keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kiitos ja hyvästi ihana puutarhani

Sain Puutarhavuosi 2020 -haasteen Viherrin-bogista. Kiitos siitä Eeva. Haaste on lähtöisin Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Ajattelin, että en keskity tässä haasteessa vain viime kesään, vaan mietin Joensuun puutarhamme koko olemassaoloaikaa. Tuntuu oudolta, että enää ei ole sitä puutarhaa, puutarhaa, jonka olemassaolosta iloitsin ja nautin lähes kaksikymmentä vuotta.

Sovellan hieman näitä kysymyksiä omiin tarkoitusperiini sopiviksi. Kuvat ovat vuosien varrelta.


Suunnitelmallisuus

Tavoitteeni alusta pitäen oli, että tiedän, mitä teen puutarhassani. Ensin teen suunnitelmat ja sitten toteutan ne. Suunnitelmat kyllä tein, mutta niinhän siinä aina käy, ettei kaikki koskaan toteudu ihan täsmälleen. Minulle puutarhan rakentamiseen sopi se periaate, että tein aina palan kerrallaan ja sitten mietin jatkoa - ehkäpä vasta seuraavana kesänä. Mutta kun mietin, millaisia suunnitelmia tein Marttojen puutarhakurssilla ennen kuin puutarhaharrastus alkoi, aika moni niistä suunnitelmista toteutui, mm. kiviaiheiden toteutus ja erityisesti vuolukiven hyödyntäminen. 

Matkamuistoja ja vuolukiveä
Kasvit

Luulen, että vuosien aikana opin kaikkein eniten kukista. Koska minulla ei ole mitään puutarha-alan koulutusta, tiesin esimerkiksi perennoista todella vähän. Niistä sitten oppi pikku hiljaa, yleensä erehtymisien kautta, eli istutin kasvit ihan vääriin paikkoihin. Onneksi oppia oli saatavilla, google oli olemassa, puutarhalehdet olivat hyödyllisiä ja ennen kaikkea oli tämä ihana puutarhablogiryhmä, jossa pystyi aina kysymään neuvoa. Ja aina sai vinkkejä ja neuvoja.

Pitäydyin vuosien varrella paljolti perinneperennoissa, jotka edelleen ovat suosikkikukkiani, mm. liljat, palavarakkaus, leimut, unikot, ruusut, sormustinkukka ja pionit. Kesäkukkien taimikasvatuksesta innostuin ja se olikin tosi mukavaa hommaa. 

Liljoja

Peace-ruusu

Idänunikko

Siperianunikko

Sormustinkukka
Taimien kasvatusta

Ai menetinkö kasveja? Kyllä, joskus talvi vei kasveja mennessään, joskus kukat eivät vain viihtyneet meillä.

Oli monia kasveja, jotka yllättivät minut positiivisesti. Yksi niistä on nauhus, joista muodostuikin puutarhaamme komea penkki. Liljojen kauneutta ihailin kesä kesän jälkeen, vaikken koskaan täysin päässyt eroon liljakukoista. Sellaiset kukat, joihin petyin, olivat niitä, jotka lisääntyivät liikaa. Sellaisia puutarhassamme oli revonpapu ja syysasteri. 
Revonpapu nupuillaan
Kasvihuone

Yksi haasteen kysymyksistä oli, että mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vieläkään saanut. Minulle kasvihuone oli sellainen unelma. Minulla oli pieni kasvimaa, mutta olisin halunnut lisää vihanneksia ja enemmän omaa satoa. Mutta kasvihuone jäi ainaiseksi unelmaksi, ehkä lähinnä tilan vuoksi.

Pieni kasvimaamme
Puutarhabudjetti

En osaa sanoa, onko jotakin tiettyä osa-aluetta, johon olisi mennyt erityisen paljon rahaa. Rahaa meni kukkaostoksiin, kiviostoksiin, laattaostoksiin ja rekvisiittaostoksiin, mutta ilmeisen tasaisesti kuitenkin. 

Jäikö jokin ostos erityisesti mieleen? Jälkikäteen ajatellen kyllä. Se on Sana-Seppo. Sana-Seppo muistuttaa minua ainaisesti Krista-tytöstämme. Krista ahkerana lukijana ihastui K-raudassa Sana-Seppoon ja antoi patsaalle tämän osuvan nimen. Kristan kuoleman jälkeen poltin usein kynttilää Sana-Sepon patsaan luona. Joensuusta lähtiessämme annoin Sana-Sepon hyvään kotiin, erään lukupiiriläisen puutarhaan. 

