sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Tällä viikolla museoita ja konsertteja

Tämä viikko on ollut poikkeuksellisen täynnä kulttuuria. Joskus näinkin. 😅

Alkuviikosta piipahdimme yhden yön reissulla Helsingissä. Siihen vierailuun mahtui kolme museokäyntiä: Valokuvamuseo, Kansallismuseo ja Amos Rex. - Vaikka olimme Helsingissä vain yhden yön, se tuntui tosi piristävältä.  
 



En ollut aiemmin käynyt Valokuvamuseossa ja siksikin se kiinnosti kovasti. Olin kyllä melko pettynyt, museo on tosi pieni. Ja nyt siellä oleva näyttely ei ollut kyllä yhtään ainakaan minua kiinnostava. Valokuvaajat olivat Marja Helander, Harri Pälviranta ja Kari Soinio. Tämä kuva on Harri Pälvirannan. Näyttelyn sadat kikkelikuvat jätin kuvaamatta. Kannattaa katsoa tarkkaan, millainen näyttely siellä on meneillään.



Seuraavaksi menimme Kansallismuseoon. Siellä en ole käynyt remontin jälkeen. Todella käymisen arvoinen paikka, niin kaunis rakennus ja niin hienosti toteutetut näyttelyt. Kuvassa on Jakkarilan kartanon sali 1760-luvulta. Kartano sijaitsi Porvoon lähellä. Upeat maalatut tapetit ja monumentaalinen katto.
 

Myös Amos Rex oli uusi vierailukohde. Siellä on belgialaisen Rene Magritten näyttely. Tässä Lissa Ihmemaassa.

 Tämä on saman taiteilijan. Taulun nimeä en muista.

Pitihän sitä Oodissa pistäytyä, vaikka kävimme siellä jo aiemmalla reissulla. On se niin kiva paikka. "Tuttujakin" löytyi.


Sipilä isännöi Oodissa pääministerivierailua.



Joensuussa alkoivat Musiikkitalven esitykset. Aloituskonserttina oli  Joensuun kaupunginorkesterin ja Mikkelin kaupunginorkesterin Kaikuja Amerikasta -konsertti. Solistina uusiseelantilainen Julien Van Mellaerts. Erinomainen konsertti!
 
Eilisiltana vielä jazzkonsertissa. Steve Gadd yhdessä Michael Blicherin ja Dan Hemmerin kanssa. Niin taitavaa soitantaa.
  
Tänä aamuna kävimme vielä kirkossa. Seurakuntaamme tuli uusi kirkkoherra Ari Autio ja oli hänen virkaanasettamisensa.  Paikalla oli myös piispa Jari Jolkkonen.

Että tällaista tänne! Huomenna lähden Leppävirralle äitiäni katsomaan. 

Ei mennyt Pielisjoki tänäkään talvena umpeen. Mukavaa helmikuun loppua!

22 kommenttia:

  1. Olipa virkistävää postaus. Kiitos!
    Oma kulttuuri-anti on tämän vuoden puolella minimissä, ellei kirjoja ja elokuvia lasketa.
    Aina kaunis Pielisjoki.
    Mukavaa helmikuun loppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Nyt mennään jo maaliskuuta, kevään tuloa odotellen.

      Poista
  2. Enempi pitäis käydä noissa kulttuuririennoissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on sellainen fiilis, että on kiva käydä konserteissa yms. Mutta ei sitä aina jaksa/halua, ainakaan minä, joka en ole sielultani mikään kulttuurifriikki.

      Poista
  3. Joensuun musiikkitalvi kuulostaa kiinnostavalta!

    Ja minun pitää ehtiä Amos Rexiin Magritten töitä katsomaan. Edelliseen näyttelyyn, Team Labiin, oli koko ajan niin hurjat jonot...

    Ihania kulttuurijuttuja olet kokenut. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, käy ihmeessä Amos Rexissa. Jo paikka on käymisen arvoinen ja näyttely on hyvä. Nyt ei ole enää jonoja.

