Meilahti - Helsingin asema - Joensuu

Palasimme Helsingistä jo pari päivää sitten, mutta laitan tähän vielä yhden postauksen. Yövyimme Meilahdessa.

Hotellihuoneen ikkunasta

Auringonlasku, samoin hotellihuoneen ikkunasta kuvattuna.

Lähdettiin asemalle päin. Matkalla oli kiva ihailla Töölön kauniita, vanhoja rakennuksia. Tässä villiviini koristaa kerrostalon seinää.

Ennen sitä osattiin...

Tällaisia poliiseja ei meillä Joensuussa näe.

Kauniita yksityiskohtia

Kaunista

Tässä on Risto Rytin muistomerkki. Tästä en kyllä sanoisi, että kaunista.

Kaupungilla oli vielä niin hyväkuntoisia kukkaistutuksia.

Remontoitu eduskuntatalo. - Niin tultiin sitten Helsingin asemalle, jossa oli ollut edellisiltana tulipalo. Asemalla oli voimakas savun haju, liikkeet olivat kiinni, opastintaulut eivät toimineet. Onneksi junat kulkivat.

Tässä ollaan jo Kiteellä. Ei ole enää pitkä matka.

Kotona odotti syksyinen piha.

Kauniita syksyn värejä oli jo näkyvissä. - Pihalla olisi vielä paljon tekemistä, mutta aina vaan tuntuu satavan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

Affinity Konar: Elävien kirja

Affinity Konar: Elävien kirja. WSOY. 2016.
Alkuteos Mischling 2016.
Suomentanut Hanna Tarkka. 457 sivua.

”Tämä kaikki tässä”, hän (Mengele) sanoi. Tämä on geneettistä aineistoa. Et osaa alkuunkaan kuvitella, mitä näillä pienillä näytteillä voidaan saavuttaa. Toisenlainen ihminen, täydellinen ihminen.”

Konarin Elävien kirjassa tapahtumat keskittyvät Auschwitziin. Kirja alkaa syksystä 1944, jolloin 12-vuotiaat kaksostytöt Stasha ja Pearl saapuvat sinne äitinsä Maman ja isoisänsä Zaydenin kanssa. Kaksostytöt otetaan heti Sedän Tarhaan. Setä on kuolemanenkelinä tunnettu SS-kapteeni Josef Mengele, joka tunnetaan epäinhimillisistä ihmiskokeista, joiden tavoitteena oli kehittää arjalainen yli-ihminen. Kaksoset olivat Mengelen erityisen mielenkiinnon kohteena, koska näin arjalaiset pystyisivät lisääntymään nopeammin. Kaksosten lisäksi Mengelen koehenkilöitä olivat: kolmoset, jätit, lilliputit, raajattomat ja juutalaiset, joiden ulkonäköä hän piti oudon arjalaisena. (s. 47)

Stasha ja Pearl olivat samannäköisiä pellavapäitä, mutta luonteeltaan hyvinkin erilaisia. Stasha oli utelias, puhui nopeasti ja katkonaisesti ja käytti hiuksissaan punaista solkea. Pearl puolestaan puhui rauhallisesti, tanssi hyvin ja käytti sinistä solkea. Pearlin tehtävänä oli muistaa menneisyys ja Stasha huolehti tulevaisuudesta. Kaksosissa Mengele kiinnitti huomiota kaksosten erilaisuuteen. Löytääksen vastauksen kaksosten erilaisuuteen Mengele teetti kaksosilla epäinhimillisiä laboratoriokokeita. Stashasta tuli lähes sokea, kun Mengele yritti muuttaa myrkkyruiskeella Stashan ruskeat silmät sinisiksi, Pearl puolestaan ei pystynyt kävelemään häneen kohdistuneen raa'an väkivallan vuoksi. Stasha opiskeli Tarhassa lääketieteellisiä kirjoja: ”kaiken tämän tavoitteena oli se, että tehtyäni häneen (Mengele) tarpeeksi suuren vaikutuksen pääsisin hänen lähelleen tappaakseni hänet” (s. 222). Mengelen surmaaminen onkin Stashan ja hänen ystävänsä Felixin tavoite myös Auschwitzista poispääsyn jälkeen.