Sana-Seppo
Suurin saavutukseni

Suurin saavutukseni puutarhassa oli se, että puutarhasta tuli meidän mieleisemme ja meidän näköisemme pihapiiri, jossa oli mukava olla, jonne oli kiva kutsua vieraita ja jossa todella viihtyi. 

Täällä viihdyimme
Mitäkö opin?

Mitäkö opin? Opin suunnattoman paljon, opin paljon puutarhan hoidosta, kukista, kasvualustoista, marjapensaista, kompostoinnista, kirvoista, ruusuista - nämä vain esimerkkejä. Ja opin tuntemaan ihania puutarhaihmisiä, joihin tutustui puutarhayhdistyksen toiminnassa ja esimerkiksi avoimissa puutarhoissa. Yhteydenpito monien kanssa jatkuu edelleen. 

Tuleva kasvukausi

Tulevaan kasvukauteen suhtaudun ihan eri tavalla kuin ennen. Asumme nyt rivitalossa, jossa pihan puolella on suuri puuterassi. Nurmikkoa ei ole paljoakaan.  Eli nyt odottelen kevättä, jotta voi nähdä, mitä pihassa on ja mitä siellä voisi olla. Ainakin runsaasti ruukkuja terassilla. 

Puutarha ilona ja hyötynä liki kahdenkymmenen vuoden ajan

Olimme asuneet omakotitalossamme jo kymmenen vuotta enkä ollut tehnyt pihapiirille mitään. Ruoho leikattiin ja sillä siisti. Sitten sairastuin syöpään ja vähän sen jälkeen tyttäreni sairastui. Olin pitkällä sairaslomalla. Ja siitä se alkoi. Ensin purin kompostin ja perustin perennapenkin. Tein perennapenkin lasten hiekkalaatikosta, joka oli suuren koivun alla. Eli ei ihan paras paikka perennapenkille. - Mutta siitä se alkoi. Ensimmäiset vuodet pihamaa toimi minulle todellakin terapeuttina. Olen ikuisesti kiitollinen, että löysin puutarhaharrastuksen. Myöhempinä vuosina tuli mukaan paljon muutakin, mm. todella virkistävät avoimet puutarhat.

Muistelen lämmöllä näitä puutarhavuosiani ja toivon, että talomme uusi asukas olisi innostunut puutarhahoidosta.

Lopuksi lämmin kiitos tälle ihanalle puutarhayhteisölle. Aloitin blogin pitämisen vuonna 2104, eli silloin kun jäin eläkkeelle. Ensimmäinen postaukseni oli 9.11.2014. Silloin olin puuhaillut puutarhan kanssa jo yli kymmenen vuotta. Tämä oli ensimmäinen kuva blogissani. Ensimmäiseen postaukseeni tuli yksi kommentti. Se oli Maatuskalta. Kiitos siitä, se merkitsi paljon; joku oli huomannut postaukseni.

Kuva ensimmäisessä postauksessani

Olette olleet turvana ja tukenani monissa vaiheissa. Olen saanut teiltä arvokkaita vinkkejä ja neuvoja liittyen erilaisiin puutarha-asioihin. Teidän kanssanne on ollut mukava olla kaikki nämä vuodet. Lämmöllä muistan kaikkea sitä tukea, mitä sain teiltä Kristan kuoleman yhteydessä. - Mutta en toki jätä tätä ihanaa blogiyhteisöä, vaikka minulla ei enää olekaan Joensuun puutarhaa. Varmasti enemmän aikaa kulutan kirjablogissani, mutta haluan edelleen käydä tutkailemassa kiinnostavia puutarhapostauksianne ja myös kuulemassa, mitä teille itsekullekin kuuluu. Ja ehkäpä Rauman maisemat tulevat teille tutuiksi kuvieni kautta. 

Ihanaa talven jatkoa teille kaikille! 

Tämä kiva Minnan haaste on tainnut kiertää jo aika monella, eli en haasta enää ketään. 



