torstai 23. maaliskuuta 2017

Piipahtaminen kukkakaupassa

Mukavaa torstai-iltaa! Tänään ajattelin pistäytyä kukkakaupassa, mutta ei se ihan pistäytymiseksi jäänyt. Kukkakaupat ovat niin ihania paikkoja; niin paljon ihania kukkia, niin paljon ihania värejä ja niin paljon mukavia ihmisiä. 

Paikka, jossa kävin, on Joensuun Kukkatalo. 

Paljon värejä

Keltainen on kevään väri.

Ihastuttavat narsissit

Upean väriset ruusut

Tulppaanit ovat varma askel kohti kevättä.


Kukkakaupasta löytyy paljon muutakin kuin kukkia.

Nämä söpöläiset tulivat kotipöydälle.

Illalla olin kansalaisopiston yrttikurssilla. Ajattelin, että olisi mukava koettaa jotakin uutta hyötypuutarhassa ja siksi menin tälle kurssille. Kurssi jatkuu ensi viikolla. Tänään saatiin hyvää perustietoa eri yrttilajeista.

Tämän päivän kauniit  pilvet

Ja vielä muistutus arvonnasta. Arvontaan pääsee täältä.
Hyvää loppuviikkoa! Kiva viikonloppu tiedossa; lähden nuorimman tyttäreni kanssa Jyväskylän kirjamessuilla. Olimme siellä vuosi sitten ja oli niin kiva tapahtuma, että mennään sinne uudemman kerran.

65 kommenttia:

  1. Oih, mikä kukkakauppa, melkoinen valikoima kukkia ja ruukkuja! Viikonloppusi kuulostaa mielenkiintoiselta, mukavaa messuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaupat ja taimitarhat ovat niin ihania vierailupaikkoja. Siellä viihtyy vaikka kuinka kauan. Kiitos messutoivotuksista!

      Poista
  2. Kukkatalossa käynti on yhtä juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kaikki ne kukat ja kaikki ne värit. Suorastaan lumoavaa.

      Poista
  3. Hienoa käydä kukkivassa kaupassa, ja ainahan sieltä jotain tarttuisi mukaan. Mukavia messuja Jyväskylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vähän tarttui nyt mukaan, kun kaikki aika meni lähinnä ihailuun. Oli niin kaunista ja niin ihanan värikästä. Kukkatalo on sinullekin varmaankin tuttu, vai mitä?

      Poista
  4. Mukavaa messumatkaa hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos messutoivotuksista! Uskon, että meillä on aika mukava reissu. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. No ei tosiaankaa tuallaasesta paikasta voi olla ostamata mitää :) Hyvin varusteltu kukkakauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on meillä päin paras kukkakauppa. Siellä on niin mukava käydä. Ostoksia en juuri tehnyt, kun kaikki aika meni vaan ihailuun.

      Poista
  6. Mahtava kukkakauppa, tuolla on valikoimaa. Kivat tuomiset kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaupat ja taimistot ovat niin mukavia vierailupaikkoja. Voi vain ihailla kaikkia kukkia ja kaikkia värejä.

      Poista
  7. Kukkakaupasta saakin ihanien kukkien lisäksi reilun annoksen väriterapiaa kotiin tuomisiksi:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kukkakaupat ja taimistot palvelevat monta eri tarkoitusta. - Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Ihanaa väri-iloittelua kukkakaupassa. Antoisaa messumatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos matkatoivotuksesta ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Rakastan kukkakauppojen tuoksua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kukkakaupat ovat ihan partaita paikkoja.

      Poista
  10. Onpa Kukkatalossa ollut todellisia kevään värejä! Meille on tulossa mukava viikonloppu :)

