Näytetään tekstit, joissa on tunniste polut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

Onnistunut Avoimet puutarhat -tapahtuma

Täytyy sanoa, että vähän jännitti, miten Avoimet puutarhat -tapahtuma sujuu. Sää oli iso kysymysmerkki, mutta yhtään ei eilen satanut vierailuajan aikana (klo 12-18) - onneksi. Vierailijoiden määrää ei voi tietää etukäteen. Nyt vierailijoita oli sopivasti; koko ajan vieraita, mutta ei mitään ruuhkaa.

Valmistautumista päivään.

Alkaa olla valmista. Onneksi on vielä kukintaakin.

Valmista on täälläkin. Ensimmäiset vieraat tulivat jo klo 11 ja siitä se sitten alkoi. Päivän päätteeksi vieraskirjassa oli 190 nimeä.

En muistanut edes kuvata; ihan lopussa sitten muistin, että jokunen kuva olisi hyvä saada. Laitan tähän seuraavaksi niitä juttuja, joista vieraamme tuntuivat tykkäävän puutarhassamme.

Patsaspuisto

Mieheni tekemät puutarhan polut

Costa Rica

Punahatut ja neitoperhoset

Aurinkoenergialla toimivat suihkulähteet

Kukat kehyksissä. Karjalaisen toimittaja ja valokuvaaja saapuivat myös paikalle.


Tänään sitten poseeratiin mieheni kanssa Karjalaisen etusivulla.
. 
Sisäsivulla oli vielä kuvia ja tekstiä.  -  Nyt on kiva olo, kun kaikki meni hyvin ja tuntuu, että vieraat olivat tyytyväisiä. - Mukavaa viikon jatkoa! 
   

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesäinen sää jatkuu...

Olemme saaneet nauttia ihanista ilmoista  juhannuksen aikaan, ainakin täällä Pohjois-Karjalassa. Lämpimät ilmat jatkunevat vielä, eli ihan tässä on kesän tuntua.

Mennään pihamme päätyyn. Sieltä löytyy polkuja ja mm. yksi koristeomenapuu ja ruusupenkki.

Täältä löytyy myös patsaita.


Olemme antaneet poluille nimet, tässä on Park Avenue. Ruusuportissa on aikaisempina kesinä kukkinut Pohjantähti, mutta se paleltui viime talvena.
Tässä Love Lane.

Tuija-alueelta

Matkamuistoja. Tämä perhonen on Tukholmasta.







Kanarialta. Alla olevat kivet ovat Kreikasta.

Sanotaan, että joka pihassa tulee olla avaimet ja munat, jotta vauraus pysyy talossa.
 

Peittokurjenpolvet ja hopeahärkki



Karppaattienkellot

Puutarhayhdistyksen kanssa kävimme tutustumassa Kukkolan arboretum-alueeseen. Siellä on yli 50 puulajia. Kaikki ovat suomalaisia. Mielenkiintoinen paikka. Tässä surukuuset.

Upeat punakoivut

Kävimme puutarhayhdistyksen kanssa myös tutustumassa Joensuun ev.lut. hautausmaan historiaan. Puutarhaneuvos Reima Karetie esitteli hautausmaan historiaa. Tässä olemme Cederbergin hautamuistomerkin luona.

Niin paljon tulee  oltua pihalla, että paljon aikaa ei jää lukemiseen. Tätä kirjaa olen juuri lopettelemassa: Anthony Doerr: Davidin uni. Samalta kirjailijalta tuli aiemmin paljon kehuja saanut kirja Kaikki se valo jota emme näe.


Kesäistä viikkoa!











torstai 14. tammikuuta 2016

Pihakierros jatkuu (3/4) - Garden tour continues (3/4)


Tällä kertaa on vuorossa pihakierroksen kolmas osio, eli talon sivusta. 

The garden tour continues to the side part of the garden.


Eli näin lähdetään liikkeelle talon päädystä talon sivulle.
Tämä sivuosa on hyvin kapea ja eräs puutarhasuunnittelija sanoikin muutama vuosi sitten, että sivustalle ei kannata suunnitella mitään, koska kaistale on niin kapea. Päätimme kuitenkin jatkaa polkuja myös sivuosalle ja lopputulokseen olemme aika tyytyväisiä.

We start from the end of the house to the side part of the garden. The side part is very narrow. One garden expert told me a few years ago that there is no use to do anything with this part of the garden because it is so narrow. We  continued, however, with paths to the side part. And actually, we are rather satisfied with the result.
 