54 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että aiot olla jatkossakin läsnä puutarhablogien puolella. Ehkä saamme vielä jonain päivänä nauttia hienoista matkakertomuksistakin, kunhan pääsemme koronasta eroon.
    Voin kuvitella, miten haikeaa sinun oli luopua Joensuun puutarhasta. Sinne jäi monta multaan ja kukkiin kätkettyä ilon ja surun kyyneltä. Rauma tarjoaa teille varmasti paljon uutta ja mielenkiintoista. Kotihan syntyy sinne, missä ihmisen sydän on levollisin.
    Viikonloppu lähestyy. Kuulaita talvipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Between. Kauniita talvipäiviä myös sinulle!

      Poista
  2. Kiitos tästä haastevastauksesta. Koskaan en ehtinyt avoimien puutarhojen aikaan pihallasi vierailemaan mutta onneksi teit tämän postauksen. Haikeaa varmasti ja ehkä vähän jännääkin nyt kun olet ihan toisenlaisessa ympäristössä, kirjaimellisesti toisella puolella maata.
    Kaikkea hyvää Anneli sinulle uuteen elämänvaiheeseen ja kotiin. Nähdään blogin kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit katsella kuvia puutarhastamme. Kiitos paljon, tähän uuteen ympäristöön pyrimme ja haluamme sopeutua. Kaikkea hyvää myös sinulle opintoihisi ja kaikkeen muuhunkin.

      Poista
  3. Sinne jäi kaunis puutarhanne, mutta onneksi jäi muistot ja kuvat. Oli mukavaa, että saatihin isännän kans siälä poiketa :) Rauman terassi tariuaa helappohoitoosuutta, mutta kuitenki jotaki tekemistä. Hyvää tammikuun jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi on kauniit kuvat ja hyvät muistot. Ja oli todella kiva tavata sinut ja miehesi. Ehkä vielä joskus tapaamme! Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Minä kyllä kerran kävin pihallanne Avoimissa puutarhoissa. Oli mukava käydä ja hienoa kun miehesikin oli innokkaasti mukana pihaesittelyssä.
    Niin on kipeää jättää piha. En oikein vieläkään uskalla kunnolla katsella kuvia omasta entisestä pihasta. Eipä siitä ole kuin vajaa 3 vuotta kun läksin sieltä hyvin, hyvin väsyneenä pois.
    Mukava jatkaa tuttavuutta vaikka näin bloginkin kautta. Pitää katsella kirjablogiasikin enemmän, nyt olen sen tainnut unohtaakin.
    Kyllä sinä pääset jotain pihalle laittamaan vielä, kun rivitalossa asutte. Hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sinullakaan ole pitkää aikaa siitä, kun muutit pois Pohjois-Karjalasta. Onneksi sain käydä teillä ja tutustua kauniiseen puutarhaasi. Sinun oli varmasti hyvin raskasta muuttaa pois. - Pidetään yhteyttä täällä blogimaailmassa ja ehkä muutenkin. Mukavaa tammikuun jatkoa!

      Poista
  5. Ihana kunnia saada olla blogisi ensimmäinen kommentoija :)
    Monia haikeita, ihania, jopa kipeitä ajatuksia ja muistoja tulee varmasti mieleen vielä usein entisestä, kauniista puutarhastasi. Teit uudelle asukkaalle hienon pihan valmiiksi, toivottavasti hän osaa arvostaa saavutuksiasi.
    Hyvää kevään odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sinut aina Maatuska siitä ensimmäisestä kommentistasi. Tuntui niin hienolta, että joku oli huomannut postaukseni, lukenut sen ja vielä kommentoinut. Kaikkea hyvää talveesi!

      Poista
  6. Oi, teistäkin on tullut raumalaisia!
    Vasta nyt luin sinun vanhempiakin postauksiasi, itselläni on blogimaailma jäänyt vähemmälle huomiolle viime kevään jälkeen, olen ollut instagramissa enimmäkseen, mutta nyt yritän myös ehtiä päivittää blogia ja lukea toistenkin blogeja.
    Tervetuloa Raumalle, ehkä taas tavataan vaikka kesällä, jos koronatilanne vaan sallii😊
    Varmasti oli haikeaa jättää ihana puutarhasi sinne Joensuuhun. Mutta pieneenkin pihaan voi luoda vaikka kuinka ihanan tunnelman vaikka juuri ruukkupuutarhan muodossa 🌱💚
    Leppoisia talvipäiviä teille ❄☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Marja, niin tuli meistä raumalaisia. Mietinkin tuossa yksi päivä, että olisipa taas mukava käydä katsomassa kaunista puutarhaasi. Mutta palataan asiaan kesemmällä, kunhan nähdään mihin tämä koronatilanne johtaa. Varmasti jossakin tavataan!

