sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pihakierroksella


Talvista sunnuntaipäivää! Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika kiertää talo. Tulihan se kierretyksi, tosin aikamoista kahlaamista se oli, kun lunta on kuitenkin aika paljon. Kevättä kyllä tuli ikävä.


Kohta tippuu...

Mustilanhortensia - kaunis se on talvellakin.

Talvellakin on mopolla ajo pihassamme kielletty.





Lunta ja valoja tuijassa

En juuri  jätä talventörröttäjiä puutarhaan, mutta tämä kultapiisku oli näkynyt jääneen.

Aikamoista vilskettä pihalla täytyy olla päätellen lukuisista jäljistä.
Joensuun kaunis kirkko. Tämä kuva julkaistiin Karjalaisessa Lukijan kuvana.
Pihakuiskaajan puutarhan Facebook-sivulla on kahden puutarhakirjan arvonta. Seuraavat kirjat ovat arvonnassa:
* Joanna Smith: Puutarhakirja. Ammattilaisten salaisuudet. Helpot ja nopeat vinkit. 2009. Readme.fi. 240 sivua.
* Linda Peltola: Kevätihmisen puutarhakirja. Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa. 2015. Docendo.143 sivua.

Arvontaan voi osallistua Pihakuiskaajan puutarhan Facebook-sivulla.
Arvonta päättyy perjantaina 20.1.2017

Helmikuisen Intian matkan valmisteluissa on päästy jo niin pitkälle, että tänään lähtivät viisumianomukset matkaan.

Kävin Suomalaisen Kirjakaupan alennusmyynnissä. Kasa kirjoja tuli hankituksi. Tässä ihana lukuromaani, jota voin suositella:

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu. 2016. Bazar.

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!



 

62 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Teille onkin tulossa ihana matka:)Kaunis kuva kirkosta! Täytyykin käydä osallistumassa arvontaasi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olit osallistut arvontaan, kävin katsomassa. Onnea arvontaan.

      Poista
  3. Täälläkin saman verran lunta, pihakierroksella bongasit monta kuvaamisen arvoista juttua. Jännä muuten seurata minkä verran jälkiä on vastasataneeseen lumeen yön aikana pihaan ilmestynyt, vaikka päivällä ei näy mitään missään ..
    Mukavia Intian-matkan suunnitteluja sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista temmellystä siellä pihamaalla täytyy olla jäljistä päätelleen. Intia-matka vähän jännittää, ei ole ennen siellä käyty. - Mukavaa viikkoa sinulle Tuulikki!

      Poista
  4. Pihakierros kannatti, niin hienot kuvat!
    Kirjasuositukseesi voin yhtyä, Keskiyön ruusu oli vetävä lukuromaani!

    Hyvää ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Kiva kuulla, että sinä olet lukenut tuon Rileyn kirjan ja että olet tykännyt siitä. Joskus todella kaipaa tuollaisia vetäviä lukuromaaneja.- Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Teillä sitä lunta piisaa. Täällä on van vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on aika paljon, ehkä 30 cm, ja lisää näkyy tulevan koko ajan. Toivottavasti lumi suojaa kasveja.

      Poista
  6. Onneksi tuota lunta on, suojaa kasveja. Mahtava matka sinulla tiedossa. Saamme varmasti nauttia kuvien muodossa reissustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, lumi suojaa kasveja. Intian matka on varmasti mielenkiintoinen elämys, emme ole siellä ennen käyneet. Valokuvia on kyllä tulossa!

      Poista
  7. Kauniita kuvia pihakierrokselta!
    Kiitos kirjavinkistä, varasinkin sen heti:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja matkan valmistelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Kiva kuulla, että teit kirjavarauksen. Olisi kiva kuulla sitten myöhemmin, mitä tykkäsit kirjasta. Minusta on välillä todella mukava lukea vetäviä lukuromaaneja. - Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  8. Kaunis tuo kultapiisku! En myöskään yhtään ihmettele, että kuvasi Joensuun kirkosta pääsi lehteen, tosi onnistunut otos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku. Joensuun kirkko on todella kuvaamisen arvoinen. - Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Kuvistasi ihastutti erityisesti tuo kaunis kirkko.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Joensuun kirkko on todella kaunis. - Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  10. Kiva pihakierros, mutta on se niin paljon mukavampaa ja helpompaa kierrellä pihaa kesällä. Kevättä odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu. Kyllä - kesällä pihan kiertäminen on helpompaa ja mukavampaa. Kevättä kohti ollaan menossa - onneksi!

