perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kappale kauneinta Suomea

Viikko alkaa olla lopuillaan. Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko. Täällä meillä on tänään paistanut aurinko, mikä on tuntunut aivan ihanalta. - Laitan tähän kuvia keskiviikolta, jolloin olin mukana ryhmämatkalla, joka suuntautui Punkaharjulle, Ssvonlinnaan ja Kerimäelle. Meitä oli mukava 32 henkilön porukka.

Matkamme suuntautui ensiksi Punkaharjulle, jossa lounastimme Kruunupuistossa. Sitten tarkoitus oli  mennä tutustumaan Valtionhotelliin, mutta eihän sinne päässyt, kun seuraavana päivänä oli se paljon puhuttu valtiovierailu. Menimme sen sijaan Johanna Oraksen taidegalleriaan.

Seuraava kohteemme oli Savonlinna. Heti ensiksi kiinnitti huomiota upeasti kukkivat pionit. Taustalla Savonlinnan vanhin kivirakennus.

Tutustuimme oppaan  johdolla vanhaan Savonlinnaan. Linnankatu on niin kaunis.

Kauniita yksityiskohtia

Kiva taloryhmä, jossa on pikku putiikkeja ja kahviloita. Noissa lukuisissa liikennemerkeissä on lähinnä liikennekieltoja koskien Putinin ja Niinistön vierailua. Savonlinnan keskustassa asuvat olivat saaneet kaupungilta kirjeen, jossa pyydettiin asukkaita pysymään pois parvekkeilta ja ikkunoista tuona päivänä klo 15-17.30! Että sellaista.

Savonlinnan vilkasta torielämää. Savonlinnassa on parhaillaan Oopperajuhlat menossa, joten turisteja oli normaalia enemmän.

Savonlinna on siltojen kaupunki.

Lisää siltoja

Seuraavana oli vuorossa laivaristeily Savonlinnassa. Niin kaunista.

Kauniita maisemia

Laivalta kuvattua


Löytyihän sieltä myös Olavinlinna. On se vaan niin mahtava linna.
Linnan tornit

Piti kuvata pilviä, kun olivat niin hauskan näköisiä.

Viimeinen kohteemme oli Kesäillan sävel -konsertti Kerimäen kirkossa. Upea kirkko, jonka suunnitteli arkkitehti A. F. Granstedt ja joka valmistui vuonna 1847. Kirkkoon mahtuu noin 3000 ihmistä.

Organ Tritone esiintyi teemalla Jazz Goes Church. Olipa siinä ryhmässä todellista osaamista.
Hieno päivä oli lopussa. Paljon sitä ennätti nähdä yhden päivän aikana.

 Aurinkoista viikonloppua!

29 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta vierailusta Savonlinnassa. Eipä ole vähään aikaan siellä tullut käytyäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savonlinna on kaunis kesällä. Nyt siellä on kiva käydä kun on paljon turisteja.

      Poista
  2. Olen saanut olla Savonlinnassa eräänä ihanan leppeänä elokuun iltana. Savonlinnasta jäi mieleen Puruveden muikut. Ja oopperassakin kävin. Kiitos muistojen palauttamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet tutustunut Savonlinnaan. Puruveden muikut ovat kyllä tosi hyviä.

      Poista
  3. Kävitte tosiaan kauniissa paikoissa: upeita maisemia. Olavinlinna on kiehtova, Kerimäen kirkossa taas yksi rakas ystäväni meni naimisiin, joten siellä olen saanut olla mukana häiden aikaan.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerimäen kirkko on varmasti sopiva häiden viettoon; niin kaunis se on.

      Poista
  4. Olipa varmasti mukava päivä, kun teillä oli noin monipuolista ohjelmaa. Risteilyt ovat aina kivoja, on se ihana, kun Suomessa vettä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi paljon ennätimme nähdä yhden päivän aikana. Ja kaikki oli niin mielenkiintoista. Risteily oli mielestäni kaikkein paras juttu.

      Poista
  5. Teillä on ollu mukava reissu. Mie en oo Savonlinnaan vielä kerenny tutustuu vaikka näin lähellä ollaan, pitäs oikein ottoo assiiks. Siäkin on teitä suosinu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savonlinnaan kyllä kannattaa tutustua, mutta nimenomaan kesäaikaan. Talvella se on aika hiljainen kaupunki. Sen sijaan kesällä se on vilkas ja eloisa kaupunki. Ja niin kauniskin kun on paljon vettä ympärillä.

      Poista
  6. Kyllä sait kokea monenlaista! Kauniita kuvia olet ottanut!
    Hienoa, että saitte aurinkoisen retkipäivän.
    Leppoisaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Meillä oli tosiaan paljon ohjelmaa ja kaikki niin mielenkiintoista. Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Upeita kuvia olet ottanut, Paljon kivoja maisemia ja nähtävyyksiä, Mukavia tuollaiset päivät!:) Leppoisaa lauantaita sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva päivä meillä oli, täynnä mielenkiintoista ohjelmaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  8. Tuollaiset reissut on mukavia. Kauniita kuvia ja hyvä ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samaa mieltä, on niin mukava kun saa vaan istahtaa bussiin ja kaikki on valmiiksi järjestetty.

      Poista
  9. Voi miten Savonlinna onkaan viehättävä, pitäisi lähteä käymään siellä. Vesistön kimallus ja aurinkoinen ilma tekee kaiken niin kauniiksi. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savonlinna on kesäaikaan todella viehättävä kaupunki. Kiva kun siellä on niin paljon vettä. Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  10. Tosi hienon näköinen paikka tuo Savonlinna....en ole koskaan osunut siellä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savonlinna on kyllä tosi kiva paikka, on kyllä tutustumisen arvoinen.

      Poista
  11. Savonlinna on upea kaupunki ja Olavinlinna käymisen arvoinen paikka. Komea se on ulkoapäinkin. Olin siellä viimeksi pari vuotta sitten oopperajuhlilla.
    Kummalliselta kuulostaa, etteivät asukkaat saaneet kurkkia ikkunoistaan tai parvekkeelta naapurimaan päämiestä. Olisiko tuo mennyt siitä rikki?

    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Mukava retki tuntuu teillä olleen. Järjestetyillä matkoilla näkee ja ehtii usein enemmän. Omatoimisesti kulkiessa vieraassa kaupungissa suurin osa ajasta menee paikkojen etsimiseen - ja usein läytää itsensä väärästä paikasta :(

    VastaaPoista
  13. Upeat kuvat! Lapsena olen tuolla ollut viimeksi

    VastaaPoista
  14. Savonlinna on kyllä tosi kiva kesäkaupunki ja etenkin tori.Tykkään vähintäänkin yhtä paljon kuin Kuopion torista ja olen sentään Kuopiolainen:D.Minäkin kävin Johanna Oraksen galleriassa toissakesänä ja tykkäsin kyllä kovasti:)

    VastaaPoista
  15. Savonlinna on upea kesäkaupunki :) Tykkäsin asua siellä

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...