      Poista
  7. Nyt oli niin koskettava postaus. Paljon elämää ja mitä muistoja. Niin paljon, ettei äkkiseltään ehdi sisäistämään kaikkea. Omakotitalo antaa paljon mahdollisuuksia, mutta kyllä rivitalossakin pääsee kaikenlaista puuhaamaan. Uusia ihania hetkiä ja kaunista talvea! Te kaikesta edelleen itsenne näköistä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Titta. Varmasti rivitalokin antaa puuhailumahdollisuuksia. - Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
    2. 👍 iloista ja innostavaa kevättä!

      Poista
  8. Kaipa uudesta pihastasi oman näköistäsi teet ja siitä jotain bloggaat? Toivottavasti ainakin.

    VastaaPoista
  9. Töitä on joutunut tekemään noin kauniiseen puutarhaan. Lumen alta paljastuu uusi piha ja siitäkin tulee omannäköinen.
    Mukavaa kevääseen kääntyvää talvea Raumalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä, mitä lumen alta paljastuukaan. Sitten vaan suunnittelemaan! Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  10. Hienosti toteutettu haastevastaus, muistopostaus omasta puutarhasta. Puutarha on mainio terapeutti ja sinäkin olet upottanut oman puutarhasi multaan niin ilot kuin surut. Tuntuu haikealta jättää puutarha, vaikka toisaalta elämänmuutos tuo tullessaan varmasti mukanaan kaikkea uutta ja kivaa. Toivon näkeväni täällä blogissa kesällä edes muutaman vilauksen uudelta pihaltanne ja epäilemättä runsaasti kukkivista kesäkukkaruukuistasi ;) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Minna. Olen niin samaa mieltä siitä, että puutarha on mitä parhain terapeutti. Nyt mennään uutta kohti! Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  11. Kauniin kuvin varustettu mielenkiintoinen kirjoitus Pihakuiskaajan puutarhasta historioineen; varikkäät kukat tekivät hyvää sielulle ja sydämelle! Onnellista, että Sana-Seppokin löysi uuden hyvän kodin...

    Uusi piha, uusi kevät ja uudet kujeet suokoot Sinulle monia mukavia hetkiä myös puutarhan saralla.
    Puutarhassassi on ollut mukavaa kuisketta kuunnellen kuljeskella, jatketaan harjoituksia Kirjojen kuiskeen merkeissä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Nautitaan talvisesta luonnosta uutta kevättä odotellessa. Mukavaa tammikuunn jatkoa sinulle!

      Poista
  12. Oli hienoa, että teitä tämän muokatun vastauksen haasteeseen. On varmaan haikeaa jättää oma puutarha taakseen, mutta onneksi teillä on harkittu ja mielekäs asuminen nyt Raumalla. Oli kiva lukea vastauksesi ja tutustua niiden myötä pitkän ajan arvokkaaseen työhön. Uusi lehti tuo varmasti myös uusia puutarhasuunnitelmia - tavalla tai toisella. Saat uuteen kotiinne tehtyä aivan varmasti jotain sinne sopivaa ja kaunista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Niin minäkin uskon, että jotakin uutta syntyy uudessa pihassakin. Sen verran syvällä ovat puutarhurin juuret. - Hyvää talven jatkoa sinulle!

      Poista
  13. Oi noin ihana puutarha, varmasti haikeana muistelet, uudet asukkaat on lumoissaan tuosta näkymästä kesällä.
    Kaunis talvinen kuva myös. Hyvää talven jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella, että uudet asukkaat innostuvat puutarhan hoidosta. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  14. Bom dia minha amiga Anneli, que vontade de conhecer esse lugar e sentir o perfume das flores.

    VastaaPoista
  15. Kauniin puutarhan jätin uusille omistajille. Toivottavasti pitävät siitä hyvää huolta!
    Nyt sitten pienempi hoidettava sinulla ja tulee varmast iolemaan tosi kaunis ja mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti uudet asukkaat tykkäävät puutarhasta. Harmittaisi kyllä, jos kaikki jäisi hunningolle. Nyt on sitten uudet jutut edessä.