Kirja jakaantuu kahteen osaan: ensimmäinen osa kertoo Tarhasta ja toinen osa sodan päättymisestä. Ensimmäisen osan lopussa venäläiset tulevat Auschwitziin 20.1.1945. Auschwitziin jää 7000 vankia ja 20 000 vankia lähtevät. Myöhemmät tutkimukset todistavat, että Auschwitzin keskitysleirillä oli ollut 1500 kaksosta, joista 200 jäi eloon. Auschwitzin vapauttamisen jälkeen kaksostytöt joutuvat erilleen ja etsivät epätoivoisesti toisiaan. Toisen osan keskeinenä teemana on unohtamisen ja anteeksiantamisen vaikeus.

Kirjan aihe on rankka. Konar on perehtynyt Mengelen epäinhimillisiin ihmiskokeisiin perusteellisesti. Mengelen teot ovat uskomattoman raakoja, mutta siitä huolimatta lukija nauttii kirjan lukemisesta eikä kirjaa oikein malta laskea käsistään. Konerin kirjoitustyyli on avain lukunautintoon. Hän kirjoittaa kauniisti, lähes sadunomaisesti. Konarin kaunista kieltä täydentää Hanna Tarkan erinomainen suomennos. Kaksostytöt tulevat lukijalle läheisiksi, samoin lukija tulee tutuksi Potilaan ja Felixin kanssa, jotka ovat mös Tarhan koekaniineita.Kirjan etenemistä on helppo seurata kaksostyttöjen vuorotellessa kertojina. Anthony Doerr, jonka kirja Kaikki se valo jota emme näe sijoittuu myös toiseen maailmansotaan, toteaa Konarin kirjasta: Elävien kirja on paradoksi. Se on kaunis romaani maailmanhistorian kauheimmasta rikoksesta ja perusteelliseen tutkimukseen pohjautuva kirjallinen muistomerkki, jossa kaikesta huolimatta on sadunomaista keveyttä.

Stasha ja Felix eivät onnistuneet surmaamaan Mengelea. Mengelea ei koskaan kuultu eikä tuomittu, vaikka hän oli liittoutuneiden etsityimpien listalla. Mengele pakeni Etelä-Amerikkaan ja kuoli Brasialassa vonna 1979.

Auschwitzista lähdettyään Stasha ja Felix joutuvat piilottelemaan mitä erilaisimmissa paikoissa. ”Näetkö saman minkä minä näen?” Felix kuiskasi. Sillä hänkin oli tehnyt itselleen kurkistusaukon. ”Minä näen tähtiä”, oli kaikki mitä sanoin. ”Minä en näe krematoriota” oli kaikki mitä hän sanoi. (s. 291)

                          Ja me piirsimme unikkoja. (s. 457)

Helsingissä

Olimme Helsingissä neljä päivää. Ensimmäisenä päivänä kävimme Suomenlinnassa. Siitähän kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Tässä kuvaotoksia muilta päiviltä.

Sää oli ihan hyvä. Oli mukava kävellä meren rannalla. Sibelius-monumentti on aina yhtä upea ja turisteja on aina yhtä runsaasti.

Kauniita rantamaisemia. Tuossa vasemmalla on Regatta-kahvila, jossa pistäydyimme.

Regatta-kahvila on tosi viehättävä. Niin kauniiksi laitettu, niin paljon mukavia yksityiskohtia.

Regatta-kahvila sisältä

Lentoon lähdössä

Tässä on ajokielto, mutta se ei koske lokkeja.

Hienoa kun Helsingissä on runsaasti vuokrapyöriä. Vuokrapyörät ovat suosittuja. Tällaista kuvaa harvoin näkee, jossa kaikki pyörät ovat telineessä.

