maanantai 7. toukokuuta 2018

Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn




Arvostelukappale kustantajalta

Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn. 2017. Minerva. Kuvat: Saila Routio. 205 sivua.

Saila Routio on kirjoittanut ihastuttavan kirjan. Kirja, joka varmasti antaa iloa ja tarpeellista tietoa kaikille puutarhureille. Varmasti jokaisen puutarhurin unelmana on saada puutarha kukoistamaan keväästä syksyyn. Harva meistä tähän pystyy, mutta olen varma, että saamme hyviä vinkkejä Sailan kirjasta. 

Sailan lähtökohtana on rakentaa puutarhasta mahdollisimman monimuotoinen. Kun puutarhaan istutetaan korkeita ja matalia kasveja, eri aikaan kukkivia lajeja sekä vielä sipulikukkia niiden väleihin, tulee puutarhasta kiinnostava. Katsottavaa on paljon, mutta se ei ole ainoa eikä edes tärkein puoli. Monilajinen, kerroksellinen puutarha on terve ja hoitaa itse itseään. (s. 17) Saila kehottaa puutarhuria suunnittelemaan puutarha-alueen niin, että puutarhasta löytyy puita, pensaita ja kukkia, unohtamatta pensaiden ja puitten alustoja. 

Samalla tavalla edetään läpi koko puutarhan huolehtien, että siellä täällä on aukioita - laatoitusta tai nurmea - jotka tuovat hengähdystaukoa istutuksiin. (s. 19) 




Uusi kevät koittaa talven jälkeen
Kirjan rakenne on selkeä: kevät, kesä ja syksy. Kevätjaksosta me puutarhurit tunnistamme itsemme: puutarhan lähes pakonomainen päivittäinen kiertäminen. Onko jokin nuppu tai kukka auennut yön aikana? Ja voi sitä riemua, kun huomaamme ensimmäisten lumikellojen tai talventähtien kukkivan. Sitten tulevat ihastuttavat sipulikukat, joita toivottavasti on istutettu syksyllä montaa eri lajia, mikä takaa pitkän kukintakauden. Kevätkukkien kukintaa täydentävät kauniisti perennojen vihreät lehdet tai varret.



Kukkaloistoa koko kesäksi
Kesällä kukkalajitelma on paljon kevätkautta laajempi. Kirjassa saamme tutustua moniin perennoihin, mm akileijoihin, morsiusleinikkiin, lehtoängelmään, kulleroon, kurjenpolveen, tähtiputkeen ja särkyneeseensydämeen. Omiin suosikkeihini on aina kuulunut särkynytsydän. Pinkki perusmuoto on oikeastaan kaksivärinen: vaaleanpunaisten sydänten kärjistä riippuu valkoisia pisaroita. Se on häkellyttävän näyttävä ollakseen aito luonnonkukka Pohjois-Aasian metsistä. (s. 79)

 

Syyskukkijat ja liekehtivä ruska
Onneksi on syyskukkijoitakin, mm ängelmä, virginiantädyke, kellopeippi, punalatva, asteri, syysleimu ja syysvuokko. Puutarhan syyssiivoukseen kannattaa ryhtyä, vaikka puutarhainnostus ei enää olekaan huipussaan. Tärkeää on muistaa, että sipulikukkien istutus syksyllä takaa kaunista kukkaloistoa keväällä. 


Puutarhaunelmat todeksi
Sailan kirjassa on konkreettisia istutussuunnitelmia. Minua viehätti erityisesti istutussuunnitelma, jossa kukkapenkki loistaa sinisenä alkukesästä ja oranssina myöhäiskesällä.

Saila on hyvä kirjoittaja. Teksti on sujuvaa ja elävää. Tästä asiapitoisesta ja ammattitaidolla kirjoitetusta kirjasta nauttii jokainen puutarhuri. Hyvää tekstiä täydentävät Sailan itsensä ottamat taidokkaat valokuvat. Arvostan suomalaisia puutarhakirjoja, koska uskon, että suomalaisten ammattilaisten antamat ideat ja neuvot sopivat parhaiten omiin puutarhoihimme.

Saila Routio on maisema-arkkitehti, puutarhakirjailija ja freelance-toimittaja. Hän kunnostaa vanhaa taloaan kesäisin Turun saaristossa ja raivaa umpeenkasvanutta puutarhaa sekä rakentaa innokkaasti kohopenkkejä mm. vanhoista hirsistä. Tunnemme Sailan myös Saaripalsta-blogin kirjoittajana.

Sailan kirja tulee arvontaan blogissani lähitulevaisuudessa.

20 kommenttia:

  1. Tämä on aivan ihastuttava kirja <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja minulta vielä puuttuukin! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella tutustumisen arvoinen kirja. Hyvä teksti ja kauniit kuvat.

      Poista
  3. Kiinnostava ja kauniisti kuvitettu kirja. Erityisesti minua kiinnostaa se osuus, jossa sanottiin monimuotoisen puutarhan lähes hoitavan itse itsensä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirja kaikenkaikkiaan. Paljon asiaa ja kaunis kuvitus. Hyvää helatorstaita!

      Poista
  4. Tuollaiset puutarhakirjat ovat niin lempikirjojani. Niiden hankkiminen nykyään vaan tahtoo jäädä, kun netistä löytyy kaikki tarvittava tieto.
    Mukavaa kevätä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, netistä löytyy kaikenlaista. Joskus kuitenkin on mukava pitää ihan oikeaa kirjaa käsissä.

      Poista
  5. Mielen kiintoinen kirja.Kauniit kuvat. Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, hyvä kirja kaikenkaikkiaan. Paljon asiaa ja kaunis kuvitus.

      Poista
  6. Minäkin tykkään selailla puutarhakirjoja, joita hyllystä löytyy useampi. Talvi on parasta aikaa katsella kuvia ja suunnitella pihalle uutta.

    🌸🌸🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, talviaika on parasta aikaa puutarhakirjoille. Mukavaa helatorstaita!

      Poista
  7. Onpa i h a n i a vinkkejä ! Pidän tuosta monimuotoisuuden periaatteesta ja siitä että puiden ja pensaiden alle
    sijoitetaan kasveja. Eniten minua viehättää ajatus terveestä itse itsensä hoitavasta puutarhasta 🌷
    Kiitos hyvistä vinkeistä Saila Routiolle ja sinulle 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo monimuotoisuus on hieno periaate. Muutenkin Sailan kirjassa on paljon hyvää asiaa. Mukavaa helatorstaita sinulle!

      Poista
  8. Jatkuva kukinta taitaa olla jokaisen puutarhurin toive :) Kirja näyttää upealle. Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sailan kirjasta saa hyviä vinkkejä jatkuvaan kukintaan. Mukavaa helatorstaita!

      Poista
  9. Kivanoloinen kirja ja niin ihanat kuvat! Aurinkoista viikkoa♥

    VastaaPoista
  10. Niinpä, kukkaloisto keväästä syksyyn on varmasti monen haave. :)
    Kirja näyttää tosiaan kauniilta ja mielenkiintoiselta. Monimuotoisuus ja helppohoitoisuus ovat tärkeitä arvoja ja idea erivärisistä kukkijoista eri aikoihin kuulostaa minustakin hyvältä.
    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...