      Poista
  16. Kauniin pihan jätit kotinne uudelle omistajalle ja toivotaan, että hän osaa sitä myös ahkeruudella hoitaa.
    Jäin kaipaamaan myös kuvistasi kauniita näkymiä sieltä Pielisjoen suualueelta. Jotenkin tunsin ne maisemat tavallaan omakseni. Äitini suku on tuolta Pielisen rannoilta ja kuviasi katsellessa tunsin saaneeni itselleni sukulaisterveisiä.
    Rivitalon piha voi olla hyvinkin monimuotoinen ja sen parissa kyllä kesä joutuisasti rientää. Kevät tuo varmasti monta mielenkiintoista löytöä ja siitä se sitten alkaa uuden pihan kunnostus.
    Terveisin täältä....rivarin pihan omistajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, jos uusi omistaja innostuu puutarhasta. Kiva kuulla, että sinullakin rivitalo. Kiva odottaa kevättä ja nähdä, millaisena piha näyttäytyy silloin. - Onpa mukava, kun olet tykännyt katsella Pohjois-Karjala kuviani.

      Poista
  17. Ihania kuvitettuja puutarhamuistoja sinulla.
    Puutarhasi oli tosi kaunis ja olen sanonut parikin kertaa miehelle, että varmasti joskus tunnet haikeutta sitä ajatellessasi.
    Odotan innolla, mitä keksit rivitalopihan kaunistukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Kiva kuulla, että puutarhani on ollut mielessäsi! Mielenkiinnolla odotan kevättä. Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  18. mas que jardins mais bonitos e que flores lindas bravo adorei adoro flores bjs saude

    VastaaPoista
  19. Onneksi sinulla on muistot ja kuvat, joihin voi palata. Onnea uuteen kotiin ja pihaelämään siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä oli kiva tehdä tätäkin postausta ja muistella menneitä vuosia. Katsotaan, mitä uusi piha pitää sisällään, se selvinnee sitten keväällä.

      Poista
  20. Olipa kiva että vastasit laittamaani haasteeseen! Niin hieno postaus, sinä ja puutarhasi ehditte kokea niin paljon. Mukava kuulla, ettet aio jättää puutarhablogeja. On siinä uusilla omistajilla jännää, kun muuttivat vanhaan taloonne talvella ja keväällä alkaa nousta vaikka mitä puutarhassa!

    VastaaPoista
  21. Kauniita kuvia ihanasta puutarhastasi! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  22. Kun jotain jättää taakseen, niin jotain uutta tulee tilalle. Varmasti haikeaa jättää noin upea puutarha. Minulla tuli mieleen oma muuttoni Lounais-Suomesta Koillismaalle. Pitkä loikka kuten sinullakin.
    Rauman kevättä odotat mielenkiinnolla, vaan nythän sielläkin on kait lunta?

    VastaaPoista
  23. Ihan ensiksi, onnea ja terveyttä alkaneelle vuodelle!
    Kiitos kommentistasi ja joulutervehdyksestäsi. Pahoittelen että vasta nyt vastailen.
    On varmasti haikeaa jättää hyvästit noin kauniille puutarhalle. Itäsuomalaisena odotan innokkaasti kuviasi Raumalta. Siellä on varmaan hauskempi ilmastokin. :)
    Ihanaa kevättalvea!

    VastaaPoista
  24. Seu jardim era lindo! Eu amo plantas e apesar de morar em um apartamento pequeno tenho várias!
    Adoraria ter um jardim imenso pra cuidar! Beijos!

    VastaaPoista
  25. Beautiful garden and flowers. Thanks for sharing.
    Have a good day!

    VastaaPoista
  26. Ihana puutarha jäi taakse, ja toinen ihana on varmasti tulossa!

    VastaaPoista
  27. Niin se on että puutarha hoitaa ihmistä ja ihminen puutarhaa. Loit kauniin pihan, josta uuden omistajan on helppo jatkaa.

    VastaaPoista
  28. Etsitkö lainaa toiminnan elvyttämiseksi, joko projektin toteuttamiseksi tai asunnon ostamiseksi, mutta pankki asettaa sinulle ehtoja, joita et pysty täyttämään? Olen ratkaisu ongelmasi. Itse olen yksityinen luotonantaja ja myönnän lainoja kaikille, jotka pystyvät täyttämään ehtoni. Korko on 3% vuodessa. Ota yhteyttä minuun nopeasti saadaksesi lisätietoja.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com
    WhatsApp: +33752366330

    VastaaPoista
  29. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...