Niin kauniita puistoja

Tässä rakentuu Lastensairaala. Kauniita kirkkaita värejä.

Kävimme myös Kiasmassa tutustumassa ARS17-näyttelyyn. Oli aika erikoisia teoksia, mutta nämä lasipullot olivat viehättäviä.

Sudenpesässä oli varmasti tunnelmaa jännittävien koripallomatsien aikana. - Mukavaa alkavaa viikonloppua ja jännittävää lauantain koripallo-ottelua!

Suomenlinna

Olemme muutaman päivän reissulla Helsingissä. Maanantaina kävimme Suomenlinnassa. On se niin upea paikka.

Suomenlinnaan mennessä oli aika pilvistä. Tuuli oli todella kova.

Sää parani perillä, oli jopa aurinkoista, mutta kova tuuli jatkui. Taustalla Suomenlinnan kirkko.

Muurit olivat niin upeita.

Kierrettiin ympäri saarta ja käytiin myös muutamassa museossa. Tässä sukellusvene Vesikko.

Tim Birdin valokuvanäyttely aiheena Suomenlinna oli todella katsomisen arvoinen.

Sotamuseossa

Mukavaa viikon jatkoa!

Arvonnan voittajat ja kuvauskurssilla

Hei kaikki. Puutarhakirjat on nyt arvottu. Pidän teitä jännityksessä, sillä voittajat selviävät vasta postauksen loppupuolella. Laitan ensin muutaman kuvan eiliseltä ilta- ja yökuvauskurssilta. Oli tosi mukava kokemus saada oppia yökuvauksesta. Se ei ole ihan helppoa!

Kurssi oli Polvijärvellä Huhmarissa. Tässä iltapäivän kuva Höytiäiseltä.

Höytiäinen. Onneksi sää oli hyvä.

Iltakuvaukseen lähdettiin yhdeksän seutuihin.

Sama maisema

Kurssilaiset työssään

Minäkin pääsin kuvaan.

Tässä kello taisi olla yksitoista.

Välillä piti kaivaa makro esille.

Nyt näkyy jo syksyn värejä. - Hyvä kurssi oli. Kotona olin vasta puoli kahdeltatoista.

Tänään olimme Savonlinnassa juhlistamassa lapsenlapsemme Juhon 7-vuotissyntymäpäivää.

Juho sai kunnian toimia arvonnan onnettarena. Juho nostaa siis kaksi nimilappua.

Ja sitten katsotaan ketkä olivat voittajat. Ja he ovat:

Kirjan Kirsi Tuominen: Pihan köynnöskasvit voitti Hippo hiiri. Paljon onnea!

Kirjan Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää voitti Maarit / Rosanpunaista kultaa. Paljon onnea!

Hyvää syyskuuta!

Zadie Smith: Swing time

Olen mukana Joensuun Naisten Pankin lukupiirissä Lukevat leidit. Viime viikolla meillä oli syksyn ensimmäinen kokoontuminen. Käsittelimme Zadie Smithin kirjaa Swing time.  Tyttäreni Lukutoukka Krista bloggasi lukupiiirimme kirjoista omaan blogiinsa Lukutoukan kulttuuriblogi ja bloggaukset välitettiin edelleen Naisten Pankin sivuille. Nyt kun Kristaa ei enää ole, ajattelin että bloggausperinnettä olisi hyvä jatkaa. Eli tässä on elämäni ensimmäinen romaanibloggaus! 

 

Zadie Smith: Swing Time. 2017. WSOY. Englanninkielinen 

alkuteos: Swing time. 2016. Suomentanut Irmeli Ruuska. 

463 s.

Zadie Smith on maineikas brittikirjailija, jonka uutuuskirjoja odotetaan innolla myös Suomessa. Smithin aikaisemmat neljä kirjaa, ts. Valkoiset hampaat, Kauneudesta, Nimikirjoitusmies ja Risteymiä, on suomennettu ja kaikki ovat osoittautuneet rakastetuiksi kirjoiksi. Swing time ilmestyi vuonna 2016. 
 

