torstai 27. tammikuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä

Nappasin Kuusi kuvaa kesästä 2021 -haasteen Tuplasti terapiaa -blogista. Puutarhakuvia ei juuri ole, kun ei ole enää sitä isoa puutarhaakaan. Ehkä ensi kesänä pääsen sitten kuvaamaan rivitalomme pikkuisen puutarhan kukintoja. 

Tutuistuimme länsirannikon meille uusiin kohteisiin. 

Kesäkuu

Kristiinankaupunkiin ihastuimme niin, että menimme sinne toisenkin kerran. Todella viehättävä kaupunki.

Minjan, 6 vuotta, kanssa kävimme Porissa Pelle Hermannin leikkipuistossa. Siellä sattui tämä hauska lokin ja vuohen kohtaaminen. 

Tässä on komea Sauvon kirkko. Sisällä kauniita seinämaalauksia.

Heinäkuu

Pitsiviikolla pääsee tutustumaan Vanhan Rauman puutarhoihin. 

Närpiön kirkon kirkkotalleja. Hevoset saivat levätä jumalanpalveluksen ajan.

Heinäkuussa kävimme Itä-Suomessa. Olavinlinna.

Elokuu

Raumalla on todella paljon joutsenia. Miltei joka kävelylenkillä kohtaa joutsenia.

Kaksi kuvaa omasta pihasta. Unikot jaksoivat kukkia.

Oli oikea perhoskesä.

Ja nyt kuuluu tällaista. Kolme rokotusta on otettu.

Koronapotilaan aamiainen: kuppi teetä, vesilasi ja Panadolia.

Hyvää tammikuun loppua! 

45 kommenttia:

  1. Suomi on hieno maa, sen näkee kuvista. Paranemista ja toivottavasti selviät vähällä taudin suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on todellakin paljon näkemistä. Oireet ovat olleet onneksi aika lieviä - kiitos kolmen rokotuksen. Päänsärky on kyllä kovaa. Lisäksi väsymystä ja nuhaa.

      Poista
  2. Hienoja kuvia.
    Onneksi sinulla on rokotukset otettuna. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Todellakin, olen niin tyytyväinen kolmesta rokotuksesta.

      Poista
  3. Onpa kivaa nähdä muunlaisiakin postauksia aiheesta kuin puutarhakuvia! Vaikka niitäkin on aivan ihanaa katsella, niin oli myös todella virkistävää käväistä kesäisissä kohteissa tämän juttusi myötä. Mukavasti pääsitte kesällä kiertelemään! Kristiinankaupunki on minustakin ihana, ja Pori, ja Rauman vanhassa kaupungissa pitäisi ehdottomasti poiketa oikein viettäen aikaa eikä vain ajaen ohi ja yrittäen kurkkia kortteleihin, kuten viime kesänä tein – surkea esitys, sanoisin... mutta kun oli vähän kiire eteenpäin.
    Voi itku tuota tautia, pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Kristiinankaupunki on sinullekin tuttu. Tule joskus tänne Raumalle, niin esittelen sinulle tuota kaunista Vanhaa Raumaa. - Kiitos, eiköhän tästä selvitä.

      Poista
  4. Hienoja kesäkuvamuistoja! Kiitos!
    Toivottavasti menee tauti pian ohi. Ota d- ja c- vitamiinia lisäksi ainakin. Paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi oireet ovat pysyneet aika lievinä. Pahinta on todella kova päänsärky. Lisäksi väsymystä ja nuhaa.

      Poista
  5. Kivoja kuvia 😊 Kristiinankaupunki on todella kaunis kaupunki, minäkin suosittelen käymään.
    Paranemista sinulle, toivotaan että rokotukset pitää taudin lievänä 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Olen samaa mieltä, Kristiinankaupunki on todella kaunis ja viehättävä kaupunki. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Ihan uskomatonta tämä taudin leviäminen. Että vielä monen rokotuksen jälkeenkin voi sairastua. Toivottavasti pääset vähällä ja paranet nopeasti.
    Nuo heppatallit jäi minua ihmetyttämään. En ole missään nähnyt moisia. Eikö tuo ovikin ole liian pieni? Tai ehkä olivatkin vaan tuossa lipan alla ja syömiset tallissa? Ehkä en vaan tajua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tauti leviää vauhdilla. Rokotukset - toivottavasti - pitävät taudin oireet lievinä. Minäkään en ollut ennen nähnyt näitä kirkkotalleja. Niitä on Närpiössä noin 150, alunperin ollut 400. Kyllä ne kopit on hevosia varten ja ulkonevien kattojen oli tarkoitus suojata rekiä ja kärryjä.

