torstai 31. elokuuta 2017

Nimi muuttuu!

Hei kaikille! Olen pitkään pohtinut blogini nimen muutosta, ja nyt sen sitten toteutin. Tosin mitään hirvittävän dramaattista muutosta ei tapahtunut: Pihakuiskaajan puutarhassa -nimi muuttuu muotoon Pihakuiskaajan matkassa. Nimen muutos viittaa siihen, että blogissani on niin paljon muitakin postauksia kuin vain puutarhaa, varsinkin talvisaikaan. Lukijat pysyvät samana nimen vaihdosta huolimatta.

Meillä täällä Joensuussa on kolme uutta juttua:

Hieno seinämaalaus kaupungin keskustassa
Ilosaaren uusi silta
Joensuussa on ensimmäinen pyöräilykatu Suomessa. Pyöräilykatu on kolmen korttelin mittainen. Saa nähdä, miten se tulee toimimaan, nykyisin siinä liikkuu kyllä enemmän autoja.

Pekkalan silta iltavalaistuksessa

Sienireissun maisemia

Monenlaista maastoa, tässä sammalta

Tässä taas jäkälää

Sienisaalis ei ollut järisyttävä, mutta onneksi jotakin saatiin.

Tänään kävimme Lappeenrannassa. Sielläkin satoi. Tässä ollaan satamassa.

Kaunista rantapuistoa


Harmaalta näyttää

Ja vielä loppuun arvontamuistutus. Arvonta on sunnuntaina eli vielä ennätät osallistua. Arvontaan pääsee  täältä.


maanantai 28. elokuuta 2017

Sateen jälkeen ja muistutus arvonnasta

Elokuussa on satanut aika paljon, eli sitä kaunista kesää ei sitten tullutkaan edes elokuussa. No toivottavasti sitten ensi kesänä. Tässä hetkiä sateen jälkeen.

Poimulehti


Ruusu

Lilja


Kevätpikkusydän

Sormustinkukka

Peace-ruusu
Ja vielä arvontamuistutus. Arvonnassa on kaksi puutarhakirjaa:
1) Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit. 2017. Minerva. 200 sivua

2) Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää. WSOY. 2017. Kuvat Sanna Rasku. 157 sivua.

Arvontaan pääsee täältä. - Mukavaa elokuun loppupäiviä!
 

torstai 24. elokuuta 2017

Kahden puutarhakirjan arvonta

Hei kaikki! On syysarvonnan aika. Arvontaan tulee kaksi mukavaa puutarhakirjaa. Molemmat ihan uusia, tänä vuonna ilmestyneitä.



1) Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit. 2017. Minerva. 200 sivua. 

Hyödyllinen kirja Suomessa menestyvistä köynnöskasveista. Kirja on esitelty täällä.

2) Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää. WSOY. 2017. Kuvat Sanna Rasku. 157 sivua.

Kaunista ja vihreää puutarhaan, terassille ja sisätiloihin. Kirja on esitelty täällä.


Voit osallistua näiden puutarhakirjojen arvontaan:  
·        * yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa kohta ”lue”) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen.
 
       * kahdella arvalla, jos seuraat Pihakuiskaajan puutarhaa blogit.fi:ssa
Osallistumisaika päättyy 3.9.2017 klo 18.
Tervetuloa osallistumaan mielenkiintoisten puutarhakirjojen arvontaan! Voit mainita kommentissa, kumpi kirja kiinnostaa sinua enemmän. – Onnea arvontaan!

Sannan vihreä kirja

Sanna Raskulta Kukkala-blogista on ilmestynyt ihastuttava kirja. Kirja, johon on mukava tarttua, niin kaunis ja viehättävä se on. Kirjan teemana on vihreys.



Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää. WSOY. 2017. Kuvat Sanna Rasku. 157 sivua.

Sanna kertoo kirjan esipuheessa, että kirjan tavoitteena on näyttää lukijoille, kuinka puutarhan ja kodin yksityiskohdilla saadaan näyttäviä ja persoonallisia vihreitä kokonaisuuksia ja miten kukista ja kasveista voi inspiroitua puutarhassa, terassilla ja sisätiloissa. Kirja jakaantuukin kolmeen osaan: Kaunista ja vihreää puutarhassa, terassilla ja sisällä. 