Swing time alkaa lontoolaisesta vuokrakasarmista 1980-luvun alussa. Kaksi naapuruston tyttöä käyvät balettitunnilla. Toinen tytöistä on kirjan nimettömäksi jäävä kertoja ja toinen on Tracey. Kertojalla on valkoinen isä ja musta äiti, Traceylla toisin päin. Tyttöjen keskinäinen suhde muovautuu paljolti musiikin ja tanssin kautta. Yksi herkullisimmista kirjan kohtauksista on tyttöjen järjestämä hillitön pop-tähti Aimeeta jäljittelevä tanssiesitys erään luokkakaverin syntymäpäivillä. Traceyn lupaavasti alkanut tanssiura loppuu pian. Lisää musiikkia ja tanssin sykettä tuo kirjaan australialainen pop-laulaja Aimee (Madonna?), joka palkkaa kertojan avustajakseen. Sen jälkeen kertoja matkustaa ympäri maailmaa Aimeen matkassa. He käyvät mm. Gambiassa perustamassa tyttöjen koulua ja nauttivat suurkaupunkien sykkeestä. Niin kauan kuin kertoja sokeasti sopeutuu Aimeen oikkuihin, kaikki on hyvin.

Kirja on läpileikkaus kertojan elämästä. Kertoja etääntyy omista juuristaan, mutta kirjan lopussa matka alkaa takaisin päin. Kirjassa on useita teemoja. Pohdinnan kohteita ovat ystävyys, äititytär-suhde ja rotukysymykset. On arveltu, että Swing time olisi Zadie Smithin oma elämänkerta, mutta tämän hän kiisti Helsingin Sanomien soittaessa hänelle.

Swing time oli Joensuun Naisten Pankin Lukevien leidien syksyn ensimmäinen kirja. Kaikki lukupiiriläiset olivat sitä mieltä, että Swing timessa oli lukuisa määrä erilaisia teemoja ja tapahtumia. Eräs lukupiiriläinen totesi kirjan olleen suorastaan läkähdyttävä; niin paljon tapahtumia ja eri tasoja kirja piti sisällään. Aluksi kirjan irralliset tapahtumat jopa ärsyttivät, kunnes kävi selville, miten tapahtumat liittyivät kokonaisuudeksi. Kirjan puolivälissä oli muutamien mielestä ollut puuduttavia kohtia, mutta loppua kohti kirja kohosi uuteen nousuun. Teemat koottiin upeaksi kokonaisuudeksi. Kirjan loppu antoi tunnun, että Swing time on ”elämää suurempi kirja”, kuten eräsi lukupiiriläinen ilmaisi kirjan annin.

Lukupiiriläiset kokivat, että kirjan henkilöt tulivat heille läheisiksi. Äititytär-suhde, ts äidin vaikutus lapseen, oli ollut erityisen mielenkiinnon kohde eräälle lukijalle. Kaikki olimme samaa mieltä siitä, että Swing time on viisaasti ja älykkäästi kirjoitettu kirja. Irmeli Ruuskan taitava käännös tekee lukukokemuksesta entistä nautittavamman. Keskustelimme myös siitä, mitä kirjoja tuli mieleen lukiessamme tätä kirjaa. Ystävyyssuhteen kuvaus löytyy Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Afrikan orjasatamassa käynti tuo mieleen Yaa Gyasin Matkalla kotiin -kirjan. Juha Itkonen on kirjassaan Palatkaa perhoset kuvannut tähteyden maailmaa.

Kirja sai lukupiiriläisiltä erinomaisen arvion – eikä syyttä: 4,5 (asteikko 1-5). Emme yhtään ihmettele, että Jenni Haukio on valinnut Swing Timen yhdeksi kevään 2017 kiinnostavimmista kirjoista.

Arvostelukappale