tiistai 26. lokakuuta 2021

Olen nyt kolminkertainen mummo

Hei kaikki! 

Hienoja onnentäyteisiä uutisia täältä Raumalta. Olen nyt kolminkertainen mummo. Tyttäreni sai poikavauvan sunnuntaina Porin sairaalassa. Näin Minja, 6 vuotta, sai pikkuveljen. 

Tässä hän on, pikkuinen.
Muutama syksyinen kuva täältä Raumalta. Lunta meillä ei ole vielä ollut. Sateita ja tuulta kyllä.

Melkein jokaisella merenrantakävelyllä kohtaa joutsenia.
Rauma on vanha kaupunki ja vanhoissa kaupungeissa aina kummittelee, eikö vaan? Raumalla järjestetään opastettuja kummituskävelyjä. Tässä kummityskävelymme pelottava opas.


Vanha raatihuone iltavalaistuksessa

Ai niin, kävinhän minä kirjamessuilla. Tällä kertaa Turun Kirjamessuilla. Täältä on niin lyhyt matka Turkuun.
Kiva oli, kun messu toteutui.

Mukavan kirjapinon kanssa palasin messuilta. Tässä Johanna Venhon teos Syyskirja, joka kertoo Tove Janssonin ja Tootin (Tuulikki Pietilä) viimeisistä päivistä Klovharun saarella Pellingissä. Kirjassa eletään nykypäivää saaressa meren ja luonnon keskellä, mutta lukija saa kulkea Toven kanssa pitkän matkan, aina 1940-luvulta 1990-luvulle. Pidin paljon kirjasta, kuten pidin Johanna Venhon edellisestä kirjasta Ensimmäinen nainen
Syyskirja on nyt arvottavana blogissani. Vielä ennättää osallistua, osallistumisaika päättyy sunnuntaina 31.10. Tässä linkki. Tervetuloa osallistumaan!

Juuri kun pikkuveli oli syntynyt, Attendosta Leppävirralta soitettiin, että äitini vointi on heikentynyt. Lähdenkin huomenna häntä katsomaan, joten en ihan heti pääse vastailemaan kommentteihin.

Mukavaa syksyn jatkoa!

67 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut uudelle mummoudelle 💖💖💖💖💖!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

      Poista
  2. Onnea täältäkin kolminkertaiselle mummolle!
    Olipas pelottavan näköinen opas.
    Toivottavasti äitisi tilanne kohentuu. Turvallista matkaa sinulle Leppävirralle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kristiina. Onhan äidillä ikää jo 95 vuotta eikä ole ihme, jos voimat hiipuvat. Päätin lähteä reissuun junalla/bussilla, kun ei näistä keleistä oikein tiedä.

      Poista
  3. Paljon kivaa ja jännää sinun elämässäsi.
    Onnea uuden pikku tulokkaan johdosta 💕
    Joutsenkuvat aina niin ihania...

    VastaaPoista
  4. Onnea mummolle ja muille vauvan läheisille<3

    VastaaPoista
  5. Onnea ja siunausta pienellä ja hänen vanhemmilleen - myös niille isovanhemmille, eli teille myös 🙂 Ja parempaa vointia äidillesi! Ja voimia sinulle siihen reissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Metsäntyttö. Onnea ja siunausta minäkin toivon uudelle tulokkaalle. Kiitos myös matkatoivotuksista. Äitini on jo 95 vuotta eli voimat alkavat pakostakin hiipua. Koskaan ei tiedä, onko käynti viimeinen.

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut ihanasta uudesta pikkuisesta lapsenlapsesta! Kiva, että saat olla lähellä seuraamassa lapsen kasvua.
    Toivon myös parempaa vointia äidillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Päivi. On kyllä kiva, kun on samalla paikkakunnalla tyttären perheen kanssa niin että saa olla mukana lapsen kasvussa. Mukavaa lokakuun loppua sinulle!

      Poista
  7. Onnea isoäidille ja pikkuveljen perheelle.
    Voimia myös äitisi tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuntuu niin hyvältä, että kaikki meni hyvin vauvan kanssa. Äitini tilanne luonnollisesti huolestuttaa, mutta voinnin huononeminen ei ole mikään ihme, onhan äidilläni jo ikää 95 vuotta.

      Poista
  8. Paljon onnea koko perheelle!
    Voimia äidillesi ja sinulle äitisi kanssa.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnen toivotuksia, ne on niin ihania ne lastenlapset, minulla alkavat ollaa kohta aikuisia, yksi on jo aikuinen, ja nuorin on 11v.Nuorin lapsistani ei teekkään lapsia.
    Mahtava ikä äidilläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Minun lastenlapseni ovat 6 vuotta ja 11 vuotta ja nyt sitten tämä vauva.

      Poista
  10. Sydämelliset onnittelut perheelle ja mummolle!

