tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kevään kaipuu 2020 -haaste

Kevään kaipuu -haaste 2020

Sain Kevään kaipuu -haasteen Navettapiian Puuhamaan blogista. Valitettavasti haaste unohtui, kun en heti siihen vastannut. Eli nyt sitten viiveellä. Olikin kiva katsella kevätkuvia. Kevättä kohti ollaan menossa, vaikka meillä täällä Pohjois-Karjalassa maisema muuttuu päivä päivältä yhä talvisemmaksi. Joka päivä tulee lunta ja lumitöihin joutuu parikin kertaa päivässä. 


Viime keväältä: Pielisjoessa ei ole jäitä. Lumikin vähenee.

Huhtikuun alku pihassamme

Nyt ollaan jo huhtikuun lopussa

Nyt näyttää jo keväiseltä. Päivämäärä 18.5.
Kamera esille, kun näkee kevään ensimmäiset leskenlehdet.
Sisälläkin odotetaan alkavaa kesää. Kuva viime keväältä.
Ja sitten ne ihanat kevätkukat. Syksyn sipuleiden laitto on tuottanut tulosta.






Ihanat esikot
Särkynytsydän nupuillaan.
Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.


En haasta ketään, kun tuntuu että niin monet ovat olleet jo mukana tässä haasteessa. Mutta toki kopin voi ottaa kuka tahansa. - Mukavaa viikon jatkoa ja hyvää kevään odotusta!

38 kommenttia:

  1. Ah, kevät! <3 Kun lämpö ja valo lisääntyvät, luonto puhkeaa kuin yllättäen kukkaan. Sepä se onkin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen kevääseen enää niin kovin pitkää aikaa ole. Parin kuukauden päästä maisema on jo ihan eri näköinen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kevät on niin ihanaa aikaa. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää!

      Poista
  3. Kylläpä nuo kevätkukat on joka kerta niin ihastuttavia! Minulla ei esikot onnistu, täytyisi taas kokeilla. Ai, teillä joutuu tekemään oikein lumitöitä. Meillä ei olla kolaan koskettu tänä talvena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kolaan ei ole tarvinnut koskea koko talvena! Kyllä sää vaihtelee suuresti maan eri osissa. Minä tein eilenkin kahdet lumityöt.

      Poista
  4. Mielellään katselee kauniita keväisiä kuvia, kun sää ei nyt ihan keväiseltä vielä vaikuta! Vaikkei meillä lunta olekaan, niin koleaa ja märkää riittää joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät on ihanaa aikaa, eli sitä odotellen. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää sinulle!

      Poista
  5. Kiva oli katsoa noista pihakuvista, millainen on muutos näkymässä, kun kevät etenee muutaman viikon! Hyvä idea :). Kevät on niin ihanaa aikaa, kaikki uudet kukat ottaa aina ilolla ihmeteltäväksi. Kohta ollaan jo lähellä, vaikka nyt sataakin lunta täällä meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät on todellakin ihanaa aikaa. On niin mukava nähdä, kun uusi kasvu alkaa ja vihreyttä tulee näkyviin. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Voi, kiitos tästä postauksestasi, tuli niin todella hieno keväinen tunne!

    VastaaPoista
  7. Voi, miten kaunista! Ihana keväinen tuulahdus katsellessa kuviasi.
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihanaa aikaa! Kohta se on jälleen täällä. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää sinulle!

      Poista
  8. Mukavaa, että vastasit haasteesehen. Eikä haittaa, vaikka vastaa viiveellä, eikä katastrooffi olisi, vaikket vastaasisi ollenkaa. Tämähän o vapaaehtoosta :) Ny onki taas tämä aika vuaresta ku kevätkaipuu herää oikee kunnolla, mutta lunta vaan tuloo lisää, useemmiten.....ny meilläki. Ihana näky, tua aurinkoone kevätkuva ja jo huamattava viherrys. Kevätkukkiahan ei voita mikää :) Aurinkoosta kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät on ihanaa aikaa. On niin kiva palata kevätkukiin näin keskellä talvea. Eihän siihen kevääseen niin järin pitkä aika enää ole. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää!

