lauantai 19. syyskuuta 2020

Ilmassa on jo syksyn koleutta

Olimme tänään Kolilla. Sää oli kaunis, jopa aurinkoinen, mutta kyllä ilmassa on jo selkeästi syksyistä koleutta. Ja miksipä ei olisi, onhan syyskuun puoliväli jo ohitettu. Vanhin tyttäreni Savonlinnasta 10-vuotiaan poikansa kanssa viettää meillä viikonloppua. Tuli puhetta, että poika ei ole koskaan käynyt Kolilla ja niinpä sitten autoilimme sinne aikaisin tänä aamuna.

Kaunista siellä on. Tämä on kuvattu Ukko-Kolilta.

Syksyn värejä on jo näkyvissä.



Tyttäreni  ja hänen poikansa

Kiva, kun on jo päässyt olemaan mukana joissakin tapahtumissa.  Puutarhayhdistys järjesti kivan tutustumisen Joensuun torin vapaudenpuistoon. Mukava oli kuulla paikan historiasta. 

Joensuun vapaudenpuisto on täysin uudistettu. Nyt se näyttää tällaiselta. Taustalla Saarisen piirtämä kaupungintalo.

Kaupungintalon patsaat on suunnitellut Johannes Haapasalo.

Vietimme viikon verran Raumalla keskimmäisen tyttäremme luona. Ja nyt näyttää siltä, että Raumasta taitaa todellakin tulla se seuraava kotikaupunkimme. Teimme jo asuntovarauksen. 

Vanhan Rauman vanhoja taloja
Kiva, kun talot ovat niin hyvässä kunnossa.



Kerttu Horilan Kolme sulotarta Rauman kanaalissa. 


Tämä 5-vuotias neitokainen on yksi iso syy muuttoomme. 

Kaunista syyskuun jatkoa!

32 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Kolilta.
    Varsin hyvä syy muuttoon neitonen onkin. Lapsenlapset ovat vaan niiiiin ihania. ❤️
    Hyvää syksyn jatkoa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Samaa mieltä, kyllä lastenlapset ovat ihania. Heistä pitää nauttia niin kauan kuin vielä voi. Kauniita syyspäiviä myös sinulle!

      Poista
  2. Tuossa samassa paikassa Kolilla ollaan mekin seisty ihailemassa maisemia.
    Kiva aika teillä edessä muuttotouhujen kanssa. Rauma on varmaan mukava paikka asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti se suosituin kohta Kolilla. Ja sieltä oikeasti on ne hienoimmat näköalatkin. Uskomme kyllä, että viihdymme Raumalla.

      Poista
  3. Onnea uuteen asuntoonne,! onhan Raumalla aina lämpimämpääkin kuin Joensuussa.Muistan kun Joensuun kaupungintalon edessä oli ne puut, kauan kesti ennenkuin ne kaadettiin, että talo näkyisi torille paremmin.Koli on rakas paikka minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Kaupungintalon edessä olevista puista käytiin iso kiista. Nyt puut on kaadettu ja kaupungintalo näkyy kauniisti. Kiva kuulla, että Koli on sinulle rakas paikka.

      Poista
  4. Onpa loistavan aurinkoiset kuvat. Kolille on välillä ikävä, onneksi näkee kuvia.
    Vai länsirannikolle meinaatte vaihtaa.Lapset ja lapsenlapset on hyvä syy vaihtaa. Terveisin Emilie, vaihteeksi kännykällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnepä sinne, samaan suuntaan kuin sinäkin siirryit täältä Pohjois-Karjalasta. Toivottavasti viihdymme siellä. Mukavaa syyskuun jatkoa!

      Poista
  5. Komiat maisemat Kolilla ja koleutta on ilimas, varsinki aamuusin.
    Vai Raumalle, ei ollenkaa hullumpi valinta. Hm, ehkä aavistettuki, sattuneesta syystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, sattuneesta syystä sinne Raumalle! Toivottavasti onnistumme löytämään mukavan asunnon. Sitten opetellaan elämään ilman puutarhaa.

      Poista
  6. Ihanat sulottaret tuolla! Olen aina tykännyt Horilan töistä. Rauma onkin kiva kaupunki. Kerran olen käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horilan työt ovat komeita. Niitä onkin monessa paikkaa Raumalla. Rauma vaikuttaa käyntiemme perusteella mukavalta kaupungilta.

      Poista
  7. Koli on hieno paikka.
    Onpa aidon näköset sulottaret kanaalissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Koli on kiva ja komea paikka. Horilan teoksia on paljon esillä eri puolella Raumaa.

      Poista
  8. Koli on huikean komea paikka.
    Mukava kuulla, että uusi kotipaikkanne alkaa olla varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Koli on komea paikka kaikkina vuodenaikoina. Kotipaikka alkaa olla varma, asunto ei vielä. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  9. Upeat kuvat, Koli on varmasti tähän aikaan hieno vaelluspaikka. Vai on muutto edessä, Rauma on varmaankin mukava paikka ja onhan siellä teille tärkeitä ihmisiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tärkeät ihmiset monesti ratkaisee muuton paikkakunnalta toiselle. Niin meilläkin. Toivottavasti löydämme mukavan kodin. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Rauma näyttää viehättävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Rauma vaikuttaa käyntiemme perusteella viehättävältä. Saa sitten nähdä, millaista siellä on asua. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  11. Kolin mahtavat maisemat. Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä. Mukavaa syyskuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  12. Kodikas Rauma, voin kuvitella Peppi Pitkätossun sinne. 🙂
    Ja mitkä näkymät Kolilta! Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että Raumasta tulee meille kodikas kaupunki. Koli on upea paikka. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  13. Komeita on Kolin maisemat. Ei niitä suotta kehuta.
    Rauma on kaunis rannikkokaupunkin, minulle melko tuttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tunnet Raumaa. Saa nähdä, miten me sinne kotiudumme.

      Poista
  14. Sulottaret tarkenee vaan läträtä vedessä ;)
    Teillähän on iso muutos edessä. Miten käy puutarhahommien, onko uudessa kodissa mahdollista jatkaa puutarhaharrastusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, iso muutos on edessä. Uutta asuntoa ei ole vielä ostettu, todennäköisesti muutamme kuitenkin kerrostaloon. Puutarhaikävän iskiessä pitää mennä tyttären talolle puuhaamaan. Lupa on jo!

      Poista
  15. Koli on yhtä ihastuttava syksylläkin <3
    Jaaha, sitten vain opiskelemaan uutta kieltä. Eikös rauma ole kieli - eikä murre? :)
    Ymmärrän hyvin halunne asettua asumaan lapsenlapsenne lähelle. Onnea elämänmuutokselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Kunhan nyt ensin löydettäisiin sopiva asunto. Yhden kanssa oli jo suunnitelmia, mutta se sitten peruttiin. Mutta eiköhän tässä päästä etenemään vaihe vaiheelta ja lopulta päästään sitten opiskelemaan uutta kieltäkin.

      Poista
  16. Boa tarde Anneli obrigado por nos apresentar essa imagem maravilhosa.

    VastaaPoista
  17. woaunh mas que belas fotos sao lindas bravo bjs

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...