keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kesäkuun alun terveiset

Heipä hei! Kiireistä on ollut! Pihamaa vie ajan ja ajatukset. Kyllä on niin kiva puuhailla siellä, ei tarvitse koronoista välittää. Mutta mukavalta tuntuu, kun pääsee jo vähän liikkumaan. Tänään käytiin Kolilla. Vaikka palveluita ei vielä ollut käytettävissä, ihmisiä oli yllättävän paljon. 

Oli niin kaunista. Tämä kuva oli tänään Ylellä sääkuvana.

Kun näitä maisemia katselee, ei ihmettele yhtään, miksi niin monet taiteilijat ovat viihtyneet Kolilla.

Normaalisti Kolilla kuulee vieraita kieliä enemmän kuin suomea. Nyt kaikki kävijät olivat suomalaisia.

Ukko-Kolilla
Kolin reissulla löydettiin uusi puutarha. Sieltä mukaamme tarttui aivan ihana amppeli. Karjalanneito. 
Kesä näkyy puutarhassa.
On jo vaikka minkälaista kukintaa. Vielä kukkivat muutamat tulppaanit. Tämä on upea väri.

Revonpapu. Kaunis kukinta, mutta hillitön leviämään.

Ihanat kullerot.
Ensimmäiset  unikot

Sain yllätyspalkinnon Keijunkukkaset-blogista. Ihania lintumagneetteja ja kaunis kortti. Mukana oli myös suklaata, mutta se tuli heti syödyksi. 😉

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille!

45 kommenttia:

  1. Voi kun on hienot maisemat Kolilta, siellä pitäisi joskus käydä - en ole vieläkään ikinä käynyt! Vaikka Nurmeksessa käyn usein. Junalla matkustaessa Kolille poikkeaminen on hieman hankalaa, ehkä pitäisi joskus tulla autolla sinne päin. Olisi vaan niin paljon sitten kaikkea nähtävää, että matkustamiseen menisi kaksi viikkoa :-D
    Ihanalta näyttää Kolin lisäksi myös puutarhassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sieltä Nurmeksesta niin kovin pitkä matka ole Kolille, mutta totta on, että yhteydet ovat hieman hankalat, jos ei ole autoa. Kaunista on kaikkialla.

      Poista
  2. En ole koskaan käynyt Kolilla joten selvä aukko sivistyksessä. Kesä on täällä, se sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on nyt täällä, mikä onkaan sen parempaa. Jos liikuskelet täällä päin, suosittelen Kolia.

      Poista
  3. On se niin kaunista nuo kolin maisemat, ne kun on minulle niin tuttuja ja rakkaita maisemia, olen kai kertonutkin että äitini asui perheineen 10 v. lähtien kolilla, kun joutuivat sinne sotaa pakoon karjalasta,
    siksi karjalan neito on myös mun lemppari kukista.
    Niin kolille ei pääse oikein kuin autolla ajaen parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että olet kertonut, että nämä seudut ovat sinulle tuttuja. Karjalanneito on niin upea amppelina. Mukavaa kesäkuun jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Komiat on maisemat. On käyty joskus nuoruudessa. Alkukesän heleyttä niin siellä, kuin täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesän heleät värit ovat kyllä niin upeita. Ihanaa, kun kesä on tullut.

      Poista
  5. Onpa tosiaan kauniita Kolin maisemat! Hienon värinen tulppaani pihassasi. Nyt onkin vähän kiirettä pitänyt kaikkien pihatöiden parissa ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanot, että kiirettä pitää puutarhassa, mutta hyvä niin. Olen niin samaa mieltä kanssasi. Mukavaa kesäkuun jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihan ikävä Kolin maisemiin ja ympäristöön!
    Onpa kauniita kukkasia, mökillä käyvessä kattoin unikot oli jo nupulla.

    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolin maisemat ovat kyllä niin kauniita. Paljon mielenkiintoista löytyy myös Kolin ympäristöstä. Unikot ovat yksi suosikkikukistani. Hyvää kesäkuun alkua sinulle!

