torstai 31. toukokuuta 2018

Imatralla kosken kuohuja ihailemassa

Otimme pikkubreikin ja pistäydyimme Imatralla. Ihastuimme talvella Valtionhotelliin ja halusimme kokea kauniin hotellin ja kosken näin kesäaikaan. Ja se kyllä kannatti - kaunista oli.

Tässä se on, aivan kuin satulinna. Valtionhotelli on nykyisin Scandic-hotelli.

Kosken kuohunta oli meille yllätys. Julkisuudessa on tiedotettu, että korjaustöiden vuoksi koskinäytöksiä ei järjestetä tänä vuonna, mutta tässä ei olekaan kysymys koskinäytöksestä, vaan veden juoksutuksesta, koska vesi on niin ylhäällä.

Kerrassaan mahtavaa


Kosken villit kuohut

Kallioissa oli muistomerkkejä. Brasilian keisari Pedro oli käynyt Imatralla v. 1876.



Kuvaamassa ja ihailemassa maisemia

Tässä on Ritikkarannan työläisasuntomuseo. Täällä Ritikanrannassa asuivat Tornatorin työläiset Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan kirjoissa. - Kiva oli käydä tässä viehättävässä ympäristössä, vaikka museo ei ollutkaan auki.
Tässä on Imatran Veteraanimuseo. Museo yllätti monipuolisuudellaan.
Tällaiselta museossa näytti. Siellä oli esineistöä koko itsenäisyyden ajalta.

Museo toimii edelleen kotina.




Lotta-asusteita sai kokeilla.
Meillä olikin kiva hotellihuone. Näkymä oli koskelle päin. Huoneessa oli parveke, joten myös sieltä käsin sai ihailla kosken kuohuja.

Illastimme Valtionhotellin kauniissa Linnasalissa.

Tähän loppuun vielä arvontamuistutus.

Arvonta 

33 kommenttia:

  1. Imatra on mielenkiintoinen retkikohde. Käväisin siellä muutama vuosi sitten Karjalaisten retkellä, mutta ei ollut aikaa tutustua kovin hyvin kaupunkiin. Kiitos siis esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Imatra on mukava retkikohde. Yllättävän paljon näkemistä melko pienessä kaupungissa. Ja niin kaunista!

      Poista
  2. Kerran olen Imatralla käynyt, tosin talviaikaan, jolloin kosket eivät ole parhaimmillaan. Upeita kuvia matkastanne!

    VastaaPoista
  3. Kerran olen Imatralla käynyt, tosin talviaikaan, jolloin kosket eivät ole parhaimmillaan. Upeita kuvia matkastanne!

    VastaaPoista
  4. Upeat kuvat ♥ Ja onpa upea tuo hotelli! Luksusta että on oma parveke ja vielä tuollaisin näkymin.
    Imatraa olemme kipparini kanssa nähneet varsin suppeasti veneilijän näkökulmasta kahtena kesälomana, eli polkupyörillä tuli käytyä lähinnä kaupoilla ja torilla :) Kaunis ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki.

    VastaaPoista
  5. Tuo hotelli on niin upea! Olen siellä joskus nuoruudessani yöpynyt.
    Upeat kuohut koskessa.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia ja hotelli tosiaan kuin prinsessan linna. Mahtavaa on keväisen kosken kuohunta ja kaunista katseltavaa!

    VastaaPoista
  7. Imatralla on kauniita paikkoja, kosken kuohut ovat mahtavia!

    VastaaPoista
  8. Upea hotelli ja Imatrankosken kuohut aivan mahtavat! Hienoja kuvia, kiitos niistä!

    Olisi mukavaa tehdä kesäretki tuonne. Mies on kokenut Valtionhotellin palvelut aikoinaan jollain kurssilla ja kehuu edelleen miljöötä monien vuosien jälkeenkin.

    Ihanaa alkavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
  9. Satulinna ja satumaisemat. Satumaisen kaunis aikuinen Lotta <3
    Mahtavaa kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
  10. Imatralle pitää tosiaan asiakseen lähteä. Muuten siitä on turhan helppo ja joutuisa tie ajaa ohi. Oliko hotellissa kummitus? Olen kuullut jotain tarinaa Valtionhotellin kummituksesta, mutta en millään muista millä käytävällä se enimmäkseen liikkuu.

    Taidanpa itsekin tehdä sopivassa tilaisuudessa irtioton ja tutustua naapurikaupunkiin.
    Kiitos inspiraatiosta ja erinomaisista kuvista.

    VastaaPoista
  11. Ah ja oh! Olen nähnyt Imatran kosken kuohuvimmillaan...Jos matka Imatralle olisi lyhyempi, kävisin niissä maisemissa vaikka joka viikonloppu. Sait tallennettua puhuttelevia kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
  12. Imatralla en ole tainnut koskaan käydä. Kuvista olen aina ihaillut tuota hotellia. Voi jospa sinne joskus pääsisi yöpymään!

    VastaaPoista
  13. Kävin Valtionhotellissa Imatra-sarjan luettuani, mutta Ritikanrannan museosta en ole ennen kuullut, voi harmi.

    VastaaPoista
  14. En ole käynyt Imatralla vuosiin, kun vanhemmat ja täti ovat kuolleet eikä sukua enää siellä asu. Koski on kyllä nähtävyys. Kaunis kaupunki, Vuoksen rannatkin ovat avaria ja kauniita.

    VastaaPoista
  15. Kävimme Imatralla viimekesänä, mutta koski oli kuivan. LApsena viimeeksi nähnyt, kosken kuohut..:)

    VastaaPoista
  16. Kauniit maisemat ja museot. Valtionhotelli on kyllä ihan satulinnan näköinen.

    VastaaPoista
  17. Tuonne olisikin kiva tehdä retki, kiitos vinkistä:) Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  18. Mahtavat kuohut koskessa, vaikka ei sulut auki ookkaan. Harvoin tulloo Imatralle seisatuttuu, kun ohi ajetaan. Valtionhotellissa ois kiva käyvä.

    VastaaPoista
  19. Hyvät kuvat sait. Kosken juoksutus tosiaan voi tulla yllärinä ja silloin pääsee helposti kuvaamaan. Koskinäytöksen aikana voi olla kovakin tungos.

    VastaaPoista
  20. Hieno koski ja erikoinen hotelli, vaikuttaisi olevan mukava matka :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  21. Eka kuva lumoaa. Todellakin kuin satulinna :)

    VastaaPoista
  22. Tuolla täytyy kyllä käydä joskus! :D Muistan että olen lapsena käynyt imatralla. Valtionhotelli on varmasti elämys. :)

    VastaaPoista
  23. Imatran Valtionhotelli on kyllä aivan upea, tosiaankin kuin suoraan saduista! :)

    VastaaPoista
  24. Komea satulinna jossa olen itsekin päässyt vierailemaan.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  25. Imatralla on tullut käytyä ja yöpyä mutta ei Valtiohotellissa muutakuin käynti ulkopuolella. Koski on mahtava nähtävyys .

    VastaaPoista
  26. Tuo Imatran Valtionhotelli on kyllä kuin satulinna, todella kaunis!

    VastaaPoista
  27. Hienon näköinen paikka.
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  28. Upean näköinen hotelli. Imatran koski on hieno, olen joskus vuosia sitten nähnyt sen ja se teki vahvan vaikutuksen.

    VastaaPoista
  29. Ihanat kuvasi saivat matkustushaluni käyntiin... Tuonne...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...