torstai 8. lokakuuta 2020

On ollut kaunis syksy

 Hyvää torstai-iltaa kaikille! 

Hienot ovat syksyiset säät olleet. Harvoina syksyinä on mahdollisuus nauttia näin kauniista ruskaväreistä. 

Viime viikolla kävimme taas Raumalle. Asuntokaupat eivät oikein edisty, yhdestä asunnosta tosin jo teimme tarjouksen, mutta se sitten peruuntui. Mutta katsellaan! Eihän tässä toisaalta mikään kiire ole siinä mielessä, että Joensuun talokin on vielä myymättä.

Rauma. Paljon kunnossa olevia puutaloja muuallakin kuin Vanhassa Raumassa. Tämä kuva on ihan keskustasta.

 Matkalla pysähdyttiin kuvaamaan kauniita ruskavärejä. Tämä on Varkauden  ja Joensuun väliltä.

Sama paikka
                                                            
Vaikka on jo lokakuu, puutarhasta löytyy vielä värejä.

Daalioiden keltainen väri antaa väriä syksyiseen pihaan.


Monilla kukilla on toinen kukintakausi meneillään. Tässä ritarinkannus.
Nauhusten syysvärejä

Ruusut kukkivat yhä.

Tästä minä tykkään. Siperianunikko aloitti kukintansa kesäkuussa ja yhä kukkii.



Joensuun syksyä. Pielisjoki.

Mukavaa lokakuun jatkoa kaikille!

40 kommenttia:

  1. Voi kun ihana katsella ruskaa kaupungista jonne sydämeni on jäänyt, tarkoitus oli tulla katsomaan Joensuuhun ruskaa ja viipymään siellä muutaman viikon, mutta sittenkään emme ota riskejä, sillä miehen äiti on 90v. ja hänen miehensä 99v., mutta odotamme kevättä,ja kesää jos silloin kaikki on paremmin, ja isomummon miehen 100v.päivät.
    Siellä on kaunista, ja koko matka täältä sinne.Puutarhasi on vielä kesäinen, tykkään unikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että ette uskalla matkustaa nyt syksyllä. Toivottavasti tilanne on parempi ensi keväänä ja pääset pistäytymään täällä päin Suomea. Kiva, kun sinäkin tykkäät unikoista.

      Poista
  2. Kivoja kuvia. ��
    Toivottavasti talokaupat pian onnistuvat. ��
    Mukavaa ja kuulakasta lokakuun jatkoa. ��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. On se aika jännää hommaa tämä asuntojen katselu. Ei ole sellaisia asioita tarvinnut pohtia vuosikymmeniin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Syksyinen puutarhasi on kaunis. Veteen heijastuvat ruskakuvat menivät kyllä suoraan sydämeen. Niin kauniita.
    Toivottavasti sopiva koti Raumalta löytyy, eiköhän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Toivottavasti jo seuraavassa postauksessani voin kertoa lisää asuntokaupoista. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Syksy on ollut sanomattoman kaunis väreiltään ja lämpöäkin on ollut somasti, meitä on hellitty.
    Tuota kaikkea visualisoivat loistokkaat kuvasi!

    Asioilla on tapana järjestyä, eikä noin ison elämänmuutoksen kanssa ole syytä hötkyillä, joten valoisaa mieltä, erinomaista kuun jatketta sekä myötäistä matkaan toteutuksien kohdalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on todellakin ollut poikkeuksellisen kaunis ja myös poikkeuksellisen lämmin. Lämpimät säät jatkuvat vieläkin, ainakin täällä meillä. Kaunista syksyn jatkoa sinulle1

      Poista
  5. Kauniit syyskuvat. Tänä syksynä on ollut ihana ruska, aina ei ole ja kukkiakin löytyy vielä maljakkoon asti pihalta, mutta ei varmaan kauaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on niin kiva, kun olemme saaneet nauttia kauniista syksystä ja myös lämpimistä ilmoista.

      Poista
  6. Kaunis on ruska ollut siellä. Katsoin erään nuoren pariskunnan Youtube videota vähän aikaa sitten, niin tuli sinne taas enemmän ikävä.
    Teillä on niin kaunis pihakin, toivottavasti uusi ostaja harrastaa myös puutarhanhoitoa, saa hienon puutarhan.
    Minusta on tosi vaikeaa etsiä asuntoa tai taloa kauempaa, kun on välimatkaa niin paljon. Ei voi katsomatta sitä ostaa, tai sitten joku edustaja käy katsomassa, johon luottaa. Toivottavasti onnistuu kaupat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy sellainen uusi omistaja, joka olisi innostunut puutarhasta. - Totta on, että asunnon ostaminen toiselta paikkakunnalta on hankalaa, varsinkin kun välimatkaa on yli 500 km. Onneksi meillä on Raumalla tytär, joka käy "ennalta katsomassa" asuntoja meitä varten.

