torstai 9. maaliskuuta 2017

Vähän erilainen puutarhakirja

Hei kaikki! Mukavaa torstai-iltaa. Kerron tässä yhdestä mukavasta puutarhakirjasta:
Petra Hintikainen & Piia Hintikainen: Puutarhaponi Rimmruu. Kasvutarinoita Juuristosta. Kuvitus Minna Hankanen. 2016. 250 sivua.  http://www.puutarhaponi.fi/


Tapasin viime syksyn Helsingin kirjamessuilla Petra Hintikaisen, joka oli esittelemässä messuilla omia tuotteitaan, mm. Puutarhaponi Rimmruu -kirjaansa. Ihastuin tämän kirjan satumaiseen ideaan jo heti messuilla ja Petra laittoikin kirjan minulle luettavaksi. Järjestän tässä lähiaikoina kevätarpajaiset ja Rimmruu tulee olemaan silloin yhtenä arpajaispalkintona.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Juuriston kylään. "Se on lähellä tai kaukana, aivan miten itse haluat. Tähän kylään ei voi matkata autolla tai hevosella, ei kävellen eikä lentäen. Sinne kuljetaan mielen polkuja pitkin."
Puutarhaponi Rimmruu on viehättävä  aikuisten satukirja Juuriston kylän tapahtumista ja asukkaista. Kirjan päähenkilö on kirjan nimenkin mukaisesti sympaattinen puutarhaponi Rimmruu, joka on kaikkien asukkaiden ystävä. 

Rimmruulla on paljon ystäviä. Saamme tutustua Enna-etanaan, joka on innostunut kaalien kasvattamisesta ja Taneen, jonka harrastuksena on valkosipuleiden kasvatus. Kevään tullessa Juuristoon tulee kaupungista myös Kerttu, joka tulee asumaan isoisänsä mökkiin. 

Kerttu ystävystyy Rimmruun ja muiden eläinten kanssa. Yhdessä he hoitavat kasvimaata, kompostoivat, tutkivat kasveja, lepäilevät, uivat, pohdiskelevat maailman menoa. 


Vaikka kysymyksessä  on satukirja, kirjasta saa runsaasti tietoa liittyen puutarhan hoitoon, mm. tomaattien ja valkosipuleiden kasvatuksesta, sienestämisestä, hyvän mullan merkityksestä ja maan rakenteesta. Maaperää verrataan täytekakkuun, koska maaperänkin pitää olla katettuna, muuten se kuivuu.

Rimmruu pohtii tässä puutarha-sanaa. Ei ole sattumaa, että puutarhaa sanotaan nimenomaan puutarhaksi. "Ei ruohotarhaksi, pensastarhaksi tai kukkatarhaksi. Puut ovat puutarhan sydän".

Mukavan tarinan kruunaavat hurmaavat lopputapahtumat. Iso plussa Minna Hankaselle kirjan kauniista kuvituksesta. - Kiva kun tällaisiakin kirjoja on olemassa.


Pistäydyin tiistaina pikavisiitillä Helsingissä - aamulla Helsinkiin, illalla kotiin. Vaikka pakkasta oli vain muutama aste, sää tuntui hyvin kylmältä kovan tuulen vuoksi.
Hyvää loppuviikkoa!

22 kommenttia:

  1. "Puut ovat puutarhan sydän". Aivan ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Innolla jään odottamaan arpajaisiasi! Kivan tuntuinen kirja!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen kirja. Ihana tuo mielen polkuja pitkin. Saat varmasti paljon innokkaita arpajaisiin osallistujia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kovasti tästä kirjasta. - Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Hauska tietää tällaiselle n kirjan olemassaolosta. Kuvat näyttävät houkuttelevilta. Odotan innolla arpajaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirja Hyvää viikinloppua:)

    VastaaPoista
  6. Mukava kirjaesittely! Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Onpa tosiaan ihastuttava kirja. Aikuisille ei taidakaan olla paljoa kirjoiteltu satuja ja vieläpä puutarhaan liittyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät. Sitten arpajaisia odottamaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  8. Hauska idea kirjassa - puutarha ja poni, tietoa ja satua! On todella onnistunutta tehdä kirja, joka viihdyttää aikuisia ja lapsia ja sisältää vielä tietobonuksen! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Aivan huippu kirja! Jään odottamaan arvontaa ... tai täytyy mennä kirjakauppaan ;)

    VastaaPoista
  10. Onpas kivankuuloinen ja -näköinen kirja :) Tykkään ideasta, että satuun on yhdistetty paljon tietosisältöä. Pitäisi varmaan tällaisen aloittelevan viherpeukalonkin lukaista ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...