maanantai 6. tammikuuta 2020

Loppiaistervehdys

Hei vaan kaikki! Hyvää loppiaispäivän iltaa! Miten on vuotenne käynnistynyt? 

Eilen meillä oli aurinkoinen sää pitkästä aikaa. Pikkupakkanen, 8 astetta.

Kävimme pitkällä kuvauskävelyllä. Tässä kuva Joensuun keskustasta. Jotenkin tulee keväinen vaikutelma. Pielisjoki on vielä lähes sula. 


Jokinäkymä tässäkin

Rautatiesillalla valoa ja heijastuksia

Tässä toinen silta: Pekkalan silta
Tämän lelun sain joululahjaksi. Aika kiva juttu. Kuvauskävelyllä karttui askeleita 12000 ja kaloreitakin kului yli 500.

Joensuun torin Kosiosusi sai tyttökaverin. Tyttökaverin nimi oli äänestyksessä. Nimi julkistettiin uuden vuoden aattona: Morshukka. Eli Kosiosusi ja Morshukka.

Vuosi on alkanut rauhallisesti. Yhdessä konsertissa kävimme. Kotona katsomme Sopraanoja. Emme katsoneet tätä sarjaa televisiosta silloin aikanaan. Tosi hyvä sarja mielestämme. Mitä mieltä te olette? Katsoimme myös kaikki kolme Kummisetä-elokuvaa.

Tämän kirjan luin ihan äskettäin. Tätä voin suositella. Kertoo Pohjanmaalla asuvasta Liisasta, jonka mies lähtee siirtolaiseksi Amerikkaan. Eletään 1920-lukua. Tämä on esikoisteos, samalla herkkä ja vahva romaani. Tässä linkki postaukseeni.

Hyvää tammikuun jatkoa! 



40 kommenttia:

  1. Kauniita näkymiä Joensuusta. Ja mitkä askelmäärät sait samalla kerättyä kun kuvasit. Sopranos on ollut yksi lempisarjojamme ja katsoimmekin sen silloin aikoinaan kun se tv:stä tuli.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun Sopranot on teillekin tuttu. Mukavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Meillä ei ole vielä paljoa aurinko näkynyt, lunta ja vettä satelee. Ja niin liukasta, ettei viitsi lenkille lähteä. Mielenkiintoinen kirja, täytyypä etsiä käsiini. Tapahtumat on meitä etelämpää, mutta Pohjanmaata kuitenkin. Ja minunkin suvuistani niin isän kuin äidin puolelta on lähtenyt ihmisiä Amerikkaan. Osa jäi sille tielle, osa palasi takaisin. Jotkut reissasi jopa useampaankin kertaan. Kirja kiinnostaa minua kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kirjaa sinulle koska sukusi taustalla on siirtolaisuutta. Mielestäni todella kypsä esikoiskirja. Ei ole yhtään kivoja nuo ainaiset liukkaudet, kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  3. Kauniit kuvat, aika harvoin on joki sulana tähän aikaan vuodesta. Saa nähdä tuleeko tästä perinteistä lumitalvea ollenkaan. Se on aina yhtä ilahduttavaa kun tammikuussa näkee auringon.


    Tulipa tuosta mainiosta Sopranosista mieleen toinen aiheeseen liittyvä sarja, Netflixistä löytyy Lily Hammer, suosittelen.

    Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta Lilyhammer suosituksesta. Täytyy etsiä Lilyhammer, Sopranos ja Kummisetä saivat mafia-kiinnostuksen heräämään. Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle.

      Poista
  4. Kaunista siellä, meillä oli eilen reipas pakkanen ja nyt taas ollaan nollan vaiheilla. Nuo ”lelut” ovat ihan mukavia. Olen käyttänyt jo useamman vuoden päivittäin, jotenkin ei osaa enää ilman ollakaan. Kiva seurata liikkumisen hyötyä. Hyvää tammikuun jatkoa, härkäviikot alkavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet ollut rannekkeeseen tyytyväinen. Hyvältä jutulta vaikuttaa ainakin näin alkuun. Hyvää tammikuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Onpa teillä kaunista. Ja oikein pakkastakin. Meillä jatkuu vaan syksy ja pimeys. Onneksi mennään jo kevättä kohti. Liika pimeys käy tylsäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kun on lunta. Vaikka ei meilläkään sitä kovin paljon ole, mutta maisema on kuitenkin valkoinen. Mutta kevättä kohti mennään. Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Välillä on aurinko täälläkin paistanut. Mukavaa vaihtelua viime aikojen pimeisiin päiviin! Tulisipa vaan kunnon talvi niin olisi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jo muutama aurinkoinen päivää antaa ihmeesti energiaa. Onneksi mennään kohti kevättä. Hyvää tammmikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Kyllä on kauniin näköistä. Auringon paiste on ihana.
    Meillä on säät vaihdelleet; välillä on pakkasta ja välillä lämpöasteita. Ei tahdo perässä pysyä, että millainen sää on. Lumitöitä ei ole nyt tammikuun alkupäivinä tehdä joka päivä.
    Tänään on ensimmäinen työpäivä joululoman jälkeen. Kyllä se tästä lähtee taas rullaamaan :)
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisen liukasta on, kun lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin. Sinulla onkin ollut aika pitkä loma. Hyvää työhön paluuta. Hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  8. Mukavaa tammikuun jatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia, jotka välittävät hienosti valon heijasteineen katsojalleen. Mukavan oloista ohjelmaa teillä. Nuo kellot ovat kovin suosittuja ja jonkun mittarin käyttö selkeästi kannustaa askeltamaan ja kilpailemaan nimenomaan oman itsensä kaunssa. Itsellä on käytössä SportsTracker ja se on mainio kirittäjä:)

    Ei Kummisedän voittanutta settiä, tulee aika ajoin katsottua yhä uudelleen. Mafia on kiehtova valtio valtiossa. Kosiosusi & Morshukka, kerrassaan mainiot nimet symppikselle pariskunnalle.