Puutarhaosiossa Sanna toteaa: "Omassa puutarhassa puuhailu on ihanaa! Saan itse olla oman elämäni puutarhasuunnittelija ja oman kädenjäljen näkee samantien". Tästä me puutarhaharrastajat voimme varmasti olla samaa mieltä. Puutarhaa kannattaa miettiä eri huoneina. Tilojen jakaminen tapahtuu mm pergolarakenteilla ja luonnollisesti myös poluilla. Viihtyisyyttä puutarhaan saadaan ruukkuistuksilla, joita kannattaa sijoittaa sisääntulopaikoille ja myös terassien ja pergoloiden sohvaryhmäalueille. Kukilla on ilman muuta iso merkitys viihtyisyyden luomisessa; kukkapenkit ovat puutarhojen kruunuja.


Toisessa osiossa käsitellään katettuja terasseja ja parvekkeita. Tällä tavalla voi puutarhakauden aloittaa aiemmin ja lopettaa myöhemmin.Viherkasveja kannattaa suosia myös terassilla. Vihreä yleensäkin antaa huolitellun loppusilauksen sekä ulkona että sisällä. Lasitetulle terassille voi siirtää viherkasveja sisältä. Niitä täydentävät kauniisti kesäkukat. 


Kirjan kolmannessa luvussa tuodaan puutarha sisätiloihin. Kukat ja viherkasvit voivat olla luontainen osa sisustusta. Kun halutaan sisustaa viherkasveilla, mahdollisuuksia on monia: mehikasvit ja kaktukset, ilmakasvit, kokedama ja kasviterraario. Leikkokukat ja puutarhasta poimitut kukat viimeistelevät kodin vihreän ilmeen.


Kiitos Sanna ja WSOY tästä kauniista kirjasta. On tärkeää, että puutarhakirjassa on kauniit valokuvat ja että kirja on kauniisti taitettu. Tästä kirjasta varmasti jokainen puutarhuri löytää itsellelleen sopivia vihervinkkejä puutarhaan, terassille ja sisätiloihin. 

Tämä kaunis kirja tulee blogini syysarvontaan ihan lähiaikoina. Pysythän kuulolla!

tiistai 22. elokuuta 2017

Merellinen Rauma ja kotona jälleen

Hei kaikki! Moneskohan kerta on tänä kesänä kun aloitan postauksen sanoilla "täällä sataa". Niin sataa nytkin. Ajatuksena oli mennä viinimarjoja keräämään, mutta ehkä huomenna. Olemme jo kotiutuneet Rauman reissulta, mutta laitan tähän vielä muutaman kuvan merellisestä Raumasta. Meri on niin ihana. Sanotaankin, että missä aurinko ja meri, siellä on ihmisen hyvä olla.


Kuvauskohteet olivat Tuomoniemi ja Petäjäs Raumalla.

Hienoja kallioita


Kaislikossa suhisee

Aurinko ei paistanut, mutta tuulikaan ei ollut kova.

Rauma on merkittävä satamakaupunki.

Kuvattu Torni-ravintolasta.

Kattojen kaupunki
Paljon teollisuutta

Jotta tästä ei tulisi pelkkää Rauman matkailumainosta, laitan tähän muutaman kuvan kotipihasta. Sateista on ollut hyötyäkin, eli puutarha näyttää kauniilta vielä elokuun loppupuolella.

Sisääntulo

Talon pääty
Monet kukat kukkivat, mm ukonhattu.

Kuunliljat
Ruusujen kera mukavaa viikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Hyödyllinen kirja pihan köynnöskasveista

Hei! Elokuista sunnuntaipäivää! Valitettavasti sää näyttää varsin sateiselta ja täksi päiväksi suunniteltu sienireissu taitaa jäädä haaveeksi. Sain Minervalta kivan kirjan, johon nyt sadesäällä on ollut mukava tutustua. Kirja on Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit. 2017. Minerva. 200 sivua.

Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit
Ihmiset tarvitsevat kasvien tuomaa vihreyttä. Moni kuitenkin asuu niin pienessä tilassa, ettei esim kukkapenkkiä ole mahdollista perustaa. Köynnökset ovatkin helpoin tapa saada vihreyttä pieneenkin tilaan. Ja useimmat suurempien pihojen puutarhurit ovat innostuneita monenlaisista köynnöskasveista - onneksi  nykyään on saatavilla monenlaisia käynnöskasveja.