      Poista
  7. Lumoavan kauniita kuvia!
    Pirteää lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita syyskuvia ❤ Syksy on ollut ihanan lämmin ja ruska kaunis. Toivotaan menestystä asuntokauppoihin. Hyvää viikonloppua 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. On ollut todellakin aivan mahtava syksy hienoine ruskaväreineen. Katsotaan, miten asuntokaupat etenevät. Ilmoittelen kyllä!

      Poista
  9. Ny on ollu hiano syksy. Ei oo halla viäny kukkia.
    Toivottavasti asuntokaupat onnistuuvat pikimmiten, molemmis päis.
    Mukavaa lokakuun jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ollut todellakin hieno kauniine ruskaväreineen. Ilmoittelen kyllä asuntokauppojen etenemisestä. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  10. Ihanat heijastukset vedessä.
    Olen kerran ollut Raumalla pari päivää ja ihastuin siihen oitis. Eritoten vanhakaupunki on ihana. Ja niissä taloissahan on myös pihoja - voi mikä valtava mahdollisuus sinulle.
    Toivottavasti löydätte haluamanne. Ette ole Porvoota, Loviisaa tai Uuttakaupunkia ym harkinneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet käynyt Raumalla. Vanha Rauma on todella viehättävä. Rauma on ollut ykköskohteemme, koska tyttäremme asuu siellä. Uusikaupunki oli vähän aikaa listalla, onhan se aika lähellä Raumaa.

      Poista
  11. Tämä on tosiaan ollut kaunis syksy. Upeat kuvat ja ihania syyskukkijoita puutarhassasi! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Syksy on ollut todellakin kaunis upeine ruskaväreineen. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  12. Boa noite minha querida amiga Anneli. A natureza do seu país é maravilhosa. Bom final de semana.

    VastaaPoista
  13. Todella ihania ruskakuvia. Ihana syksy on ollut.

    VastaaPoista
  14. Oletteko te muuttamassa Raumalle? Se on iso muutos, jännittävä ja varmaan silleen kiva, kun siellä jo on omaa väkeä. Onhan kiva olla heidän lähellään. Toivottavasti saatte talon hyvin myytyä ja löydätte ihanan ja hyvän uuden sieltä Raumalta. Meille tuli Rauma edes hieman tutuksi 90-luvun lopulla, kun asuimme Eurajoen Kuivalahdessa jonkin aikaa. Mukavaa ja antoisaa syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vakaa aikomus olisi muuttaa Raumalle. Siellä asuu keskimmäinen tyttäremme perheineen. Voisimme olla apuna 5-vuotiaan Minjan hoitamisessa. - Katsotaan, milloin pääsemme muuttamaan, riippuu asuntokaupoista.

      Poista
  15. Luin nyt myös edellisen postauksen. Hauska kuulla että olette muuttamassa tänne suunnalle! Ajelen aina joskus Rauman ohi ja välillä sinne poikkeankin. Wanha Rauma on tosi viehättävä ja kaupunki muutenkin mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Rauma on sinulle tuttu. Meistäkin se vaikuttaa tosi mukavalta ja kauniilta kaupungilta.

      Poista
  16. Kauniita rantamaisemia.
    Kyllä tänä syksynä kelpaa, niin värien kuin säänkin puolesta.
    Meillä päin myös monet kukat ovat aloittaneet uuden kukinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kyllä nyt on kelvannut, niin upea tämä syksy on ollut. Hienoa ruskaa, kauniita ilmoja.

      Poista
  17. Syksy on näyttänyt parhaita puoliaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyllä tänä syksynä on ollut upeaa ruskaa.

      Poista
  18. Toivottavasti löydätte pian uuden mieleisen kodin ja saatte vanhan myytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä todella mekin toivomme. Pidän teidät ajan tasalla. Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  19. Ihania kuvia jälleen kerran.
    Onnea talokaupoille ja mukavaa syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. Mukavaa syksyä myös sinulle. Pidän teidät ajan tasalla talokaupoissa.

      Poista
  20. Mahtavat ruskat ja kivat kukkapiristykset 🍁 🍄 🍂 🌸 🌻
    Mukavaa viikonvaihdetta. Toivottavasti sopiva asunto löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A. Katsotaan ja toivotaan, että löydämme mukavan asunnon.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...