    VastaaPoista
  11. Sydämelliset onnittelut mummolle. Oi, muistan niin elävästi nuo mummoksitulot omallakin kodallani. Ne ovat hienoja hetkiä. Nyt lapsenlapseni ovat aikuisia.
    Toivottavasti äitisi vointi kääntyy parempaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Kyllä nämä ovat niitä elämän tähtihetkiä.

      Poista
  12. Parabéns minha querida amiga. Muita saúde também.

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut. Lastenlapset ovat suuri rikkaus ja ilo. ❤️

    VastaaPoista
  14. Isosti onnea Triplamummolle!!! Lastenlapset ovat suuri ilo, onni ja voimavara, - ylimääräinen bonus elämältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Samaa mieltä, lastenlapset ovat ihania! ❤️

      Poista
  15. Lämpimät onnittelut pikkumiehen johdosta sekä pojan perheelle että isovanhemmille!
    Toivottavasti äitisi vointi paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. On niin kiva kun Minjalla on nyt pikkuveli. Kävin jo äitini luona, valitettavan heikkokuntoinen hän on.

      Poista
  16. Onnea kovasti sinulle ja pienelle perheineen :)
    Minusta tuli reilu kk sitten seitsenkertainen mummu :) On tää elämä ihanaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Maatuska. Onnea seitsenkertaiselle mummulle! Aika paljon olet minua edellä. 😊

      Poista
  17. Paljon onnea uudesta pienokaisesta ja kaikkea hyvää myös äidillesi. Toivottavasti vointi paranee...

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! Isovanhemmuus on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta. Muistankin, että sinulla on paljonkin kokemusta isovanhemmuudesta.

      Poista
  19. Lämpimät onnittelut pienen pojan syntymän johdosta kaikille osapuolille! Toivottavasti äitisi vointi kohenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! On se vaan ihana asia! Minäkin toivon äidilleni parempaa vointia elämänsä loppuvuosiin.

      Poista
  20. Isot onnittelut mummolle ja koko perheelle!
    Toivottavasti äitisi voi jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sartsa! Minäkin toivon, että äitini saisi viettää rauhassa ja ilman kipuja elämänsä viimeiset vuodet. - Kiva kun osallistuit blogini kirja-arvontaan.

      Poista
  21. Sydämelliset onnittelut sekä mummolle että koko perheelle! On ihmeellistä, miten elämän ilot ja surut kulkevat käsi kädessä... äidillesi parempaa vointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Itse ajattelin samaa, valot ja varjot seuraavat toisiaan. Toivon äidilleni turvallisia viimeisiä elinvuosia.

      Poista
  22. Onnea mummolle ja koko perheelle.

    VastaaPoista
  23. Onnea pikkumiehen mummolle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  24. Onnea mummolle ja toivottavasti äitisi vointi paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Toivon, että äitini saisi elää turvallisesti ja ilman kipuja elämänsä viimeiset vuodet.

      Poista
  25. Hi everyone I'm Mrs. ALEKSI TAISIYA, My husband divorced me 2 years ago to live with another woman and i have tried have him back but i could not, so i try to do many things to get him back and he refuse to come back. One faithful Friday morning, I visit a forum for tips on how to get your Ex back and there i saw a lady testifying on how Dr.AKHERE helped her to get her husband back after he was tie down with a spell by another woman. Although I never believed in spiritual work I reluctantly tried him because I was desperate and i contact him and explain my problems to him, to my greatest surprise Dr.AKHERE helped me to bring back my husband after 5days and now my relationship is more perfect just as he promised. Getting your ex back permanently does not only bring back someone you love but it will also reunite your lovers feelings. My husband now treats me like a Queen and always says he loves me all the time. If you are passing through difficulties in your relationship, Doctor AKHERE can help solve marital problems, restore broken relationships and some other things. I can assure he's highly potent and reliable. Email him for urgent help [AKHERETEMPLE@gmail.com ] or +2349057261346 .

    VastaaPoista
  26. Beautiful photos! Thanks for sharing :)

    Abdel | Infinitely Posh.

    VastaaPoista
  27. Olen hieman kahlaillut blogimaailmaa pitkästä aikaa ja täältä löytyi ihana ilouutinen. Paljon onnea suloisen pikkuvauvan vuoksi. Hän tuli valostuttamaan pimeyttä ja on kokenut jo ensimmäisen joulunkin:)

    VastaaPoista
  28. Kiitos Irja. Todellakin hän tuli valostuttamaan pimeyttä. Hän on aivan ihana.

    VastaaPoista
  29. Onnea ja siunausta pienokaiselle ja koko perheellenne.

    VastaaPoista
  30. Sydämelliset onnittelut pikkuisen vaavin syntymän johdosta!<3

    VastaaPoista
  31. The Best Casinos & Slot Games in Las Vegas
    It's a big deal with a casino, but with so many 진주 출장마사지 ways to play the game, you're just not 안성 출장안마 sure 순천 출장마사지 what to do 전라북도 출장샵 when it 서귀포 출장마사지 comes to the casino itself.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...