torstai 4. toukokuuta 2017

Lämmöllä teitä kaikkia kiittäen



Tyttäremme kuolemasta on runsas kuukausi.  

Olen teille kaikille blogiystäville syvästi kiitollinen myötäelämisestä ja kaikista niistä lohdutuksen sanoista joita olette jättäneet meille. Olette antaneet lohdutusta ja voimaa mennä eteenpäin suunnattomasta surusta huolimatta. Olette rohkaisseet minua valokuvaamaan, puutarhatöihin, nauttimaan lastenlasten seurasta, lukemaan eli pysymään jollakin tavalla kiinni arjessa. Kaikki tekee vieläkin niin kipeää, mutta ottakaa vastaan vilpitön kiitokseni. Blogiyhteisöstä on tullut minulle entistä merkityksellisempi. Mieheni yhtyy näihin kiitoksen sanoihin. 
 
Blogiystävämme Esther Helmiä kirjoittaa näin kauniisti runokirjassaan Runon tie:
 

Kohti kevättä kuljen / ontuen vielä
Kompastelenkin / Hattu päässä kallellaan
Olen haravoimassa / sieluni pirstaleisia muruja
kompostiin / uuden aluksi.


Esther Helmiä
Surun tie, Mediapinta 2017



Tässä Krista toiseksi viimeisenä elinpäivänään esiintymässä Jyväskylän kirjamessujen lavalla. Niin onnellisena, niin innoissaan, niin elämää täynnä. 


Kukkakimppu kirjabloggareilta

Kiittäen!
 

63 kommenttia:

  1. On tärkeätä, että elämä jatkuu. Vaikka se suru ja tuska läheisen menettämisestä on raastavaa. Haluan sydämestäni toivottaa teille voimia ja iloa kevääseen!

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää sinulle Anneli ja miehellesi. Elämä jatkuu, vaikka joskus joudumme kulkemaan synkissä laaksoissa. Toivoon teille pieniä auringonpilkahduksia suruun. Mukava, että jaksat päivittää blogia.

    VastaaPoista
  3. Pilvien takaakin pilkistää aurinko. Suru ja kaipaus ovat kuin pilviä, Ihmisten ystävällisyys ja myötäeläminen ovat auringonsäteitä, jotka lämmittävät, joskus enemmän, joskus vähemmän. Aina ei edes osaa ilmaista sitä, mitä tuntee. Kaikkea hyvää teidän molempien kevääseen.

    VastaaPoista
  4. Jostain olen lukenut, että surun läpi voi ainoastaan kulkea. Se tekee kipeää, mutta ajan kanssa tuska helpottaa. Voimia teille.

    VastaaPoista
  5. Anneli, päivä kerrallaan. Enempään ei tarvitsekaan pystyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Tämä on niin totta, päivä kerrallaan.

      Poista
  6. Kiitos kun päivität blogiasi ja käyt kommentoimassa muiden blogeja. Toivotan teille voimia!

    VastaaPoista
  7. Voimia sinulle! Kesä tulossa ja voit puuhailla pihalla, sekin tuo varmasti lohtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Onneksi kesä tulee ja puutarhatyöt odottavat.

      Poista
  8. Blogiystävyys on myös myötäelämistä ja kanssakulkemista. Yhdessä mennään eteenpäin ja jaetaan iloja ja suruja, päivä kerrallaan, toisiamme tukien.

    VastaaPoista
  9. Elämä jatkuu, mutta surutyö on tehtävä. Voimahaleja teille.

    VastaaPoista
  10. Hetki kerrallaan. Lämpimät ajatukseni teille sinne.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, hetki ja päivä kerrallaan. Kiitos runosta Esther Helmiä.

      Poista
  11. Halauksia, Anneli. Olet ollut niin paljon mielessäni. ♥ Blogiyhteisössä on voimaa. Aina joskus tuntuu, että bloggaaminen väsyttää tai suorastaan kyllästyttää, mutta kun ajattelee kaikkia ihania ihmisiä blogien takana, niin saa toden totta voimaa. Kevätvaloisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Runo sopii tosiaan tähän hetkeen niin hyvin.
    On kevät, onnelliset muistot ovat kuin kauniita kukkia.
    Halaus.

    VastaaPoista
  13. Suru ottaa aikansa, sen kipein kärki taittuu jossain vaiheessa, mutta arpi on ikuinen. Miten hauras elämämme voikaan olla; yhtenä päivänä iloa ja seuraavana käsittämätön suru. Voimia teille sirpaleiden haravointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu. Suru ottaa todellakin aikansa. Lämmin kiitos.

      Poista
  14. Päivä kerrallaan. Sinulla on varmasti kaunnit muistot Kristasta ja niitä ei voi kukaan viedä. Voimia, Anneli.

    VastaaPoista
  15. On tuo kaunis runo. Onneksi teillä on asioita, jotka pitävät elämässä kiinni, vaikka suru on valtava. Kiva kun olet täällä pitämässä blogiasi.

    Ja todella kuten Satu tuossa sanoi, muistoja ei kukaan voi viedä. Muistoissa Krista jää aina elämään teidän kanssanne.

    VastaaPoista
  16. Rakkaus on ikuista,tyttäresi pysy mielessäsi aina, mutta pikkuhiljaa suurin kipu katoaa ja kauniit muistot jäävät,uskon näin.Siunausta kevääseen <3

    VastaaPoista
  17. Voimia jaksamiseen! Muistot säilyy ikuusesti!
    Puutarhatyät on hyvää terapiaa. Huamasin sen isän kualeman jäläkihi. Unenpäästä sai paremmi kiinni, ku roppa oli väsyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Minäkin uskon, että puutarhatyöt ovat hyvää terapiaa.

      Poista
  18. Tsemppiä ja voimia täältäkin.

    VastaaPoista
  19. Muistot säilyvät aina ja surukin on osa elämää. Sinulla on paljon ystäviä ja harrastuksia, jotka auttavat jaksamaan.

    VastaaPoista
  20. Kirjoitin ainakin kymmenen eri versiota tähän, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Siispä ota vastaan halaukseni, rutistan sinua juuri nyt!

    VastaaPoista
  21. Lämmin osanottoni teille!
    Blogiin kirjoittaminen varmasti auttaa hieman purkamaan surua. Hienoa, että jaksat jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, blogi auttaa. Kiitos ihanat blogiystävät.

      Poista
  22. Voimia tähän ja tulevaan <3 Sain aikoinaan surun kohdatessa blogiini seuraavanlaisen viestin:

    "Suhtautukaamme murheeseen
    kuin raskaan lumen painama oksa:
    Joko kestän
    tai katkean,
    mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa."

    Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
  23. "Päivä vain ja hetki kerrallansa." Suuressa surussa meillä kaikilla on onneksi läheisiä ja ystäviä, jotka kannattelevat meitä ja auttavat jaksamaan eteenpäin elämässä.

    VastaaPoista
  24. Anneli, voimia ja haleja teille kummallekin.

    VastaaPoista
  25. "Surunkyynelten läpi näkee onnellisten päivien muiston."

    VastaaPoista
  26. Oi, olen sanaton! Lämmin osanottoni ja voimahalaus!

    VastaaPoista
  27. En ole jaksanut laittaa mitään, mutta monesti olette olleet mielessäni. Kaunista ja hyvää kevättä, hyvät muistot auttavat jaksamaan. Surussanne myötäeläen 💜

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...