perjantai 9. lokakuuta 2015

Haaste Tuulikilta - A Challenge from Tuulikki



Lämmin kiitos haasteesta Tuulikille Kukkia ja koukeroita –blogista. Tuulikin blogissa on aina mukava käydä. Tuulikin blogissa on puutarha-asioiden ohella ihania käsityöjuttuja. Tässä Tuulikin kysymykset ja minun vastaukseni.

This is a challenge from Tuulikki. The answers are only in Finnish - sorry.


Säännöt ovat seuraavat:
 
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 5-11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 

1  1. Onko blogisi muuttunut sen alkuajoista, jos on niin miten?

Olen pitänyt blogia vasta vajaan vuoden verran. Ensimmäinen bloggaukseni oli marraskuussa 2014. Aluksi ajattelin, että pidän blogini puhtaasti puutarhablogina, mutta nyt huomaan, että bloggaan myös muista elämääni kuuluvista asioista, mm. matkoista. Tässä puhveleita. Kuva otettu Etelä-Afrikan safarilta v. 2014.



2.   Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?

Arvostan bloggaajien valokuvaustaitoa sekä luonnollisesti  myös sitä uskomatonta puutarhatietoutta, mitä bloggaajilla on.  On kiva oppia uutta myös blogien välityksellä.


3.   Suositko suomalaista?

Kyllä pyrin suosimaan suomalaista. Ruoassa pyrin suosimaan lähiruokaa. Joensuuhun on perustettu uusi kauppa, jossa myydään paikallisten tuottajien ruokatuotteita. Todella kiva kauppa. Toivotaan, että se menestyy.


4.   Suurin muutos elämässäsi?

Aika monia suuria muutoksia on ollut elämässäni jo tähän ikään mennessä. Hyviä muutoksia ovat olleet mm. avioliitto, lapset, lapsenlapset, mukavat työpaikat, Joensuuhun muutto.  Sairastumiset edustavat ikäviä muutoksia. Sanotaan, että suurin hyvän sortin muutos on ollut lapsenlapset: Juho 5 v, Minja ½ v (kuvat).




5.   Millainen on unelmakotisi?

Omakotitalo ilman muuta.



6.   Mitä et voi sietää?

Turhan tärkeitä ihmisiä…


7.   Lempiherkkusi?

 

En ole suuri herkkujen ystävä, sen sijaan erilaiset leipomiset viehättävät, mm. torvisienipiirakka ja voisarvet kuuluvat suosikkeihini.



8.   Millaisissa tilanteissa olet parhaimmillasi?

Perheeni parissa. He ovat minulle kaikkein tärkeimpiä.


9.   Mikä musiikkikappale sopii parhaiten tämän hetken elämääsi tai tunnelmiisi?

Yksi suosikkiartisteistani on Johnny Cash. Hänellä on paljon hyviä kappaleita, yksi parhaista on mielestäni  At San Quentin.

 Johnny Cash - San Quentin (Live from Prison) - YouTube




10. Auringonnousu vai auringonlasku?

Auringonlasku.  Useista kuvia on upeista auringonlaskuista. Auringonlasku Turkissa.



11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?

Tänä päivänä haluan toivottaa lukijoilleni ihanaa Roosa nauha –päivää. Rintasyövän vastaista taistelua ei ole voitettu. Tänäkin vuonna noin 4800 naista sairastuu rintasyöpään ja yli 850 naista menehtyy sairauteen. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on edistää syöpätutkimusta, vaikuttaa siihen että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa, sekä varmistaa että jokainen syöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden eri vaiheissa. 
  

Mieheni osti ruusuja Roosa nauha –päivän kunniaksi.


 Tässäpä haastekysymykset:
1.       Mitkä ovat lempipuuhiasi puutarhassa?
2.       Ja päinvastoin: mikä on puutarhassa sellaista puuhaa, joka ei oikein miellytä sinua?
3.       Millaisia haasteita puutarhasi maantieteellinen sijainti (vyöhyke) aiheuttaa puutarhasi hoidossa?
4.       Mikä on se paikka puutarhassasi, missä parhaiten viihdyt?
5.       Onko puutarha sinun ja miehesi yhteinen harrastus?
6.       Onko sinulla kasvihuonetta?
7.       Miten tulit aloittaneeksi bloggauksen?
8.       Kuinka usein bloggaat?
9.       Pidätkö puutarhapäiväkirjaa?
10.   Mitä odotat ensi kesältä?
11.   Millainen olisi unelmiesi lomamatka?

Haastan mukaan seuraavat mielenkiintoiset blogit:

Vaalean vihreää
Takkatuli ja villasukat 
Puskantakaa
Pikkuinen puutarhani
Ruusunmekko

Kiva jos vastaatte. Mukavaa syksyn jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun otit haasteen vastaan !
    Mukavia vastauksia olit saanut aikaiseksi kysymyksiini, minäkin tykkään Johnny Cashista - kävin kuuntelemassa kappaleen. Hyvä asia tuo Roosa-nauha keräys! Nam ihania voisarvia :)
    Toivotan sinulle ihanaa ja leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit lukemassa vastaukset., Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Kiva tutustua sinuun lisää :) Enpä ole tiennytkään tuosta paikallisten tuottajain kaupasta. Pitää katsella missä sellainen onkaan. Kyllä se roosa nauha-paivä on täälläkin mielessä ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisten tuottajain kauppa on Taitokorttelissa, Surakan baarin lähellä. Kiva kauppa on, kannattaa käydä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Kiitos haasteesta. Yritän vastailla piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun huomasit haasteen. Jos ennätät, vastaa toki.

      Poista
  5. Mukavia vastauksia. Lapsenlapset ovat niin ihania ja rakkaita ilon tuojia. Meidän seuraava lapsenlapsemme syntyy n. 3 viikon päästä, arvaa jännittääkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus, kolmen viikon päästä! Varmasti jo jännittää. On ne vauvat niin ihania.

      Poista
  6. Olipa mukavia vastauksia, ja kuvat toivat vastausten lomaan mukavaa tunnelmaa. Erityishuomion kyllä veivät Juhon ja Minjan kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juho ja Minja ovat niin huipputyyppejä, kuten tiedät.

      Poista
  7. Voi kiitos Anneli kun muistit minua, vastaan mielelläni. Ihana mies kun ruusuja osti! Johnny Cash on kyllä hieno, äänessä kuuluu eletty elämä. Minä jotenkin alitajuisesti ajattelen, että saatan saada rintasyövän, mutta epäilen tuota roosa nauhaa vaan bisnekseksi, ikävän kyyninen kun olen...ihanat lapsenlapsipallerot! Mukavaa viikonloppua sinne itään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otat haasteen vastaan. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  8. Kiitos Anneli haasteesta. Sain samaan aikaan kaksi haastetta, vastasin nyt Saran haasteeseen. Sinun kysymykset tallensin luonnoksiin, vastaan syksyn aikana. Ihania puutarhaunelmia sinulle <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...