torstai 17. joulukuuta 2020

Joulunodotusterveiset Raumalta

 Hei kaikille! Niin olemme päässeet asettautumaan tänne ihan toiselle puolelle Suomea. Liki kolme viikkoa olemme jo täällä Raumalla olleet. Kaikki on vielä uutta, maisemat, asunto, ihmiset ja myös giäl. Rauman giältä on kyllä kiva kuunnella! Onneksi rakkaat, tyttären perhe, on lähellä.

Vanha Rauma on tunnettu osa Rauman kaupunkia. Se on todella kaunis alue ja onhan se Unescon maailmanperintökohde. Alueen jouluvalaistukseen panostetaan. Ikkunoiden joulukalenteriperinne elää yhä. Tässä jouluista tunnelmaa Vanhasta Raumasta. 

Pääkadun eli Kuninkaankadun valaistusta.


Rauman komea Pyhän Ristin kirkko

Näitä ihania kapeita katuja ja kauniita vanhoja taloja jaksaa vain ihastella.

Tässä samaa tunnelmaa kuin edellisessäkin kuvassa.

Joulukalenteri-ikkuna numero 3.

Joulukalenteri-ikkuna numero 2.

Henkarhimmel-teos Rauman kanaalissa. Tekijä Matti Pursiheimo.

Vanhaa Raatihuonetta valaisee raumalainen pitsi.

Myös Kerttu Horilan Rauma flikk on saanut maskin.

Kaunista luontoa on täälläkin. Mutta ihan erilaista kuin Pohjois-Karjalassa.
Jokimaisemat ovat vaihtuneet merimaisemiksi.
Uudessa kodissa tavarat alkavat olla paikoillaan. Koska meillä ei ole varsinaista joulukuusta, Minja 5-v, teki meille tonttumetsän.
Yksi viimeisistä hommista oli kirjahyllyn aakkostaminen. Nyt sekin on tehty.

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

 


57 kommenttia:

  1. Varmasti tulette viihtymään.
    Oikein ihanaa ensimmäistä Rauma-joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Kristiina. Ihanaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  2. Näyttää kauniilta!
    Mahtavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  3. Hienolta näyttää.
    Idyllisiä puutaloja uudessa kotikaupungissanne.
    Miellyttäviä joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Vanha Rauma on kaunis, erityisesti nyt joulun aikaa. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle.

      Poista
  4. Kauniita kuvia.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa kuulla, että olette asettuneet Raumalle, jonka viehkeydestä kauniit kuvasi vanhoine, koristeltuine rakennuksineen kertovat paljon! Ehkä ajan kanssa siel, taipuu viel Rauman giälkin...

    Kirjahyllyn aakkostaminenkin näkyy olevan hyvässä vauhdissa, se on puuha. joka itsellä jää usein viimeseiksi, loppusilaukseksi ja sitten voi huokaista.

    Tonttumetsä on suloinen, joten läheisyys lämmittäköön joulunodotustanne ja olkoon uusien katujen tallaaminen teille iloksi ja onneksenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti kirjoitit Takkutukka. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin ja uuteen kotikaupunkiin! Varmasti ihana paikka, vaikka kyllähän Pohjois-Karjalan maisematkin ovat vertaansa vailla. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku. Kauniita maisemia on varmasti sekä täällä että Pohjois-Karjalassa, siis eri tavalla kauniita. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  7. Kuvista päätellen edessä on runsaasti tunnelmallisia hetkiä.
    Toinen toistaan kauniimmat kuvat.
    Nuo jouluikkunat ovat ihastuttavia ❤️
    ... ja raumalainen pitsi 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Minustakin nuo kalenteri-ikkunat ovat todella viehättäviä. Hyvää joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  8. Varmasti maisemat ovat vähän erilaiset Joensuun seutuun verrattuna. Kevään ja kesän valoisaan aikaan pääsette nauttimaan myös merellisistä maisemista. Rauman vanha kaupunki on kaunis kaikkina vuodenaikoina.
    Kiva kuulla, että sinullakin kirjat on aakkostettu. Siinä on kova homma, mutta jatkossa kirjailijan etsiminen helpottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maisemat ovat kauniita sekä Pohjois-Karjalassa että täällä, mutta niin eri tavalla. Jokimaisemat vaihtuivat merimaisemiksi. - Ihanaa joulun odotusta sinulle!