Pihan köynnöskasvit -kirjassa esitellään Suomessa viihtyviä yksi- ja monivuotisia köynnöslajeja sekä annetaan tietoa siitä, miten köynnöskasvit saadaan menestymään.

Köynnösruusu menestyy myös ruukussa
Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti, miten köynnöskasvit istutetaan. Ohjeistus on hyödyllinen, koska köynnösten istutuksessa tulee ottaa huomioon monia sellaisia seikkoja, joita ei tavallisten perennojen istuksessa tarvitse huomioida. Kaikki köynnökset viihtyvät runsasravinteisessa ja ilmavan kuohkeassa mullassa, joka varastoi vettä hyvin. Vesi ei kuitenkaan saada jäädä seisoman juuristoalueelle.
 


                       Upea köynnöshortensia


Kirjassa annetaan myös hyviä ohjeita köynnösten hoitoon, mm kasteluun, lannoitukseen, kalkitukseen, talvisuojaukseen ja leikkaukseen. 

Köynnöslajeissa on runsaasti valinnanvaraa. Kirjassa esitellään Suomessa ja eri kasvuvyöhykkeillä menestyviä yksivuotisia ja monivuotisia köynnöslajikkeita. 

                      Jalokärhö President

Lajikkeiden kuvaukset antavat hyvää tietoa erilaisista köynnöskasveista ja auttavat siten puutarhuria valitsemaan oikeanlaisia köynnöskasveja omiin tarpeisiinsa.  Itse luin suurimmalla mielenkiinnolla kärhöjen kuvauksia. Kärhöjä on käytetty jo pitkään, jo antiikin aikana niitä viljeltiin lääkekasveina. 1500-luvulta saakka niitä on käytetty koristekasveina. Kärhölajeja on olemassa yli 3500. 

Kärhöt sopivat myös ruukkuistutukseen
Kirjan kirjoittaja Kirsi Tuominen on hortonomi ja puutarhaneuvoja. Pihan köynnöskasvit on miellyttävä kirja lukea; kirjassa on runsaasti hyödyllistä tietoa köynnöskasveista ja se on sujuvasti kirjoitettu. Runsaat kuvat elävöittävät köynnöskasvien kuvausta. Plussana on myös se, että kirja on suomalaisen asiantuntijan kirjoittama, joten kaikki kirjassa oleva tieto on suoraan sovellettavissa suomalaisiin pihoihin ja puutarhoihin. Koska kirja on niin uusi (tänä vuonna ilmestynyt), lajitietous on ajantasalla olevaa. Suosittelen! 

            Värillinen köynnöstuki on kaunis.

Minervaa kiittäen! Tämä kirja tulee blogini syysarvontaan parin viikon päästä. Kaunista elokuista sunnuntaita!




perjantai 18. elokuuta 2017

Elämän tähtihetkiä

Hei kaikille! Lapset ovat niin mukavia, ja meille mummoille lastenlapset ovat erityisen ihania. Me saimme viettää useita päiviä pikku-Minjan, 2 vuotta, kanssa Raumalla ollessamme. Kaikenlaista mukavaa ennätettiin tehdä.

Tässä syötetään lampaita.
Innokas ja osaava potkulautailija

Pieni tyttö ja iso koira

Söpöläinen

Pääskysemo syöttää poikasiaan. Poikaset lähtivät lentoon viime viikonloppuna.


Tämä on Unajan kylästä Raumalta. Unajan kylän asutus on peräisin varhaiskeskiajalta. Unaja lienee ollut Rauman kaupungin edeltäjä.

Kaunista kulttuurimaisemaa

Hiljainen on kylätie.
Kaunis pihapiiri Unajassa. - Seuraavassa kuvia Suvikummun Marjan kauniista puutarhasta. Kiva oli kun sain käydä tutustumassa tähän viehättävään puutarhaan.
Pihapiiri on kaunis, niin luonnonmukainen. Luonnonmukaisuus on hyvin huomioitu pihan suunnittelussa.
Kivi täydentää hyvin kalliomaisemaa.
Kaunis kokonaisuus tässäkin
Pihapiiri rajoittuu metsään.
Kaunista
Kiveä  ja soraa on käytetty tyylikkäästi.
Kiva kasvihuone myös kahvitteluun.
Mukavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti saamme aurinkoa viikonloppuun, nyt meillä sataa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...