    VastaaPoista
  11. Kukkakaupat ja erityisesti kasvihuoneissa olevat ovat aina yhtä ihania. Siellä voi kierrellä vaikka kuinka kauan. Mukavaa perjantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ajan kulua ei edes huomaa. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Kukkakaupat ovat ihania, siksi niissä ei uskalla kovin usein vierailla. Vierailu tulee helposti kalliiksi... Onneksi täällä saa ihailla muiden ostoksia. Kauniita helmililjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kukkakaupat ja taimistot ovat kyllä niin ihania. Nyt meni aika kokonaan ihaillessa, ja ostokset jäivät vähäisiksi. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  13. Upeita kukkia ja kuvia! Näin kevään tullessa kukkavalikoimat ovat runsaimmillaan. Muscarit ovat niin suloisia kotiinviemisiä.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ihanat kukat. Minäkin pidän kovasti muscareista, ovat niin vaatimattoman kauniita. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  14. Herkulliset värit kukkakaupassa! Mukavaa perjantaita ja messureissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos messutoivotuksista. Uskon, että meille tulee mukava viikonloppu. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Vau mikä kukkakauppa! Ei taida täältäpäin löytyä mistään noin upeeta valikoimaa. Kirjamessut kuulostaa hyvältä, nauttikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon, että kirjamessumatkasta tulee mukava matka. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Upea kierros.Niin ihania kukkia-kevät tule jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - kevättä odotellen. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Juuri tuollaisen kukkakaupan pitääkin olla; paljon kukkia ja vähän muutakin oheistuotetta. Väkisinkin jotain lähtee kävijän mukaan.
    En tiennytkään, että Jyväskylässäkin järjestetään kirjamessut. Hienoa, ettei kaikki keskity Helsinkiin. Mukavaa kirjamessuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme viime vuonna ensimmäistä kertaa Jyväskylän kirjamessuilla ja oli todella kiva tapahtuma. Odotamme nytkin mukavia messuja. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Upeaa kukkaloistoa!
    Kivalta näyttää tuo kukkakauppa.
    Ei voi kauhean usein kukkakaupassa käydä, kun ilman ostoksia ei voi kotiin lähteä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaupat ja taimistot ovat todella ihania vierailupaikkoja. - Aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Miten ihmeessä en ole tuonne vielä eksynyt. Heti ensi kerralla Joensuuhun mennessä menen tuonne kukkaparatiisiin

    VastaaPoista
  20. Kukkakaupat ovat ihania houkutuksia täynnä ja siksi niissä onkin kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kiva ihailla värejä ja kaikkea sitä kauneutta.

      Poista
  21. Kevät näkyy aivan ensiksi kukkakaupoissa. Ja siirtyy tulppaanikimppuna kotiin iloksi.
    Ihanat nuo muscarit. Minulla vaaleanpunaisena mutta saa nähdä josko nousevat lumen alta. Myös valkoinen on odottamassa alkukesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kovasti noista muscareista, ovat niin vaatimattoman kauniita. Toivottavasti muscarisi nousevat lumen alta. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  22. Kiitos suloisesta postauksestasi. Tunsin kukkakaupan tuoksunkin nenässäni kuviasi katsellessa. Tämä on sitä aikaa vuodesta, että aina ihmisten ilmoilla käydessä on pakko käydä kukkakaupassa tai puutarha-myymälässä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaupat ja taimimyymälät ovat ihan huippuja vierailukohteita. Niin kaunista! Täällä Jyväskylässä ollaan nyt. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  23. Kukkakaupassa on ihanan värikästä. Kivat keväiset helmililjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kovasti noista helmililjoista. Ovat niin vaatimattoman kauniita. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  24. Pidän kovasti helmililjoista ja laittelen ne keväällä parvekkeelle niin, että näkyvät kunnolla sisälle. Kukkakaupat ovat kuin lankakaupat eli sieltä ei oikein pääse ulos kunnialla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kovasti helmililjoista, ovat niin vaatimattoman kauniita. Hyvä rinnastus: kukkakaupat ja lankakaupat, molemmat yhtä koukuttavia. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  25. Helmililjoissa on sitä jotakin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ovat niin vaatimattoman kauniita. - Mukavaa sunnuntaipäivää!

      Poista
  26. Siinä olet kyllä oikeassa ettei kukkakaupassa vaan voi piipahtaa kun sinne helpolla jää haltioissa niitä kukkia ihastelemaan pidemmäksi aikaa. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kukkakaupat ovat niin hurmaavia paikkoja. Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

      Poista
  27. Kukkakaupassa saa hiukan lievitettyä kevätkaipuutaan. Eipä sieltä koskaan tyhjin käsin pääse pois :).

    VastaaPoista
  28. Ihanat kukkakuvat! Kukkakaupassa on aina hauska käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kukkakaupoissa on aina mukana käydä! Aina löytyy jotakin ihanaa.

      Poista
  29. Upeat kuvat kukkakaupasta, oikeaa väriloistoa!

    VastaaPoista
  30. Kukkakaupat ovat ihanan vaarallisia paikkoja ;) Harvoin sieltä tyhjin käsin pääsee, eikä se kait ole tarkoituskaan =) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...