      Poista
  9. Onnellista oloa Teille uudessa kotipaikkakunnassa. On varmaan ihanaa päästä asumaan lähellä rakkaitaan. Hyvää ja rauhaisaa joulua Teille!
    ps. Kuvasi vanhasta Raumasta ovat niin idyllisiä ja hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe. Vähän on kyllä ikävä sinne Joensuuhun. Asuimmehan siellä yli 30 vuotta. Mutta onneksi on tytön perhe täällä. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  10. Mukavaa joulun odotusta uudella paikkakunnalla. Rauma on viehättävä kaupunki. Minusta tuntui niin kivalle katsella kuviasi. Kyll Raum o ain Raum!
    Vaikka toisaaltaan kaikki seudut ovat kauniita, jokainen tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Mekin olemme jo huomanneet, että Rauma on kaunis kaupunki. Myös Pohjois-Karjala on kaunista seutua, mutta eri tavalla. Eli kuten sanot, kaikki seudut ovat kauniita omalla tavallaan.

      Poista
  11. Onnea uuteen kotiin ja uuteen kaupunkiin.

    VastaaPoista
  12. Onnea ja iloa uuteen kotiin♥
    Rauma näyttää niin kauniilta ja jouluisalta hienoissa kuvissasi!

    Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Yritetään nyt tottua näihin uusiin maisemiin. Ihanaa joulun odotusta sinulle.

      Poista
  13. Onnea uuteen kotiin. Teillä on haastetta uuden "kielen" kanssa. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Uusi giäl on kyllä aikamoinen haaste.

      Poista
  14. Olen katsellut kuviasi twitteristä ja ne ovat olleet kauniita tuokiokuvia. Hyvää joulua toivottaa naapurikaupungin asukas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili. Kiva kun olet huomannut kuviani twitterissä. Ihanaa joulun odotusta sinullekin. Mikähän lienee tuo naapurikaupunki?

      Poista
  15. Vanhat puiset talot ovat niin kauniita ja nostalgisia, tulee mieleen Loviisa tai Porvoo. Toivottavasti jo ensi kesänä pääsisi matkustamaan sinne rannikolle katselemaan uusia paikkoja.
    Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, toivottavasti ensi kesänä tilanne olisi jo normaali. Tule ihmeessä käymään täällä länsirannikolla. Olisi kiva tavata pitkästä aikaa.

      Poista
  16. Onnia uuteen kotiin ja elämänvaiheeseen! Varmasti menöö tovi tottua uutehen elämähän, mutta pian siihen sopeutuu, varsinki ku on perhettä ympärillä. Mukavaa joulunorotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Olen samaa mieltä, kyllä me tänne sopeudutaan, varsinkin kun läheisiä on tässä ympärillä. Ihanaa joulun odostusta sinulle!

      Poista
  17. Siellä on hommat hallussa. Uudet jutut odottavat nyt teitä monessa mielessä. Kivaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Todellakin, uudenlainen joulu odottaa tänä vuonna.

      Poista
  18. Hienot kuvat Raumalta, varmaan paljonkin kaikkea mielenkiintoista löytyy kun tulee kesä.
    Hyvää joulun aikaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Ihanaa joulun odotusta myös sinulle.

      Poista
  19. Kyllä siellä on kaunista!
    Hyvää joulun aikaa myös sulle sinne Raumalle, ja koittakaapa kotiutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka. Koitetaan kotiutua! Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista
  20. Ihanaa, levollista joulunaikaa teille sinne!

    VastaaPoista
  21. Hyvää joulunaikaa Raumalle täältä Kuhmalahdelta!

    VastaaPoista
  22. Lämmintä ja iloista joulua teille! Hyvää onnea myös uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Hyvää joulua myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  23. Lindas fotos desejo lindas festas bjs saude

    VastaaPoista
  24. Oikein Tunnelmallista Ja Rentouttavaa Joulun Aikaa Sinulle Ja Perheellesi

    VastaaPoista
  25. Tunnelmallista ja rauhallista joulun aikaa Sinulle ja perheellesi !

    VastaaPoista
  26. Ihana Rauma. Tuon Rauman flikan muistan hyvin, kun sen kanssa otettiin kuvia.
    Oikein mukavaa ja rauhallista joulua siellä uudessa kodissa, koko poppoolle.

    VastaaPoista
  27. Tervetuloa Raumalle! ❣️ Rakastan tätä kaupunkia, erityisesti näin joulun aikaan.

    VastaaPoista
  28. Oi, Rauma: Kaupungilla on iso paikka sydämessäni ❤️. Helkähtivät kivasti muistot kuviasi katsellessa. Kiitos niistä.

    VastaaPoista
  29. Tervetuloa "naapuriin"! Ties vaikka tavattaisiin😉

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...