Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kos. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kesälle jatkoa Kosin saarelta


Heipä hei kaikki! Ulkona satelee ja tuulee, eli on varsin syksyinen sää. Päivällä oli onneksi muutaman tunnin ajan sateetonta, ja pääsinkin pihamaalle tekemään puutarhan syksyjuttuja.

Takana on nyt Kosin loma, ja ihan luksusloma olikin. Olivat nimittäin lapset ja lastenlapset mukana, eli meitä oli mukava kahdeksan hengen porukka matkassa. Ihan erilaista on lasten kanssa matkustaminen. On niin kiva nähdä kaikki se ilo ja riemu mikä koituu uuden näkemisestä ja kokemisesta sekä ennen kaikkea vesileikeistä.


Eli Kreikassa ollaan, Kosin saarella. Pidämme paljon Kosin ilmapiiristä. Olemme olleet siellä kahdestaan kaksi kertaa. 
Kosin kaupungin satamassa on tunnelmaa. Aamuisin tulevat kalastajapaatit maihin myymään kalasaaliitaan.



Kreikkalaista väritystä

Kosin kaupungin kirkko on vaurioitunut maanjäristyksissä. Se oli nyt remontin vuoksi kiinni.

Sytytin kynttilän Kristalle kirkon pihalla.

Ihan kaupungin kupeessa laidunsivat lehmät.

Yhdeksi päiväksi vuokrasimme autot ja kiersimme saaren. Tämä on kuvattu Zian näköalapaikalta. 

Äiti ja tyttäret Zian näköalapaikalla
Kosin kaupungin lähellä on Therman kuumat lähteet. Tämä oli tosi hieno paikka käydä. Psori-iholleni kuuma vesi teki hyvää. Tuossa altaassa vesi on hyvin kuumaa, noin 50-asteista. Suurin osa ihmisistä lellui kivien luona meren puolella, jolloin sinne tulee altaasta kuumaa vettä, joka sekoittuu meriveteen.
Tämä oli varmasti se hotellin ja matkan paras paikka! Aika monta kertaa laskettiin, minäkin.




Uintia, hyppyjä ja sukeltamista

Tässä me ollaan koko porukka.

Perhosia löytyi sieltäkin.

Auringonlasku Kosilla

Ihanaa viikkoa teille kaikille! Menen huomenna Leppävirralle katsomaan äitiäni. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...