      Poista
  7. Kolilla olen käynyt yhden kerran joitakin vuosia sitten. Hieno paikka, eikä ihme että niin suosittu nähtävyys on.
    Pihatöitä olen minäkin viime aikoina tehnyt ihan urakalla, mutta nauttien. Puutarhasi on tosi kaunis. Unikot ovat suosikkikukkiani.
    Ihanaa kesäistä päivää sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolilla on tilaa hengittää ja ajatusten lentää, kiitos kauniista ja hapekkaasta aamunavauksesta!
      Puutarhasi on todella puhjennut loistoonsa, värikylläisiä ja upeita kasveja, jotka kulleron johdolla hehkuttavat kesän sanomaa. Karjalanneito on tietty juuristani johtuen se yksi ylitse muiden, kesän kruunaaja. Auvoisaa & aurinkoista loppuviikkoa:)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät unikoista. Molemmat - sekä idänunikko että siperianunikko - ovat niin kauniita. Mukavaa kesäkuun jatkoa myös sinulle.

      Poista
    3. Takkutukka: Karjalanneito on todella upea kukka, amppelina se pääsee loistoonsa. Tuntuu siltä, että siihen kiinnittää ensimmäiseksi huomiota, kun tulee meidän pihaan. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Upeat maisemat nuorena olen käynyt Kolilla. Aurinkoisia kekuunpäiviä.💓🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Koli on sinullekin tuttu. Maisemat ovat edelleen yhtä upeita. Mukavaa kesäistä viikonloppua!

      Poista
  9. Kaunista on Kolilla. Kyllä siellä kelpaa liikkua ja ihailla maisemia.
    Olen myös käynyt kerran Kolilla, mutta sumuinen sää pilasi sen reissun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumuisena päivänä ei todellakaan ole mukava olla Kolilla, tai ainakaan maisemia ei voi ihailla. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Ai että, on kyllä ikävä Kolille. Näin tuon sääkuvasi Kolilta tv;ssä. Mukava nähdä sieltäpäin usein sääkuvia, on siellä useita lähettäjiä.
    Olipa tarkoitus käydä Kolilla, mutta vähän lannisti kun katselin joskus ennen näitä aikoja miten sinne pääsisi. Auton vuokraus taitaa olla ainoa keino. Nyt näyttää olevan Joensuuhunkin hankalampaa lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harmillista, kun Kolille ei pääse kuin omalla autolla. Mitään julkisia yhteyksiä ei ole. Parkkipaikkakin on niin pieni, että sekin rajoittaa kävijöiden määrää. Vai lieneekö niin, että jokin taho haluaakin rajoittaa kävijöiden määrää.

      Poista
  11. Kolin maisemat ovat upeita. Tosin olen nähnyt ne vain talvisessa kauniissa asussaan. Kesällä ystävien kanssa siellä käydessämme sumu esti harmillisesti näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Koli on sinullekin tuttu paikka. Kaunista siellä on kaikkina vuodenaikoina. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Kauniit maisemat kolilta! Puutarhasikin on herännyt kesään. Minulla on myös karjalanneito, tosin vaaleakukkaisena. Olen talvettanut sen kellarissa jo kahden talven yli, nyt on nupullaan ja komistuu vuosi vuodelta. Upea ja helppohoitoinen kasvi, kunhan muistaa varjella kylmältä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että olet talvettanut karjalanneitoa. En ole tiennytkään, että sitä voidaan talvettaa. Ehkä pitäisi kokeilla. Se on kyllä komea kasvi varsinkin amppelina. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Hienot kuvat! Kolin maisemat on kyllä upeita♥ Teillä on niin hieno piha! Nyt on ihan parasta aikaa vuodesta kun saa joka päivä katsella muutoksia pihalla:) Kauniita kesäpäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki! Kyllä, tämä on hienoa aikaa, joka päivä muutoksia puutarhassa. Mukavaa kesäkuun jatkoa sinulle!