Tältä polku näyttää. Polun keskellä (Plaza) on suihkulähde.


 This is how the path looks like. In the middle there is a small fountain.

Kalliokasveja varten korotettu penkki.

This flower bed is by the path.



 Polku toiselta suunnalta kuvattuna. Mopoilla ei saa täällä ajella.

The path from the other side of  the garden. No moped driving here.



Talon päädyssä on pieni levähdyspaikka.

At the end of the house there is a small place for resting.


Talon päädyn kukkapenkki, joka on varjoisalla paikalla. Paljon kuunliljoja. 

 At the shady end of the house there is a flower bed with lots of  hostas.
Kauniit silkkiunikot. Kruunuvuokko on ihana, uusi viime kesän tuttavuus minulle.  - Beautiful Papaver rhoeas and Sylphide.

Tämä alue on sellainen jonka kanssa tehdään töitä ensi keväänä. Pitää miettiä mitä tehdään ja laitetaanko nurmikkoa, kiveä vai kukkia.

This area is to be built up next summer.


Lunta tuli meillekin.

Finally we got some snow.


 Tervetuloa lukijoiksi Johanna e ja Ievestiina. - Kaikille mukavaa loppuviikkoa!
 Have a good week!


tiistai 12. tammikuuta 2016

Pihakierros jatkuu - Garden tour continues

Mukavaa tiistaipäivää kaikille! Lumisateita on luvattu täksi päiväksi ympäri Suomea. Ei olekaan paljoa joutunut rasittumaan lumitöillä tänä talvena.

Aloitin pihakierroksen joulukuun alussa. Ennätin esitellä etupihan. Tästä voit halutessasi vilkaista, miltä etupiha näyttää. Oli tarkoitus esitellä muu piha samaan syssyyn, mutta tähän väliin on nyt tullut kaikenlaista, kuten esimerkiksi joulu ja pakkaset. Eli jatketaan nyt ja katsotaan, miltä talon pääty näyttää.

The garden tour continues.


Tästä ruusuportin kautta menemme talon päätyyn.

Through the rose arch we enter the end part of the house.



Olemme tehneet vuosien varrella pihaamme polkuja. Monille poluille on annettu nimetkin.

We like paths in the garden. We have plenty of them. Some paths have been given names, too.

Tässä oli vielä toissakesänä ryteikköinen perennapenkki. Purimme sen viime kesänä ja laitoimme tilalle hiekkakentän. Hiekkakenttä tuo tilan tuntua tähän pihan osaan.
 In this place we used to have a messy flower bed, but we decided to tear it down and now we a sand field there.

 Tässä hiekkakenttä vähän eri kulmasta. Kuva otettu alkukesästä syreenin kukinnan aikaan.

The sand field from the other angle. The  photo has been taken at the beginning of the summer; at the time of lilacs. 

Tämä patsas löytyi Helsingistä:Kellopeli Lifestyle Clinic Oy

 This statue was found in Helsinki.

Tämäkin on sieltä Kellopeli-kaupasta.


                                 This is also from Helsinki.


Monet koristeista ja patsaista ovat matkamuistoja jostakin. Tämä perhonen tuli meille Tuhkolmasta.

Many of the decorations and the statues are souvenirs. This butterfly is from Stockholm.
Pihamme on ihan tasainen. Olemme halunneet saada jonkinlaisia korkeuseroja. Olemme mm kasanneet poluista ja kukkapenkeistä nostettua multaa ja tehneet niistä korotettuja kukkapenkkejä. Tähän penkkiin on laitettu erilaisia kalliokasveja.
As our garden is flat, we have built up flower beds utilizing the soil that has been dug up from paths and flower beds.

Eikös sitä niin sanota, että joka puutarhassa pitää olla munat ja avaimet?
              In every garden, there have to be keys and eggs.



Sireenien aikaan. - At the time of lilacs.
                                      
Löytyy sieltä myös punahattu; yksi suosikkikukistani.
                     One of my favourite flowers: Echinacea purpurea



Tässä vielä yksi kuva, joka on otettu nauhusten aikaan.
                 One more photo that has been taken at the end of July.


Lämpimästi tervetuloa lukijoiksi Tansku, Cheri ja Sini K. Nyt on lukijoita 90, eli kun lukijoita on 100, pidetään kunnon arpajaiset!

Mukavaa viikkoa kaikille! Have a nice week!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...