Näytetään tekstit, joissa on tunniste syysleimu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syysleimu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. elokuuta 2016

Syyskesän tunnelmia

Syksyistä lauantaiaamua! Selvästi on jo syksyinen tunnelma; tuulee, on pilvistä ja kohta varmaan sataa. Onneksi puutarhasta löytyy vielä jotakin katsottavaa.



Liljat ilahduttavat.

Kaunis väri näissäkin liljoissa.

Peace-ruusu aamukasteessa.

Leimuja

Aamukastetta särkyneessäsydämessä
Perhoskuvia on puutarhablogeissa runsaasti. Ihana kun tänä kesänä on runsaasti perhosia.

Alkukesästä huomasin pari liljakukkoa liljojen lehdillä. Kiireesti tein myrkytyksiä ja liljakukoista päästiinkin eroon. Mutta nyt huomasin liki kymmenen liljakukkoa.

Näin ikävää jälkeä ne saavat aikaiseksi.

Näyttää jo syksyiseltä. 
 Muistathan, että blogissani on kolmen puutarhakirjan arvonta.

Arvontasivulle pääset täältä.

 Mukavaa viikonlopun jatkoa!

perjantai 19. elokuuta 2016

Loppukesän kaunista kukintaa

Perjantai-illan terveiset Pihakuiskaajan puutarhasta. Sää on vaihtelevaa, nyt paistaa aurinko, muutama tunti sitten satoi vettä. 

Elokuun puoliväli on ylitetty, mutta kyllä tuota kukintaa vielä löytyy puutarhasta. 

Daalian ja malvan kauniit värit

Tämä lilja avautui juuri.

Suurin osa daalioistani on keltaisia. Tämä on mukana piristyksenä.

Yksi suosikkikukistani: punahattu.

Peace-ruusu

Peace-ruusu

Syysleimut

Kesäkukkien kukintaa.

Orvokkiamppeli

Kosmoskukat ovat yksi kauneimmista kesäkukista.

Omppuja syksyyn

Vielä näyttää aika vehreältä.
Kaunista ja mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tervehdys pilvisestä Joensuusta!

Hei kaikki,

Elokuu on jo melkein puolessa välissä. Sadonkorjuuaika on parhaimmillaan. Viikonloppu on mennytkin viinimarjoja ja karviaisia kerätessä ja sieniä siivotessa.  Nuorin tyttäreni on meillä viikonlopun ja innostuimme leipomaankin.

Minulla on ollut vain keltaisia daalioita. Tämä daalia tuntui vain kasvavan pituutta ja ajattelinkin jo, ettei se ennätä lainkaan kukkimaan. Mutta nyt saamme ihailla tätä kaunista väriä.

Syysleimujen kukintaa


Rohtosuoparyrtti eli saippuakukka. Avoimissa puutarhoissa kävi eräs nainen, joka oli tänä kesänä tehnyt saippuaa tämän kukan juurista.

Toivoin, että Peace-ruusu olisi auennut Avoimiin puutarhoihin, mutta niin ei käynyt. Ruusu avautui eilen.

Silkkiunikot kukkivat yhä.

Syreeni Tammelan kaunotar aloitti toisen kukinnan.

Kaunis kukka tässä krassissa.

Jos on kauniita perhosia runsaasti tänä kesänä, niin on  myös vihaisia ampiaisia. Laitettiin tämä ampiaisansa ja parissa tunnissa siellä oli jo toistakymmentä ampiaista.

Sienessä ollaan käyty pari kertaa viikossa. Saaliit vaihtelevat. Tässä perjantain aika mukava saalis. Lisäksi saatiin jonkun verran rouskuja ja kaksi herkkutattia.

Tyttären kanssa leivottiin juustosarvia ja raparperi-juustokakkua.
 Tervetuloa lukijaksi Mika Rautio!

Hyvää alkavaa viikkoa ja kauniita elokuun päiviä!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Costa Rica tuli puutarhaamme

Mukavaa tiistaiaamua! Päivä alkaa poutaisena ja luvassa on aurinkoa, sadetta ja ukkosta. Siis sellaista vaihtelevaa kesäsäätä!

Tässä muutama kuva takapihastamme, uudesta Costa Ricasta ja uusista kukkijoista. Myös Leppävirralta on pari kuvaa. Kävin eilen siellä äitini luona. 

Tässä on takapihan, eli varjoisan puolen, kukkappenkki. Paljon kuunlijaa ja muita varjopaikan kasveja.

Siirtopenkki. Nämä odottelevat siirtoa parempiin paikkoihin. Siirtopenkki olikin tarpeellinen keväällä, kun niin paljon kukkijoita oli menehtynyt talvella.

Tämän rakentelin alkukesästä: meidän pihan Costa Rica. Nimi tulee Paula Vesalan laulusta Älä droppaa mun tunnelmaa. Sanat menevät näin:
Mulla on vuodessa vaan yksi kesäloma
satanu siitä puolet ja tosi kiva
Mä oon tehny töitä vaan apinana
mulla on sotkunen grilli ja takapiha
Ja mä päätän tää on nyt Costa Rica
.



Kaariportti tuli myös alkukesästä. Humala kiertelee jo mukavasti siellä.

Ensimmäinen auennut syysleimu

Avautuihan se pionikin vihdoin ja viimein.

Kuunliljan kukinta on niin kaunis.

Silkkiunikoita voi vaan ihailla.

Nauhusten kukinta on jo näin pitkällä. Kimalaisia riittää.

Liljat kuuluvat kesään.

Leppävirran sillalta

Leppävirran sillalta toiselle suunnalle

Silta sivulta päin kuvattuna. Leppävirran silta oli valmistuessaan vuonna 1965 Suomen korkein kaarisilta. Alituskorkeus on 22 metriä.

Leppävirran hautausmaan jyhkeää kivimuuria.
Poutaisia, aurinkoisia päiviä  kaikille lukijoilleni!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...