      Poista
  7. Ensinnäkin toipumista ja muistathan, että maltti on valttia!
    Kiitos kauniista ja valoa sekä toivonkipinää mieleen tuovista kuvistasi: hehkuva unikko, kepeinä liitelevät perhoset, kutsuvat uudet miljööt, lämpö ja valo, uudet seikkailut odottavat edessämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Toivottavasti tämä tauti tästä rauhoittuu. Edelleen on uupumusta ja päänsärkyä. Mutta onneksi ei sen pahempaa.

      Poista
  8. Kauniita kesäkuvia!
    Paranemisia! Eihän ne rokotukset estä tautia tulemasta, toivottavasti jää ainoaan koronan sairastamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Rokotukset varmaan auttavat siihen, että oireet jäävät melko lieviksi - toivottavasti.

      Poista
  9. Ensinnä paranemisia sinne sinulle ❤
    Mukavia muistoja ja kuvia olet napannut, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Minäkin toivon, että oireet pysyisivät lievinä.

      Poista
  10. Toivon todella, että paranet nopeasti! Toivottavasti tautimuoto on rokkotteiden johdosta kuitenkin kohtuullisen lievä ja pian voitettu!
    Kesän kuvasi olivat ihania, sait nuo joutsenet ikuistettua kerrassaan kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Niin minäkin toivon, että rokotukset vaikuttavat niin, että tautioireet ovat lievät. Monta kertaa olen kyllä miettinyt, että onneksi olen ottanut rokotukset. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Ihanat kesäiset kuvat! Pikaista paranemista sinulle ja mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ja ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  12. Boa tarde minha querida amiga. Obrigado pelas fotos maravilhosas. Se cuida, muita saúde para você e sua família.

    VastaaPoista
  13. Pikaista paranemisia sinulle ♡ Ihania kesäkuvia ♡ Hyvää viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja. Hyvää viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  14. Olipa mukava kuvakierros kauniissa kotimaassa. Voi itku! toivottavasti korona pysyy teillä lievänä. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Korona on nyt sairastettu, ihan normaali ei olo ole vielä. Väsyttää edelleen.

      Poista
  15. Voi että, kun olikin ihania kesäkuvia!
    Nyt siellä parantelet itseäsi ja lepäilet.
    Onneksi sulla on ne kolme rokotusta, ei pitäisi tulla silloin kovin pahana ainakaan.
    Pikaista paranemista sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ne kolme rokotusta oli tarpeellista ottaa. Varmasti oireet olisivat olleet paljon voimakkaammat ilman rokotuksia. Vaikka mielummin olisin kyllä jättänyt tämänkin sairastamatta, niin kovaa oli päänsärky ja väsymys suorastaan uuvuttavaa.

      Poista
  16. Pikaista paranemista ☺
    Kesäkuvat kaunista katsella ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä on jo paremmalla puolella. Väsymystä on edelleen, mutta eiköhän se siitä.

      Poista
  17. Olipa tuttuja Raumakuvia!
    - Pitsiviikoilla on käyty ja ihastun aina kesäiseen vanhaan kaupunkiin. Kerttu Horilan ateljee ja pihamiljöö on ehdoton suosikki ❤️

    Ja hei, pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että Vanha Rauma on sinulle tuttu. Kerttu Horilan pihamiljöössä on todellakin tunnelmaa.
      Kiitos, tauti on jo lähes voitettu.

      Poista
  18. Upeita kuvia hienoista kohteista. Asumme kauniissa maassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Niinpä, kuvattavaa ja katseltavaa riittää joka puolella Suomea.

      Poista
  19. Kiva katsoa kesäkuvia lumimyräkän jälkeen!
    Toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tässä jo paremmalla puolella ollaan. Onneksi kohtuullisen lievillä oireilla meni ohitse.

      Poista
  20. Voi kun oliskin jo kesä :)

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia, tuli ikävä päivänhattuja 🌸🌸🌸

    Pysyköön tautu lievänä ja menköön pian pois 🌷
    Ajattele vain onnellisia asioita. 🍎🍏🌹

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...