      Poista
  9. Kiitos ihanasta postauksestasi värikylläisine kuvineen, jotka toki lisäsivät kevään kaipuuta näin harmaan, tuulisen ja tuhruisen aamuna, mutta jotka samalla todensivat, että kyllä se kaiken tämän alla odottaa tulemistaan!!
    Mainiota loppuviikkoa ja annetaan kevään itää rinnassamme:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät on ihanaa aikaa. Jo kahden kuukauden päästä luonto näyttää jo ihan erilaiselta. Sitä odotellen! Hyvää talven jatkoa!

      Poista
  10. Ihania kevätkuvia! Kyllä kevät on aina yhtä ihana. Meillä tämä talvi on ollut yhtä pitkää syksyä. Lumitöitä ei ole saanut tehdä kertaakaan eikä lumilapioita ole edes varastosta otettu esille. Nyt ei enää lunta kaipaakaan.
    Mukavaa kevään odotusta sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina. Kyllä kevät todellakin on ihanaa aikaa. Sää vaihtelee varsin paljon eri puolella Suomea, eilenkin tein kahdet lumityöt.

      Poista
  11. Kevätkuvat ovat aina yhtä innostavia. Kiva katsella, miten puutarha vihertyy ja värittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on niin ihanaa aikaa. Kahden kuukauden päästä luonto näyttää jo varsin erilaiselta.

      Poista
  12. Kyllä näistä kauniista kuvista jo kaipuu kesään ja kukkaloistoon saapuu. Meillä myös tuntuu, että mitä enemmän kesää kohden nyt mennään niin sitä enemmän lunta saapuu. Toivottavasti kuitenkin kevät ja kesä saapuu ajoissa. Mukavaa päivänjatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, lunta tulee aina vaan enemmän, eilenkin tein lumityöt kaksi kertaa. Mutta eiköhän se tästä, päivä pitenee ja valo lisääntyy. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää!

      Poista
  13. Ihanat kuvat ja kevään ihmeet.Kiitos vierailusta.Kysyit noista atc-korteista.Niitä ei myydä vaan harrastajat vaihtavat keskenään.Myynti on siis säänöissä kielletty.Kortilla voi toki ilahduttaa ystävää ilman vaihtoakin-mutta ei myymällä. Ihanaa kevään tuloa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija. Kiitos noista korttitiedoista. Hyvää kevään odotusta myös sinulle!

      Poista
  14. Keväällä puutarhan muutokset ja luonnon vihertyminen tapahtuvat vauhdilla. Ihanat kevätkukat, erityisesti tuo esikko sulatti sydämeni. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset kevätkukat ovat ihan parasta! Kasvun ihmeitä on niin kiva seurata. Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää!

      Poista
  15. Kiva kuvasarja pihan samasta kohdasta. Mukavasti huomaa kevään etenemisen. Huhtikuun lopun kuvan kohdalla sydämessäni läikähti. Tuohon näkymään ei mene enää kauhean kauaa! <3 Kauniita kevätkukkia. Esikoita pitäisi hankkia itsellekin. Ihana odotella kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, on niin kiva odotella kevättä. Vaikka lunta meillä kyllä riittää, eilenkin tein lumityöt kaksi kertaa. Mukavaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  16. Mukavan näköinen ja muotoinen on tuon kolmion muotoinen alue! Kolmio on hyvä muoto!

    VastaaPoista
  17. Kevään etenemisen näkee havainnollisesti noista päivämäärillä varustetuista kukkapenkkikuvista! Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti ollaan menossa! Hyvää kevään odotusta myös sinulle!

      Poista
  18. Oi, kohta kevät on taas täällä.

    VastaaPoista
  19. Teillä on kyllä tosi kaunis puutarha! Ihania kevätkuvia olet valinnut, ja lohdullista on, miten nopeasti kasvit sitten lähtevät kunnolla kasvuun, kun kevät koittaa. Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan! Ihanaa maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...