      Poista
  4. Oletpahan saanut aimo pläjäyksen kulttuuria! Varmasti upeita elämyksiä.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikki jutut olivat mukavia. Nyt saa rauhassa pitää "kulttuuritaukoa" jonkun aikaa.

      Poista
  5. Oletpas ollut ehtiväinen. Minäkin suunnittelen kovasti turistivierailua Helsinkiin. Oman kaupungin kulttuuririennot kiinnostaisivat, mutta turhan usein jää vain aikomiseen. Pitäisi ryhdistäytyä, täällähän tapahtuu vaikka mitä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä Joensuussakin on ihmeteltävän paljon vaikka mitä. Huomaa jo siitäkin kun katsoo Karjalaisen menopalstaa.

      Poista
  6. Tuolla Oodissa pitäisi käydä, kun Helsinkiin joskus menen. Jos asuisin vielä Espoossa, niin se olisi jo korkattu! Amos Rex on kuulemma myös hieno. Nuo muut eivät ihan mun juttuja. Hyvää reissua äidin luokse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä Oodissa kun menet Helsinkiin. Se on niin viehättävä paikka. Ja Amos Rexia suosittelen myös.

      Poista
  7. Johan oli tosiaanki kulttuuripitoosta menua. Mukavaa viikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tällaistakin menoa. Ei tämä kyllä jokaviikkoista ole, onneksi.

      Poista
  8. Ihana ja taatusti voimaannuttava irtiotto arjesta, uudet kokemukset ovat virkistäviä!
    Tuo kaikki kuorrutettuna kahdensorttisella musiikilla ja kirkkovisiitillä, jopa jaksaa arkea painaa.
    Useammin saisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ns. painua baanalle; tämä toteamus siis itseäni koskien...
    Ensi viikolla on tarkoitus hurauttaa paikalliseen konserttiin, jota odotan suurella mielihyvällä.

    Toivottavasti Leppävirran reissu sujui hyvin ja äitisi on tyytyväinen elämäänsä. Keväistä alkanutta viikkoa ja ti-tyytä Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä käynnit ovat aina virkistäviä. Nyt huomasi sen, että yhdenkin yön reissulla ennättää tehdä aika paljon erilaisia juttuja. Mukavaa kevättä myös sinulle Takkutukka!

      Poista
  9. Pitäisi tosiaan tehdä enemmän museokierroksia. Jos hakisi sen museokortin, niin sitten kyllä tulisi käytyä. Helsinkiin on tarkoitus lähteä, ja ostaa se museokortti, ja käydä sitten niin monessa kuin ehtii ja löytää. :) Seikkailua!
    Mukavaa reissua Savon puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen miettinyt museokortin hankkimista. Tulisiko sitä sitten käytyä useammin museoissa, en tiedä. Suosittelen ainakin Amos Rexia kun menet Helsinkiin.

      Poista
  10. No on sulla ollut kulttuuria yhdelle päivälle. Varmasti mukava matka. Vaikka aika pitkä yhden yön matkaksi. Mutta sinä se jaksat 😁.

    VastaaPoista
  11. Museoiss on kiva käydä, ei vain aina tule mieleen, pitäisi vartavasten lähteä, turussa olen käynyt biologisessa museossa ja taide museossa.Näin tänään karjalaisesta laittamasi kuvan utran kirkosta, katselin karjalaista lieksassa terv.keskuksessa, jossa äitini on vuodeosastolla.Täällä lieksassa on paljon lunta, ja hyvät mahdollisuudet kävellä ja käydä uimahallissa uimassa,ilmat vain vaihtelee joka päivä, kesäisin lieksa on kaunis kaupunki,pielinen on ihan lähellä äitini kotia.t. sanosekukkasin blogista pike

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet pistäytynyt täällä päin. Totta, Lieksa on kaunis kaupunkin varsinkin kesäaikaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...