torstai 18. kesäkuuta 2020

Juhannustervehdys

Juhannustervehdys kukkien kera täältä Pohjois-Karjalasta. Meillä sataa tällä hetkellä oikein reilusti vettä. Sade onkin kovin tervetullutta. 

Eilen vietimme päivän Ilomantsissa. Kävimme monissa paikoissa, tässä pari kuvaa.

Tämä on Möhkön ruukilta. Joki on Koitajoki. Oli lämmin ja aurinkoinen sää.

Parppeinvaaralta

Kävimme viinitornissa (entinen vesitorni). Siellä ylhäällä on Hermannin viinibaari. Maisemat ovat huikeita. Kuohari on Hermannin oma tuote.

Me teimme tässä alkukuussa päätöksen, että laitamme talomme myyntiin. Eilen se sopimus välittäjän kanssa tehtiin. Mieli on jotenkin outo, ollaan kuitenkin asuttu tässä talossa yli 30 vuotta. Ja jos talo saadaan kaupaksi, se tarkoittaa luonnollisesti myös puutarhasta luopumista. - Mutta vielä voi nauttia pihan ja kukkien kauneudesta. Ja kukintaa tällä hetkellä riittääkin. 

 Siperianunikot
Idänunikot, juuri auenneet

 Arovuokot
 Kärhöt
 Pioni avautuu pian
 Keltapäivänlilja
 Maksaruoho
Tämä taitaa olla vuoristokaunokki.
Kalliokasveja

Ihanaa ja aurinkoista juhannusta kaikille! 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kesäkuun alun terveiset

Heipä hei! Kiireistä on ollut! Pihamaa vie ajan ja ajatukset. Kyllä on niin kiva puuhailla siellä, ei tarvitse koronoista välittää. Mutta mukavalta tuntuu, kun pääsee jo vähän liikkumaan. Tänään käytiin Kolilla. Vaikka palveluita ei vielä ollut käytettävissä, ihmisiä oli yllättävän paljon. 

Oli niin kaunista. Tämä kuva oli tänään Ylellä sääkuvana.

Kun näitä maisemia katselee, ei ihmettele yhtään, miksi niin monet taiteilijat ovat viihtyneet Kolilla.

Normaalisti Kolilla kuulee vieraita kieliä enemmän kuin suomea. Nyt kaikki kävijät olivat suomalaisia.

Ukko-Kolilla
Kolin reissulla löydettiin uusi puutarha. Sieltä mukaamme tarttui aivan ihana amppeli. Karjalanneito. 
Kesä näkyy puutarhassa.
On jo vaikka minkälaista kukintaa. Vielä kukkivat muutamat tulppaanit. Tämä on upea väri.

Revonpapu. Kaunis kukinta, mutta hillitön leviämään.

Ihanat kullerot.
Ensimmäiset  unikot

Sain yllätyspalkinnon Keijunkukkaset-blogista. Ihania lintumagneetteja ja kaunis kortti. Mukana oli myös suklaata, mutta se tuli heti syödyksi. 😉

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...