    Kiitos: meillä starttasi vuosi mitä mainioimmissa merkeissä: Juniorimurmelit yökylässä ja heidän kanssa vietimme aikaa mm. Tiedekeskus Heurekassa. Vauhdikas ja eloisa trio hurjine juttuineen. Sunnuntaina tulivat lisäksi Amigo ja Tyttöystävä päivänviettoon ja herkuttelemaan ennen kevätopintojensa alkua, jolloin tunnelma vain tihentyi. Päivällispöydässä peräti voimalla yhdeksan hengen. Nyt on sitten ymmärrettävästi ollut kahdestaan pari päivää vähän hiljaisempaa sarjasta: ihanaa, mutta huh-huh;) Vaan ilman toista ei olisi toistakaan. Mainiota matkaa Sinulle kevein askelin kohti kevättä ja sen suomia uusia riemuja ja kokemuksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun teilläkin on lämminhenkiset juhlapyhät läheistenne kanssa. Sellainen antaa voimia tulevalle talvelle. Meilläkin ollaan nyt oltu ihan vain kahdestaan, koti tuntuu niin rauhalliselta. Mukavaa tammikuuta sinulle!

      Poista
  10. Hienot kuvat, eiköhän jäädy Pielisjoki koko talvena.
    Tuo kirja olisi Aamulehden lukijoille ilmaisena äänikirjana. Kun vaan sais sen sovelluksen toimimaan. Monesti olen yrittänyt ladata. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta tuo. Voisi kokeilla välillä äänikirjaakin. Hyvää Tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Suosittelen tuota kirjaa, uskon että tykkäät siitä. Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  11. Ai, pikkupakkaasta! Meirän mittapuun mukahan jo kunnon pakkaane. Meilloli eilee nollanpinnas. Hyvää tammikuun jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollaan tänään ihan plussan puolella, vettä sataa ja tuulee ihan hemmetisti. Lisää lunta toivotaan! Mukavaa tammikuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  12. Ihan mukavasti on vuosi käynnistynyt. Tänään ekaa päivää töissä loman jälkeen.
    Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että vuosi on käynnistynyt mukavasti. Sinulla onkin ollut pitkä loma.
      Mukavaa töihin paluuta ja hyvää tammikuun jatkoa!

      Poista
  13. Kiitos ja hyvää tammikuuta sinullekin! Upeita pakkassään kuvia.
    Sopranos on hyvä sarja ja erityisesti tuo edesmennyt James Gandolfini oli ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Kiva kuulla, että sinäkin ole tykännyt Sopranoista. Samaa mieltä, James Gandolfini on todella hyvä.

      Poista
  14. Loppiainen on ohi ja nyt mennään kohti valoa ja kevättä. Teillä sentään on pakkasta, täällä mennään lähes kaiken aikaa plussalla. Tänäänkin +4 ja illan mittaan taas vesisadetta. Mitenkähän luonto tällaiseen talveen reagoi.
    En katsonut Sopranosia aikanaan televisiosta, mutta ostin koko sarjan Ukkokullalle DVD:nä. Niiltä on sarja katsottu ja kovasti siitä tykätty.
    Kirjapino yöpöydällä kasvaa kasvamistaan. Onneksi on taas koko vuosi aikaa ahmia kirjoja ja upota tarinoiden maailmaan.
    Mukavaa tammikuuta ja alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katsomme Sopranosia dvd-versiolta. Kiva kun voi katsoa ihan omassa tahdissa. - Tuntuu aika surkealta tuo sää, vettä sataa ja lämmintä on monta plusastetta. Talvea odotellen!

      Poista
  15. Teillä on siellä ihan talvi. Meillä on vihreä nurmikko ja vettä sataa. Katsoin Sopranot silloin aikoinaan ja tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei meilläkään kovin paljoa lunta ole. Saa nähdä onko mitään näiden vesisateiden jälkeen. Kiva kun Sopranos on sinulle tuttu.

      Poista
  16. Mä sain myös pari vuotta sitten mieheltä aktiivisuuskellon lahjaksi :) On ollut kiva seurailla sen kautta just askelia ja kulutusta! Ainakin minua motivoi kovasti :) Ihanaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinullakin tämä aktiivisuuskello. Tämä on tosi kiva juttu.

      Poista
  17. Tosi kauniita maisemia! Aurinkoisia päiviä ei täällä ole montaa ollut viime kuukausien aikana. Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  18. Hyvää tätä vuotta.Juuri nyt on aurinkoa mutta sadetta on saatu paljon alkuvuodesta ja vieläpä vesisadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teilläkin jo lunta. Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  19. Talvi näyttäisi siellä olevan. Kivat kuvat!
    Laitoin kirjan nimen ylös. Nyt olen taas innostunut lukeen enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lukeminen taas kiinnostaa. Lukeminenkin saattaa olla kausittaista, vähän riippuu kaikesta muusta mitä on meneillään.

      Poista
  20. Hienoja näkymiä Joensuussa. Meille ei taida talvea tulla ollenkaan tänne Hesaan.
    Mutta telkkari meillä on 😀 Sopranos ei silti tuttu. (Tai puolisolle on, minulle ei.)
    Hyvä kirjasuositus. Menenpä lukemaan postauksesi... Hyvää tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille taitaakin tulla seuraavaksi kevät, eli talvi jää tänä vuonna pois kokonaan. Me ollaan ihan koukussa tuo Sopranos-Toniin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...