torstai 18. elokuuta 2016

Kiinnostavatko sinua mosaiikki- ja kaakelityöt?





Nilsson & Arvidsson: Mosaiikki, kaakeli ja betoni
Mäkelä, 2016.

Tässäpä oiva kirja niille, jotka tykkäävät tehdä itse koriste-esineitä ja tuotteita mosaiikista ja kaakelista. Puutarhaan on mukava rakennella itse jotakin, mieluiten jotakin kaunista. Itse tehtyjä koristeita ja rakennelmia on kiva katsella ja esitellä vieraille. Kirjassaan Mosaiikki, kaakeli ja betoni Malin Nilsson ja Camilla Arvidsson esittelevät töitä, joita on hauska ja melko helppokin tehdä. Heidän käyttämänsä materiaalit ovat enimmäkseen mosaiikki ja kaakeli sekä jonkun verran myös betoni. Kirjassa esitellään esineitä sekä sisäkäyttöön että puutarhaan. 


Tässä on kaunis kaakelisohva. Tällaisen sohvan voi laittaa vaikkapa puutarhaan tai patiolle ja luonnollisesti myös sisätiloihin. Tässä voi mukavasti yhdistellä erilaisia kaakelimalleja.
Tähän kauniiseen kukkapylvääseen ihastuin heti. Vaatimaton kukkapylväs on saanut uuden asun, kun se on maalattu ja se on koristeltu washiteipillä ja valkoisella, kuusikulmaisella  mosaiikilla.
 
Kirjassa on runsaasti innostavia ohjeita harrastajlle: mm. koristeltu sohva, kaakelipöytä, valettu ja mosaiikein koristeltu lintuallas, pienet kaakelitaulut ja kaakeloitu ruukunalunen. Kuvitus tukee hyvin kirjan tekstiä.

Tässä on aivan ihana lintuallas. Seinäruukku on betonista ja taustalla oleva mosaiikki on liimattu vesivanerille.

 
Kirjassa esitettyjä ideoita on todennäköisesti melko helppo harrastelijankin toteuttaa, koska kirjan lopussa on selkeät työohjeet ja vaihe vaiheelta etenevä työkuvitus. Mukana on kyllä muutama haasteellisempikin työ.

Kirjailijat toteavatkin:
”Toivottavasti tämä kirja innostaa sinut harrastamaan mosaiikki- ja kaakelitöitä. Ja toivottavasti muistat nauttia puuhailusta”.

Kaunis kaakeloitu kukkalaatikko
 
Kiitos Mäkelä tästä mielenkiintoisesta kirjasta. Järjestän tässä lähiaikoina syysarpajaiset blogissani ja tämä kirja tulee olemaan palkintokirjana.

Nilsson, Malin & Arvidsson, Camilla: Mosaiikki, kaakeli ja betoni. Suomentanut Heli Mäntyranta. Mäkelä. 2016.


16 kommenttia:

  1. Kiinnostaa!!! Wautsiwau - kiitos vinkistä.. täytyykin metsästää tuo kirja käsiin.. ja osallistua tuevaan arvontaasi=)

    VastaaPoista
  2. Tuo laitettava hankintalistalle! Aivan ihanan tuntuinen opus ja hyödyllisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella hyödyllisen tuntuinen opas. Muistahan sitten osallistua arvontaani.

      Poista
  3. Mulla oli muutama vuosi sitten hirmu pakkomielle saada tehtyä sellainen espanjalaistyyppinen puutarhapöytä, jonka kanteen olisin liimaillut vanhoista laatankappaleista pilkottua mosaiikkia, mutta se homma on aina vaan aloittamista vaille valmis :). Samoin kuin betonityöt, joita päätän joka kesä tehdä, mutta vielä en ole edes sitä sementtisäkkiä saanut aikaiseksi ostaa.. Ehkä tänä talvena olis oikea aika sillekin, kun mua ei enää kotona kukaan tarvi ja aikaa olis käytettäväksi vaikka mihin.

    Kirja kuulostaa kivalta! Pitää tutkailla, josko löytyisi kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt vasta luin tuon viimeisen lauseen, että aiot arpoa kirjan myöhemmin. Täällä ollaan jo peukut pystyssä, vaikkei arpajaiset vielä ole alkaneetkaan :)

      Poista
    2. Kiva kun tykkäät kirjasta. Arpajaiset on tulossa lähaikoina.

      Poista
  4. Kaikki nämä mosaiikit, betonit ja kaakelit ovat houkuttelevia! Tuotokset ovat usein käyttöesineitä, mikä on luontevaa. Odotellaan siis arvontaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät kirjasta. Arvonta tulee lähiaikoina.

      Poista
  5. kirjassa näyttää olevan tosi ihania juttuja

    VastaaPoista
  6. Laitan teoksen heti kirjaston varauslistalle. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit kirjasta. Muistahan sitten osallistua arvontaan, jos kirja tulisi sitä kautta.

      Poista
  7. Juuri tuollaista opasta tällä hetkellä kaipaan miettiessäni betonisen pallon päällystämistä mosaiikilla. Eikä muutkaan ideat ja ohjeet olisi haitaksi. Kiitos vinkistä ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät kirjasta. Kaunista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. No kyllä kiinnostaa, muutaman mosaiikin olenkin joskus väkertänyt. Mieli tekisi tehdä lisää kun sitä aikaa vain riittäisi. Tuosta saisi ihania ideoita ja varsinkin inspiraatiota.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...