sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Meilahti - Helsingin asema - Joensuu

Palasimme Helsingistä jo pari päivää sitten, mutta laitan tähän vielä yhden postauksen. Yövyimme Meilahdessa.

Hotellihuoneen ikkunasta

Auringonlasku, samoin hotellihuoneen ikkunasta kuvattuna.

Lähdettiin asemalle päin. Matkalla oli kiva ihailla Töölön kauniita, vanhoja rakennuksia. Tässä villiviini koristaa kerrostalon seinää.

Ennen sitä osattiin...

Tällaisia poliiseja ei meillä Joensuussa näe.

Kauniita yksityiskohtia

Kaunista

Tässä on Risto Rytin muistomerkki. Tästä en kyllä sanoisi, että kaunista.

Kaupungilla oli vielä niin hyväkuntoisia kukkaistutuksia.

Remontoitu eduskuntatalo. - Niin tultiin sitten Helsingin asemalle, jossa oli ollut edellisiltana tulipalo. Asemalla oli voimakas savun haju, liikkeet olivat kiinni, opastintaulut eivät toimineet. Onneksi junat kulkivat.

Tässä ollaan jo Kiteellä. Ei ole enää pitkä matka.

Kotona odotti syksyinen piha.

Kauniita syksyn värejä oli jo näkyvissä. - Pihalla olisi vielä paljon tekemistä, mutta aina vaan tuntuu satavan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

38 kommenttia:

  1. No en kyllä sanoisi minäkään, tuosta Rytin muistomerkistä, että kaunis...mutta kauneus onkin katsojan silmissä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Varmasti ainakin kuvanveistäjän mielestä.

      Poista
  2. Joskus tuo Meilahden tienoo tuli tutuksi kun siellä töissä olin, mutta unohtuneet jo ne ajat. Komeita koristeita,valokuvia. En myöskään sanoisi muistomerkkiä hienoksi, aikas kamala.Syksyä jo meilläkin näkyy vaikka kuukauden etuajassa siellä olette.Mukavaa uutta viikko!

    VastaaPoista
  3. Pääkaupungissamme näkee paljon arkkitehtonisesti komeita taloja, kuten mainitsemasi myöhäisjugendia edustava Helsingin rautatieasema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, rautatieasema on upea. Töölössä on paljon arkkitehtoorisesti kauniita asuintaloja.

      Poista
  4. Oletpa osannut poimia kauniita asioita Helsingin vanhoista taloista! Upeita kuvia!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Töölössä on kyllä kauniita rakennuksia. Minäkin kuljin aseman läpi tulipaloa seuranneena päivänä ja savun haju oli melkoinen, pimeä asemahalli oli aika erikoinen tunnelmaltaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti rautatieasema toimii jo normaalisti. Jotenkin kammottava tunnelma siellä pimeässä hallissa oli. - Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Helsingissä on paljon kaunista, vaikka en haluaisi siellä asua. Liian iso paikka minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mielummin asun täällä Pohjois-Karjalassa, mutta mielelläni piipahdan Helsingissä silloin tällöin.

      Poista
  7. Ihania aina noi talot missä köynnökset kiipeilevät talonseiniä pitkin.
    Voih mie haluaisin olla ratsupoliisi ihan vaan pelkästään noiden hevosten takia <3

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia,tuo auringonlasku oli upea! Niin paljon nähtävää tuolla Helsingissä..ja upeita rakennuksia,nuo vanhat koristeelliset on niin kuvauksellisia kohteita.. Antoisan reissun jälkeen on kiva palata kotiin♥ siellä näyttää jo mukavan syksyiseltä,toivotaan että tuo ainainen sade lakkaisi! Mukavaa alkanutta viikkoa♥🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Helsingissä on todellakin paljon mukavaa katseltavaa, mutta aina on kiva palata kotiin. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  9. On kaunista Helsingissä:) Ratsupoliisit, mitenkähän lienevät koulutuksensa saaneet... Siellä Joensuun Silva-näyttelyssä oli Ratsumiesten pieni perinneosastokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän nuo ratsupoliisit ole ihan tavallisia poliiseja koulutukseltaan. Kiva kun kävit Silva-näyttelyssä.

      Poista
  10. Vanhat rakennukset ovakki palio miälenkiintoosempia ku uuret, komeeta. Syksyä on jo puutarhas. Kivasti on vaihtanu färiä, tua alakuvas keskellä penkiä oleva kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syksyä näkyy jo vähän joka puolella, mutta ruskavärejä ei vielä ole paljoakaan.

      Poista
  11. Helsingissä on paljon katseltavaa niinkuin suurissa kaupungeissa on. Mutta on se hyvä tulla kotiin taas ennen seuraavaa reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä todellakin on paljon katseltavaa, mutta aina on mukava tulla takaisin kotiin.

      Poista
  12. Minä myös ihailen aina vanhoja rakennuksia ja niiden rakennustapoja kun vain on tilaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä käydessäni kävelen mielelläni Töölössä kun siellä on noita vanhoja kauniita rakennuksia.

      Poista
  13. Helsingissä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia.
    Pitää vain muistaa katsella välillä ylöspäin kun katuja tallailee! :)

    Kaunista syysviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, ei niitä kauniita rakennuksia edes huomaa jos ei niihin kiinnitä huomiota.

      Poista
  14. Mannerheimintiekö se hotellin ikkunasta näkyi? Olen asunut teininä Töölössä Minervankadulla tädilläni. Jostain syystä kiinnitin jo nuorena huomioni ympäristön rakennuksiin. Postauksestasi tuli kotoinen olo. Kiitos Anneli. Meillä on poutapäivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on Mannerheimintie. Kuva on otettu uudesta Cumulus-Meilahdesta, joka on Tukholmankadulla.

      Poista
  15. Minäkin olen päässyt tänä kesänä katselemaan Helsingin kauniita taloja, niitä riittää. Säät vaan eivät ole suosineet. Pitäisi oikein ottaa kaupunginosa kerrallaan katsottavaksi, vaan yleensä kiireellä siellä tulee käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut nuo Töölön kadut tutuksi. Varmasti kauniita rakennuksia olisi muuallakin.

      Poista
  16. Mukavaa viikkoa sinullekin! Syksyiset värit saapuvat nyt. Muutoksia näkee päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskavärejä alkaa olla siellä ja täällä, mutta parhaat värit on varmasti vielä edessä päin.

      Poista
  17. Kiitos ma-te. Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  18. No ei ole varsinaisesti kaunis veistos. Sanotaan vaikka että vaikuttava 🙂 Sopii presidentin arvolle.

    Korkealta otetut kaupunkikuvat ovat kivoja.

    Villiviineihin tulee usein kaunis syyspuna. Haluaisin sellaisen meillekin, mutta eipä tule.
    Se pysyy vihreänä kunnes eka tarpeeksi kylmä yö tiputtaa lehdet.

    Kitee - se kuulostaa niin ihanan ranskalaiselta 😀 Kitée, Champs Elysée. ❤️

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia Helsingistä! Kyllä sinne pitäisi joskus päästä käymään, pitkästä aikaa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...