keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Ruskaa ja lunta kuvaamassa


Heipä hei kaikille ja mukavaa keskiviikkopäivää! Pihassa ei enää ole juurikaan kuvaamista, yöpakkaset ovat vieneet lähes kaikki kukinnot. Sen sijaan tämän syksyn ruska on aivan upea ja on kestänyt jo pitkään. 

Suunnistimme Kolille kuvaamaan ruskaa. Yllätys olikin suuri, kun siellä oli satanut lunta edellisenä yönä. Hyvä kun päästiin ajamaan kesärenkailla parkkipaikalle asti, puhumattakaan kesälenkkareilla kiipeämisestä Ukko Kolin huipulle saakka.

Ukko Kolin huipulta. Ruskaa ja lunta.

Kolin maisemahissistä kuvattua. Edessä ruskaiset puut, takana lumiset kuuset.

Kohta sataa



Aurinko menee pilveen Akka Kolilla

Ukko Kolilta
Savijärven ruskamaisemia


Työntöproomu kuljettaa puuta Pielisellä

Ruskaa

Ja viikon päästä kirjamessuille! Kirjablogissani on arvottavana yksi lippu messuille.

Mukavaa loppuviikkoa!

42 kommenttia:

  1. Ihan epätodellisen näköistä, kun syys- ja talvimaisema samaan aikaan. Mahtavat maisemat ja kuvat.

    VastaaPoista
  2. Onpahan mahtavat maisemat! Ja nimenomaan tuo lumen ja ruskan yhdistelmä ei ole se tavallisin näkökulma, näitä hetkiä on niin vähän :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hienosti sanoit Susanna: tällaisia hetkiä, jolloin syksy ja talvi konkreettisesti kohtaavat, on vähän.

      Poista
  3. Kauniit värit ja maisemat. Todellakin syys ja talvi samanaikaisesti.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on hienot kuvat Kolilta. Kaunis ruska ja lumi kuusissa on kaunista! Meilläkin päivällä räntee visko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Ruskaa on vielä, mutta lumet ovat sulaneet jo pois. Nyt sataa vettä.

      Poista
  5. Hianot kuvat! Varsinki tua maisemahissikuva! Siloli tullu lunta paikkapaikoo enemmänki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Lunta oli tullut ihan reilusti. Nyt ovat lumet sulaneet mutta onneksi on vielä ruskaa.

      Poista
  6. Mykistävää katseltavaa, visuaalista herkkua ja lepoa silmille, sielulle ja sydämelle!!!
    Kotiinkuljetetusta kauneudesta kiitos ja oivaa loppuviikkoa Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Olipas mielenkiintoiset kuvat. Kun muutoinkin on ruska ollut upeaa, niin tässä oli vielä jännä yhdistelmä tuon lumen kanssa. Ja Kolihan on aina Koli:) Ja kiva kun laitoit vielä tuon proomukuvankin. Olen joskus toivonut, että näkisin proomun tositoimissa. Mukavaa torstaita teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Koli on aina Koli. Aina jollakin tavalla kaunista. Tämä olikin ensimmäinen proomu jonka näin tänä kesänä.

      Poista
  8. Kaunista!♥️ Lunta kaiken kuorrutuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risa. Lumi ja ruska on aika kaunis yhdistelmä.

      Poista
  9. Onhan liukkaan näköiset Kolin kalliot olleet. On upeat maisemat, voi jos pääsisi joskus käymään sielläkin. :) Vaatii vähän enemmän suunnittelua kuin Joensuun reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä vaan järjestää, että pääsisit joskus käymään Kolilla. Sinne voi mennä minä vuodenaikana tahansa, aina on kaunista.

      Poista
  10. Komeat maisemat Kolilla. Ruska ja lumi yhdessä ovat jotenkin häkellyttävän näköinen yhdistelmä, vaikka täälläkin melkein joka vuosi sataa ensilumet ruskan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, komeat ovat Kolin maisemat. Nyt on lumi sulanut, mutta onneksi on vielä ruskaa.

      Poista
  11. Upeat kuvat Kolilta, on se hieno kohde joka vuodenaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Olen samaa mieltä, Kolilla on aina kaunista.

      Poista
  12. No olipa yllätys se lumi! Mutta saitkin sitten upeita kuvia lumesta ja ruskasta samalla kertaa! <3 Täällä satoi tänään ensimmäiset pienet lumihiutaleet, sitten tuli räntää, mutta nyt taitaa olla jo ihan vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin sataa nyt vettä. Lumi suli nopeasti pois, mutta onneksi onnistuin saamaan nuo ruska-lumikuvat. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  13. Kolin maisemat ovat upeita. En ole siellä käynyt sitten lapsuusajan. Syytä olisi tehdä visiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kolilla on kaunista. Käymisen arvoinen paikka kaikkina vuodenaikoina.

      Poista
  14. Upeat kuvat. Aika harvoin on lunta ja ruskaa samaan aikaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Hyvä ajoitus sattui, koska lumi sulikin pois heti kohta. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  15. Kylläpä on kauniita kuvia jälleen upeista maisemista.
    Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Upeita kuvia.
    Meidän porukka on ollu vaeltamassa siellä ja täällä pohjoisessa.
    Minä en ole päässyt ikinä mukaan, kun tää mun selkä ei kestäis.
    Se on kuitenkin eri katsoa kuvia kuin kokea itse.
    Mikähän tarkoitus silläkin on.
    Mutta nauti sinä muistoistasi.
    Ja oikein mukavaa tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmillista kun et pääse mukaan vaeltamaan. Mutta onhan onneksi kuvat! Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  17. Minäkin viehätyin syksyn ja talven kohtaamisesta.

    VastaaPoista
  18. Aivan upeat maisemat Kolilla! Ja luntakin jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koli on kyllä hieno paikka, olipa mikä vuodenaika tahansa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...