimia olen harkinnut mutta enpä ole vielä uskaltanut pihaa avata, kiinnostaa ohjaavia paljon kun hidastavat kohdalla. En kuitenkaan ole ihan varma olenko itse valmis vieraiden tuloon.

    Ihanaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on tämä päivä aikaa ilmoittautua. Kullerot ovat niin kauniita perinneperennoja.

      Poista
  24. Spring is a wonderful season.
    Beautiful flowers.
    Greetings
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  25. Vastaukset
    1. Samaa mieltä Sylvi. Ihanaa aikaa tämä kevät ja alkukesä.

      Poista
  26. Hei herra ja rouva.
    Mikä on projektisi?
    Sinulla on vaikeuksia kehittää tai aloittaa projekti. Sinulla on hyvä aloite, mutta pankki kieltäytyi saamasta lainaa. Vakavat ihmiset, jotka joutuvat lainaamaan rahaa loogisesta syystä, älä viivytä projektisi valmistumista. Ota vastaan nopea ja taattu lainatarjous 72 tunnissa. Älä epäröi ottaa yhteyttä saadaksesi lisätietoja, niin olet täysin tyytyväinen.

    Sähköposti: georges.matvinc@gmail.com
    WhastApp: +33756924191

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...