      Poista
  11. Aika pinon olet löytänyt kirjoja. Viimeksi en kerennyt käydä katsomassa ale-myyntiä. Alkavalla viikolla vois taas koettaa keretä.
    Aikamoisessa hangessa saa pihalla nyt kahlata, mutta kevät on tulossa onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyviä alennuksia on Suomalaisessa Kirjakaupassa. Käyhän katsomassa. - Mukavaa viikkoa!

      Poista
  12. Joensuun kirkko on tosi kaunis!

    Täytyykin napata kirjasuositus. Minä kun en ihan hirveästi ehdi lukemaan ja sitten kun haluaisin, en löydä mitään luettavaa.

    Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Joensuun kirkko on todella kaunis. - Toivottavasti tykkäät Rileyn kirjasta, se on mielestäni vetäävä lukuromaani. - Hyvää viikkoa!

      Poista
  13. Beautiful winter photos, Anneli!

    VastaaPoista
  14. Olipa kiva pihakierros. Kaikenlaisia kivoja yksityiskohtia voi löytää hangenkin keskeltä, kun vain jaksaa kahlata:) Hyvää alkuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö. Mukavaa viikon alkua myös sinulle!

      Poista
  15. Hienoja kuvia pihakierrokselta. Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  16. Kiitos, kun otit mukaan talviselle pihakierrokselle. Rauhoittava tunnelma välittyy kauniista kuvista aina tänne kaukomaalle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit katsomassa kuvia sieltä kaukomailta asti. Lämpimiä päiviä!

      Poista
  17. Ihania talvisia kuvia pihaltasi. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Tuta. - Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  18. Mustilanhortensia oli paras. Hienoja kuvia muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta mustilanhortensiasta. - Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  19. Mahtavia kuvia. Hyvää Intian matkan suunnittelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Mielenkiinnolla odotamme Intian matkaa, emme ole aiemmin käyneet siellä.

      Poista
  20. Hanki ei ole syvää täällä etelässä, joten voisin seurata esimerkkiäsi. Sinun kultapiiskusi on kauniin taiteellinen ja talvinen. Minä jätän aina jonkin verran törröttäjiä pihaan kesästä muistuttamaan ja myös katselen mielelläni eläinten jälkiä lumessa. Täällä käy jäniksiä, fasaaneja ja naapuruston kissoja tepastelemassa. Hauska idea tuo pihakierros hangessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taidan jättää ensi syksynä enemmän talventörröttäjiä, ne ovat kyllä aika kivoja. Eläinten jälkiä on hauska seurailla.

      Poista
  21. Hienoja kuvia. Kaunis kirkko...kävisi postikorttiinkin tuo kuva.

    VastaaPoista
  22. Kauniita kuvia! Matkastanne tulee varmasti ihana! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. Mielenkiinnolla odotamme Intian matkaa. Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  23. Kiva postaus! Teillä onkin siellä lunta melkoisesti!

    Teille luvassa varmasti ikimuistoinen matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina. Mielenkiinnolla odotamme Intian matkaa, emme ole aiemmin siellä käyneet.

      Poista
  24. Kivat talvipuutarhakuvat! Täytyy ryhdistäytyä ja myös kuvata talvikuvia varastoon! Hyvää jatkoa tammikuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Mukavaa tammikuun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  25. Kiitos.
    Hieno lumi-kuvat.
    On teillä mukavaa odotettavissa. Toivotan mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sylvi. Mielenkiintoinen matka on odotettavissa; emme ole aiemmin käyneet Intiassa. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  26. Kaunis on tuo kirkko kuva, joten en yhtään ihmettele että se julkaistiin lehdessä.

    VastaaPoista
  27. Eka kuva on mahtava tuon katolta "kohta-tippuvan" -lumen kanssa. Ja nauratti tuo mopolla ajo kielletty -kyltti. Kun muistan millainen se on kesällä.
    Teidän kirkko on tosi kaunis.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on minustakin hyvin kaunis. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  28. Joensuun kirkko on kaunis ja kevättä on todella jo ikävä! Mukavaa viikkoa Anneli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä täälläkin jo odotellaan. - Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  29. Meillä taitaa sulaa taas lumet pois, ainakin uhkaavalta näyttää. Pupusten jälkiä on meidänkin pihalla. Tuosta mopokyltistä tulee mieleen serkkuni kauan, kauan sitten. Hän selitti kylttiä "eino-polle", mopo oli nopo...

    VastaaPoista
  30. Do you need free YouTube Views?
    Did you know that you can get them ON AUTO-PILOT AND ABSOLUTELY FREE by registering on Like 4 Like?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...