      Poista
  14. Oi Anneli! Estou te seguindo e usando o tradutor pra compreender o que você escreve.
    Quero muito ver as paisagens da Finlândia,tão diferente aqui do Brasil!
    Lindo este lugar e adorei as flores!
    Conheci Noruega,Suécia e Dinamarca o ano passado.
    💋

    VastaaPoista
  15. Kiitos taas kerran huikeista kuvistasi. Koli on takuuvarma kuvauspaikka, kansallismaisema on piirtynyt vahvasti niin monen muistoihin.
    Harmillista, ettei Kolin kehittäminen meinaa onnistua mitenkään. Jos sinne pääsisi muutenkin kuin omalla autolla, imago luontomatkailukohteena olisi uskottavampi. Majoittuakin siellä olisi kiva, mutta se ainoa hotelli on ylihintainen ja aina täysi ketjuhotelli ja seutukunnan mökeille pääseminen vaatii -yllättäen- oman auton. Tuntuu, että alue halutaan museoida ja kehittäminen on kirosana.
    Vaikka esimerkiksi Ruka ja Levi on lähestulkoon ryöstöhyödynnetty matkailun tarpeisiin, niitä voisi pitää jonkinlaisena 'joku roti' esimerkkeinä kun Kolin kehittämistä suunnitellaan. Löytyisipä jokin vaihtoehto näiden ääripäiden välille.

    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi liittyen tuohon Kolin kehittämiseen. Se että Kolille pääsee vain omalla autolla, on tosi huono juttu. Ja vielä kun ottaa huomioon, että siellä on hirvittävän vähän parkkitilaa. Kyllä, kehittäminen tuntuu olevan kirosana. Joka tapauksessa, mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  16. Kolilla on upeat näkymät. Tänä kesänä on tarkoitus siellä käydä. Täältä Kajaanista ei ole hiemuinen matka Kolille, niin voisi tehdä vaikka ihan päiväreissun. Ihana kesäinen puutarha ja kauniita kukkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos menette Kolille kesällä. Kivempi siellä on käydä, kun palvelut pelaavat.

      Poista
  17. Aivan upeita maisemia ja kuvia.
    Tämä on ihanaa aikaa, kun ympärillä kukkii...
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kukinnoista nyt saa nauttia täysin sydämin. On niin kaunista.

      Poista
  18. Kolilta avautuu kyllä aivan mahtavat maisemat.

    VastaaPoista
  19. Huikaisevat maisemat ja muutenkin hienoja kuvia sinulla.

    VastaaPoista
  20. Kolin kuviin ei totisesti koskaan kyllästy!
    Juu, ei koronat haittaa kun pihalla on puuhaa ja taimistoillakin on turvallista käydä kun pysyttelee kauempana muista ihmisistä. Sen puoleen täällä ei ole kuukauteen löytynyt uutta tartuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, ei juuri ole tartuntoja ollut.

      Poista
  21. INSTEAD OF GETTING A LOAN,, I GOT SOMETHING NEW
    Get $5,500 USD every day, for six months!

    See how it works

    Do you know you can hack into any ATM machine with a hacked ATM card??
    Make up you mind before applying, straight deal...

    Order for a blank ATM card now and get millions within a week!: contact us
    via email address::{Universalcardshackers@gmail.com}

    We have specially programmed ATM cards that can be use to hack ATM
    machines, the ATM cards can be used to withdraw at the ATM or swipe, at
    stores and POS. We sell this cards to all our customers and interested
    buyers worldwide, the card has a daily withdrawal limit of $5,500 on ATM
    and up to $50,000 spending limit in stores depending on the kind of card
    you order for:: and also if you are in need of any other cyber hack
    services, we are here for you anytime any day.

    Here is our price lists for the ATM CARDS:

    Cards that withdraw $5,500 per day costs $200 USD
    Cards that withdraw $10,000 per day costs $850 USD
    Cards that withdraw $35,000 per day costs $2,200 USD
    Cards that withdraw $50,000 per day costs $5,500 USD
    Cards that withdraw $100,000 per day costs $8,500 USD

    make up your mind before applying, straight deal!!!

    The price include shipping fees and charges, order now: contact us via
    email address:::::: {Universalcardshackers@gmail.com}
    Whatsapp:::::+31687835881

    #STAYSAFE

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...